Archive for December, 2007
Kaktusaarion valot
Dec
Eilen illalla asennettiin kaktusaariolle valaisimet, sellaiset vaijereilla katosta roikkuvat. Korkeutta ehkä vielä muutetaan, mutta muuten alkaa aario olla valmis kaktuksille. Tosin lamppujen johdot pitää vielä viritellä siistimmin.
Joulupukki toi sattumalta kaktuksiakin, hihi! Niitä pääsee istuttamaan vaikka tänään jos vain edistytään sen verran. ;) Saatiin myös ihana minikaktusaario joululahjaksi, sellanen päärynän mallinen. Pitää siitäkin ottaa kuva! Mutta tässä ne lamput, jotka valaisevat ihan mielettömästi! Näitä ei päällä tarvi pitää kuin jokunen tunti päivässä.


Amaryllikset
Dec
Amarylliksille kuuluu yhä hyvää, vaikka pitemmästä jouduinkin jo leikkaamaan kaksi kukkavartta pois. Kolmas sen sijaan kukkii nätisti, mutta pitkän vartensa takia tarvii ehdottomasti tukikepin, muuten kaatuu heti. Kääpiöamarylliskin on hienosti edistynyt, kasvattanut sopivan pituiset tukevat kukkavarret eikä juuri lainkaan lehtiä. Eka kukka aukesi täydellisesti jouluaattoaamuna. :) Ja kauniita kukkia ovatkin, sellasia kerrottuja. No, kuva kertokoon enemmän kuin nämä sanat!

Uusi ulkoasu
Dec
No niin, uusi ulkoasu taitaa alkaa näyttää pikkuhiljaa hyvältä. Hirmuinen säätäminen aina kun jotain uutta ulkonäköä blogille haluaa, mutta kyllä tätä taas jonkun aikaa jaksaa katsella. :) Jotain kohtia pitää vielä suomennella, mutta se ei lienee maailmaa kaada jos englantia jossain vähän vielä on.
Niin ja tässä versiossa näkyy tuo kirjoitusten päivämääräkin melkoisen selvästi, jee! Vielä kun osaisi opettaa blogin näyttämään päivämäärän ja kalenterin suomen kielellä…
Blogin uudistus
Dec
Blogiakin sitten pääsin uudistamaan, kun ensin sain nuo kotisivut rempattua. Blogin remontti on vielä kesken, kuten huomata saattaa, mutta jatkan taas huomenissa. :)
Neiti Pikkarainen unisena :)
Dec
Deea oli yksi ilta mennyt makuuhuoneeseen meiän sängylle nukkumaan. Pakkohan mun oli kamera kaivaa esiin ja ottaa neidistä muutama kuva. :)



Siirtyi neito lopulta omaan sänkyynsä jatkamaan rauhassa uniaan. :)
