Archive for January, 2008
Home sweet home…
Jan
Huh, kotona ollaan taas… Pääsipä tässä vierähtämään vajaa pari viikkoa maailmalla. :) Ensin suunnattiin Ecuadoriin, tarkemmin sanottuna Guayaquiliin (en vieläkään osaa lausua tuota niin että kehtaisin sen ulkomaalaisten edessä sanoa ääneen) ja oltiin siellä pari yötä. Sitten alkoi neljän vuorokauden risteily Galapagossaarilla!! Se oli jotain aika uskomatonta! Ja kyllä, matkakertomusta kera kuvien on tulossa kunhan ehditään käydä niitä kuvia (yli 1500 koko reissun ajalta) läpi. Galapagoksen jälkeen vietettiin yksi yö Ecuadorin pääkaupungissa Quitossa ja lopuksi vielä rentouduttiin kolmen yön verran Karibialla Alankomaiden Antilleille sellaisella saarella kuin Bonaire.
Tuli nähtyä ja koettua niin paljon, että siinä riittää muisteltavaa vielä vanhanakin. :) Galapagosta ei osaa sanoin kuvata, mutta ehkä kuvat sitten kertovat enemmän kuin sanat. Ihan uskomatonta kävellä merileijonien, isojen leguaanien, yms seassa. Varoen astumasta niiden päälle, kun ne eivät ihmisiä suuremmin pelänneet. Ja melkoinen kokemus oli se laivakin, joka toimi kotinamme tuon seikkailun aikana. Pieni laiva (vain 8 kahden hengen hyttiä). Pieni kostea hytti (kaikki vaatteet, pyyhkeet, tukka, yms oli jatkuvasti kosteena) ja keinuva laiva. Laivan keinunta oli helvetillistä ekana yönä, mutta sitten siihen tottui eikä ollut enää ilkeän tuntuista.
Lentoja tuli tuon reissun aikana ihan tarpeeksi. Mutta oli sen sen arvoista! Viimeiset lentomatkat (Bonairesta Amsterdamiin ja Amsterdamista Helsinkiin) olivat kyllä jo vähän tuskaa, kun sain varmaankin liian tehokkaan ilmastoinnin takia flunssan poikasen ja nyt tältä rouvalta on ääni mennyt. Mutta kyllä tämä tästä… :)
Ihana olla kotona!
Uusi pää ja peuroja
Jan
Kävin tänään hankkimassa jälleen uuden pääkopan itelleni - vierailin kampaamolla siis toisin sanoen. :) Tuli tosi hieno tukka taas, entistäkin lyhyempi, tummanruskea pohja kera punakuparisten raitojen. Aika cool! ;) Ostin samalla pieneen tilaan menevän suoristusraudan, kätevä ottaa matkallakin mukaan. Eikä ollut paha hinta, 25 euroa.
Kotimatkalla olikin jo ihan pimeää, kuten viiden aikaan tuppaa olemaan. Mulle tuli jossain vaiheessa pikatiellä sellanen olo, että pitääpä pitää silmät auki kun täällä saattaa liikkua jotain eläimiä. Ja niinpä liikkuikin, tien vieressä peuraemo (?) ja vierellään peuralapsi. Onneksi eivät olleet tiellä ja huomasin ne ajoissa. Olivat itse asiassa kauniita otuksia auton valokiilassa.
En ole tainnut ennen ite ajaessani peuroja nähdäkään ihan tien vieressä. Harvemmin tulee pimeellä yksin autoiltukaan. Autokoulun kakkosvaiheen liukkaalle radalle mennessä näin aikanaan hirven tiellä, mutta edelläni ajanut rekkakuski hääti sen pois tieltä tööttäilemällä.
Koiruuksia
Jan
Ensin Poju, joka poseerasi niin nätisti talvipuutarhassa joku päivä. Söpö!
Ekana korvaton Poju, sitten korvallinen ja lopuksi vielä naama koipien välissä. :)
Seuraavissa kuvissa seikkailee Deea sekä poikakaverinsa tiibetinspanieli Elmeri, joka on Pia-ystäväni koira. Kuvat otettu vuoden ekana päivänä, kun Deegu oli taas oma itsensä rakettien paukkeen loputtua. Yksijalkainen pupujussi sai vähän kyytiä. Siitä ihmeellinen lelu, ettei Poju ole tälle tehnyt aivoleikkausta!
DE-125527 ja muuta postia
Jan
Viikko alkoi mukavasti kahdella kortilla sekä “5 stationery sheets” -tagilla. Ensin tuo virallinen kortti Saksasta. Nättejä tiilirakennuksia!

Sitten RAS-kortti huppu68:lta, Tiitin puolesta lähetettynä. Tykkään perhosista, joten tykkään kortista! :)

Ja lopuksi vielä viisi kirjepaperia sandpainterilta Hawaijilta. :)

BE-12185 ja DE-125787
Jan
Vuoden eka virallinen kortti tupsahti Belgiasta. Kortti matkusti peräti 32 päivää! Vaikkei välimatkaa ole tämän enempää, mutta hyvä kun tuli lopulta perille.

Vuoden toinen kortti tuli puolestaan Saksasta oikein mukavan tuntuiselta tytöltä. Tämä kortti ei matkalla viipynyt kuin kolme päivää. Ja kortti on yksi kauneimmista mitä olen koskaan saanut, aivan ihastuttava!! :)

Koitan nyt näitä saapuneita kortteja vähän paremmin laittaa näytille kuin viime vuonna… Se vaan jäi jossain vaiheessa, mutta ainakin nyt koitan olla parempi ihminen korttien suhteen! :)