Archive for July, 2008

1-vuotishääpäivän juhlistusviikonloppu

31
Jul

Vietettiin ihana viikonloppu aurinkoisessa Helsingissä viime viikonloppuna. Hääpäivä on vasta tulevana maanantaina, mutta piti ottaa pieni varaslähtö juhlistamiseen, kun tuo tuleva ja sitä seuraava viikonloppu on varattu jo muulle pakolliselle ohjelmalle (lue: muille juhlille). Onneksi valittiin tuo viikonloppu, kun eipä muuten varmaan olisi saatu nauttia niin ihanasta auringonpaisteesta ja kuumuudesta!

Perjantaina mentiin pian hotellille saapumisen jälkeen Linnanmäelle. Oli kivaa! Päätettiin sitten aloittaa kaikista rankimmasta kieputtimisesta eli Kiepistä, kevyt alku… Mutta eipä sen jälkeen mikään enää niin kauhealta tuntunut. :) Mustelmilta ja lihaskivuilta ei säästytty, mutta eipä tarvi taas vuoteen mennä itseään kiduttamaan. :D Raketti on yhä ehdottomasti mun suosikkilaitteeni. Linnanmäen nettisivulta lainattuna: “Raketin lailla 60 metrin korkeuteen 2,5 sekunnissa. Paluumatkasta vastaa painovoima.” Siihen voisin mennä uudelleen ja uudelleen, ihanan tuntuinen!

Ville myös urhoollisesti voitti mulle kaksi pehmolelua. Tai koirille alunperin piti tuliaiset viedä, mutta en mä vielä niistä malta luopua. Koirat saavat ne ehkä jonkin ajan päästä. ;) Niille kuitenkin tehdään sitten aivokirurgiaa enkä ole vielä henkisesti valmis siihen… Mä nimesin apinan Alpoksi ja Ville antoi kissaeläimille nimen Devalva. Se on lyhenne Devalvaatiosta. :D Ville myös (melkein) oma-aloitteisesti osti mulle sydäntikkarin “I love you” -tekstillä. Ihana!

Linnanmäen jälkeen mentiin hotellille valmistautumaan ravintolailtaan. Oltiin tehty varaus eräästä italialaisesta paikasta netin kautta. Kas vain, kun mentiin paikalle niin se ravintola oli kiinni varmaan kuukauden verran. Silti netissä annettiin varauskin tehdä… Jotain hyvää tuossa turhassa kävelyreissussa silti oli, kun törmättiin sattumalta Kirsiin, jonka kanssa ollaan kirjeitä kirjoiteltu vuosikausia, muttei olla koskaan ennen nähty. :) Oli kiva nähdä pikaisesti!

Hotellille palattuamme pyydettiin sitten hotellin henkilökuntaa suosittelemaan meille jotain ravintolaa, kun Kämpissä (oltiin siellä lahjakorteilla, ei tarvinnut maksaa senttiäkään) ei ollut kuin joku japanilainen ravintola. Pyydettiin suositusta italialaisesta tai jostain pihviravintolasta. Ja mihin meidät johdatettiinkaan, paikkaan josta jäi vain paha maku suuhun! Sasso-ravintola on jokin Kämpin kätyripaikka, mutta tuollainen pohjois-italialainen moderni ruoka ei oikein ollut meidän makuun… Mulle se ruokalista oli jo pettymys (olisi pitänyt silloin tajuta juosta ja lujaa karkuun, kun listasta ei mitään hyvää mielikuvaa saanut), mutta urhoollisesti koitettiin jotain sieltä valita. Ehkä mulla (tai meillä) on sitten vääränlainen makuaisti, mutta se ruoka vaan kerta kaikkiaan tökki! Ja ikinä en enää jalallani siihen paikkaan astu. Olkoon kuinka hienon näköinen vain, se ruoka ei ole mua varten. Perunamuusikökkö (mikä onkaan hienolta nimeltään) oli niin sitruunainen ja limenmakuinen, ettei edes Ville pystynyt sitä syömään. Pihvin kanssa tarjotut soosit outoja ja pihvin kanssa oli vielä jotain hemmetin makkarapötköjäkin, jeejee… Mutta kokemus tuokin.

Lauantaina mentiin ostamaan aamupäivällä picnic-eväitä ja sitten suunnattiin Kauppatorille. Piti mennä Suomenlinnaan, mutta se lauttajono oli ihan liian pitkä siinä helteessä ja nälkäkin jo vaivasi kovasti, kun ei oltu aamupalaa vielä syöty. Mentiin jonottamatta Korkeasaaren lauttaan ja kiva picnic-paikka sieltä löytyikin meren rannasta. Kauniit maisemat!

Loppupäivä meni kaupungilla kierrellen ja terassilla istuen. Kämp Cafeen terassilla oli ilonamme vielä oikeasti hyvä jousisoitinporukka. Yksi tyyppi soitti haitariakin, mutta se ei kuulostanut lainkaan pahalta kun se hukkui hienosti sinne jousisoittimien sekaan. Sitä oli ilo kuunnella! :)

Iltaruoka tilattiin huonepalvelusta. Sillä listalla kun oli ihan normaaleja ravintolaruokia. ;) Ja hyvää se olikin!

Loppuun vielä kuvagalleria… Se jostain syystä väkisin tahtoo laittaa tuon mun ja Alpon+Devalvan kaverikuvan ekaksi, mutta olkoon… Muuten kuvat aikajärjestyksessä.

Tags: , ,

Pöhkö-Poju söpönä

31
Jul

Oli pakko aamulla kaivaa kamera laukusta esiin kun ajeltiin mökiltä kotia kohti. Poju nukkui niin hassun näköisenä mun jalkatilassani. :) Jotenkin niin ei-Pojumainen tuo ekan kuvankin nukkumisilme. :)

Tags:

Kuulumisia taas

21
Jul

Viime viikko oli ihan älyttömän kiireinen, jokaiselle arkipäivälle oli enemmän kuin tarpeeksi puuhaa. Jotain kuviakin todisteena näistä puuhista. :)

Tiistaina olin isukin kaverina Porissa, kun isukkia oli pyydetty esittelemään pienoismallejaan. Se päivä meni sitten siellä teltassa istuskellen ja ohikulkeneita ihmisiä ihmetellen. Monenlaista kulkijaa siinä näkikin… Ehdin myös pariin otteeseen karata teltasta kaupungille. Helin kanssa kahviteltiin (ilman kahvia kuitenkin) ja käytiin etsimässä mulle mekko paria edessä olevaa juhlaa ajatellen. Löytyi ihana yksilö, jonka hintakin oli kyllä aika ihana… Tässäpä vielä kuva siitä isukin esittelyteltasta.

Keskiviikkona käytiin Helsingissä ja sieltä mentiin vielä Turkuunkin. Helsingistä löytyi autotallia varten mainio verhoilumateriaali, vai mikä se mahtaa nimeltään olla, verhoilukivi kai… Joka tapauksessa, löytyi sellainen joka on aika lähellä tuota muun talon ulkonäköä.

Ja pitääpä näyttää kuva missä kunnossa putipuhtaan auton nokka oli sen jälkeen kun ajettiin se Turusta kotiin. (Saatiin Turusta anopille laina-auto kun sen oma auto jäi huoltoon sinne). Ihan järkyttävästi ötöjä matkalla, koko nokka täynnä niitä!

Edellisviikonlopultakin näyttämättä koirien fiilistelykuvia, kun pääsivät (lue = äiti pakotti) veneeseen souteluretkelle. :) Poju uskaltaa liikkuakin veneessä ja katsella maisemia, Deegu tyytyy makoilemaan turvassa mun sylissäni.

Viime perjantaina suunnattiin jo ajoissa päivällä nenämme kohti Poria ja jazzeja. Vaikka oltiin suht ajoissa paikalla, ihmisiä oli silti silloin jo aika hirmuisesti paikalla. Puhumattakaan siitä miten paljon niitä oli silloin illalla… Liikaa! Oli aika kamalaa loikkia ihmisten seassa jotta pääsi vessassa käymään, mitään kulkuväyliä ei paikoitellen ollut lainkaan. Sen siitä saa kun myy liikaa lippuja. ;) Meiän paikasta näki lavalle ihan tarpeeksi hyvin, vaikka aika kaukana oltiinkin. Ja se tarvii sanoa, että Santana ei ollut niin hyvä kuin olin kuvitellut. Ehkä mulla on vääränlainen musamaku (mähän en ole ikinä voinut sietää koko ukkelia..!) mutta musta suurin osa musasta oli tylsää… Olipa silti kokemus, vaikkei mitään sellainen musiikillinen superelämys. Tuossa kuvassa kuitenkin se ukkeli jossain tuolla lavalla on.

Populaa riitti joka suuntaan niin pitkälle kuin näki…

Niin ja tänään kävin Paon kanssa katsastusasemalla taas. Piti käydä jo aiemmin, mutta en mä mitään ole muistanut, mutta ei vielä ollut edes liian myöhäistä. Paota vähän tosiaan huollettiin ja mulla oli näyttää katsastussedälle hyvät pakokaasutodisteet, joten saan huristella vapaasti Paolla taas vuoden verran. :)

Tags: , ,

Ammu

14
Jul

Oltiin perjantai-iltana Pyhäjärven ympäriajelulla. Jollain maatilalla oli lehmiä tien vieressä laitumella ja mähän tahdoin niistä ehdottomasti valokuvia ja Ville teki työtä käskettyä. Tää oli mun suosikkiammuni! :)

Se vaan kyttäsi meitä vaikka kuinka kauan ja me kytättiin takaisin. :D

Tuo ajelu oli muutenkin varsin kiva kokemus. Oltiin liikkeellä mun mersulla, kun saatiin välillä ajaa katto aukikin. Lämpötilan puolesta tarkeni hyvin, mutta välillä tuli sadekuuroja niskaan ja oli pakko saada katto takaisin pää päälle. Ajettiin siinä sitten Vanhaa Turuntietäkin, pääsi mun kaarani kokeilemaan ekaa kertaa maastoajoa, niin ja mä myös, en ole ennen ite ajanut sellasella tiellä… Pariin otteeseen pohja vähän otti kiinni johonkin, mutta muuten meni hyvin, kun harkitsi tarkkaan mistä ajoi ja nopeutta oli sellaset 5 km/h. :) Käytiin myös meiän kummankin ala-asteen pihalla ihmettelemässä miten paljon paikat oli muuttuneet. Ja Huovinrinteellä lammella toteamassa että lapsuuteni leikkipaikka oli jyrätty ja paikat ihan metsittyneet. Ehkei siellä vaan enää asu ketään lapsia, niin ei tarvi leikkipaikkaakaan lapsille…

Tags: ,

Kortteja

14
Jul

Pitääpäs taas näyttää muutamia kortteja, joista olen luopunut. :) Ekana isukin tänään saama synttärikortti. Simppeli, mutten keksinyt mitä muuta tuohon enää olisi laittanut, ettei se olisi mennyt pilalle. Tuo suloinen tyyppi on yksi uudesta kolmesta leimasimestani, ostettu ruotsalaisesta nettikaupasta nimeltään Kortmakaren. Ja tekstileimasin “It’s your day… …spoil yourself silly!” on mun suosikkitekstileimasimeni tällä hetkellä. Se vaan on kiva! :D

Sitten seuraavat neljä korttia lähtivät maailmalle kahdelle eri ihmiselle kirjoittamattomina. Sellainen vaihto, jossa lähetetään kaksi onnittelukorttia kahdelle ihmiselle ja itse saan myös kahdelta ihmiseltä kahdet kortit.

Ekana tollanen onnittelukortti, jonka voi antaa synttärinä tai nimpparina, tai miten vain. Pian leimasimella tehty kuva. :)

Toisena sammakko-kortti, josta tykkään ihan älyttömästi! :) Maltoin silti luopua, kun sen pitäisi päästä hyvään kotiin. :)

Sitten Birthday girl -kortti. Tossa tytössä ja sydämissä on kimalletta koristeena, vaikkei kenties kuvassa näy. Miia tykkää kimalteesta kun sitä käyttää hyvin harkitusti! Ja sainkin Pialta vaihtokaupassa ikiomaa kimalleliimaa kun edellisviikonloppuna yhdessä askarreltiin. :D

Viimeisenä taas sammakkomainen synttärikortti. Tuo vaaleenpunainen ruutupaperitaustapaperi on ihana!

Tags: ,

Copyright @ miian ajatuksia
Laptops. Email addresses.Online pharmacy