Archive for July, 2009
Tää on yhä elossa
Jul
Pahoitteluni jälleen kerran kun en ole saanut blogiin mitään laitettua. Iltaisin en jaksa edes konetta avata. Jos avaan, avaan sen vain Villeä varten jotta herra saa tutkailla autotarjontaa Japanin maalla. Ite käyn sähköpostia ja naamakirjaa kurkkimassa kännykällä, mutta eipä ole tullut blogiin kirjoitettua sillä kun sitten se kuvien lisäyskin olis vähän hankalaa (vaiko mahdotonta?!). Mutta toki kuvattomia jorinoita voisi väsätä, kun niin teen nytkin. Katsotaan… :)
Elossa siis olen, mutta päivät tuppaa olemaan niin rasittavia ettei illalla oikein jaksa enää mitään. Tv:n katselu sohvalla loikoillen onnistuu sentäs, mutta välillä sekin tökkii kun silmiään ei meinaa saada pysymään auki. Tarttee mennä vaan ajoissa nukkumaan, niin jaksaa paremmin. Viime yönä sammutin valon kahdentoista aikaan kun ei enää silmät pysyneet auki jotta olisi jaksanut lukea, mutta kuinkas kävikään, ei saanut sitten millään nukuttua! Valvoin varmaan useamman tunnin, en viittinyt enää edes kelloa kattoa. Aamulla kuudelta oli melko väsynyt olo ja voin kuvitella, ettei illalla riitä virtaa liian paljon. Jos kuitenkin sen verran että saisi imuroitua ja vähän jotain muuta hyödyllistä tehtyä.
Järkkärillä olis kuviakin viime viikonlopulta. Tarttis siirtää ne koneelle, niin voisin niitä näyttää. :)
Nyt tarttee jatkaa töitä ja kahden aikaan pääsen karkaamaan parturoitavaksi. Tukka lyhenee/siistiytyy, mutta väritys pysyy samana.
Tags: arki
Leiska #2
Jul
Nyt esittelyvuorossa toinen 12×12-kokoinen saavutukseni. Tähän olen tyytyväinen! :) Aihe on taas söpö ja siitä oli ilo tehdä tällainen (joka klikkautuu isommaksi):
Tarttee tehdä Paostakin vastaava :) Ja tietty mun ykkösbeibestäkin voisi tehdä.
Mä unohdin tätä tehdessä kokonaan yhden tulostamani kuvan, semmosen jossa auto oli eteepäin kuvattuna. Mutta eipä tuo sitä välttämättä kaipaakaan. :) Ja vaikka tuossa leiskassa on kaipuuta omistaa tuo ajoneuvo, en mä sitä silti ostaisi jos käteen lykättäisiin seittemän tonnia rahaa. Olis sille parempaakin tekemistä, mutta kuitenkin aina saa olla haaveita, sellaisiakin joita ei koskaan ole tarkoitus toteuttaakaan. :) Ja jos sais ihan kauheesti rahaa jostain, niin sitten menisin ESV:n poikien puheille ;)
Tags: autot, skräppäys
Miian eka 12×12-tuumainen :)
Jul
Huhhahhei! Mää sain viime viikolla tehtyä kolme ekaa 12×12-tuumaista projektiani. Ja tässä niistä ihan eka, joka on omistettu suloiselle kummitytöllemme Nealle. :) Kuvasta saa isomman klikkaamalla!
Tämä on tehty Nean ekasta mökkivierailusta. Yksi juttu jäi harmittamaan, kun en huomannut tuon isomman tekstilootan kulmia pyöristää, mutta eipä sitä välttämättä muut edes huomaisi ellen asiasta sanoisi. Musta tää on ihan ok ekaksi kokeiluksi. Olis siitä rumempikin voinut tulla! :) Ja kuvien prinsessa on niin suloinen!
Saa kommentoida mielipiteen kokeilustani.
Tags: 12x12, kummityttö, skräppäys
Kortteja
Jul
Viimeisiä askarteluja olisi nyt vuorossa.
Ekana anopille tehty synttärikortti. Diggaan! (En meinannut malttaa luopua tästä, mutta voin käydä korttia ihailemassa naapurimökillä aina kun haluan) ;)

Ja kortti sisältä :)

Pöllöilyä!

Aaaaw! (ainoa huudahdus joka tulee tästä mieleen). Diggaan!

Ja taas pöllöilyä.

Tämmönen lintu.

Kukkia, tuohon oikealle alas tulee tekstiä sitten kun kortti lähtee uudelle omistajalle.

Tykkään!

Tämmönen apina. En tiiä tykkäänkö vai en…

Isukille tehty synttärikortti. :)

Seuraavaksi voinkin esitellä skräppäyksiäni, sain viime viikon aikana kolme ekaa 12×12 kokoista projektia valmiiksi! :) Kiva harrastus!
Tags: kortti, synttärikortti
Kesäkuisia synttärikortteja
Jul
Ja miten niin mulla on pakkomielle pyöreistä korteista..?!
Tää eka on tilaustyö, anoppi pyysi ystävättärelleen sinisävyistä synttärikorttia. Sininen ei ole mulle iisein väri, mutta oli mulla sentään jotain sinistä ja ei tästä hullumpi kortti tullut.

Kuusi seuraavaa on synttärikortteja, jotka lähetin kolmelle ihmiselle maailmalle synttärikorttiswapissa.
Ihan söötti kukkaiskortti.

Pöllö, iiih!

Lintuja, niitäkin fanitan. :)

Tämmönen tyttönen.

Sitten joku tommonen kukkaiskortti.

Lintukortti, josta diggaan.

Viimeisenä Villen veljentytölle tehty synttärikortti.

Sellasia kortteja tässä erässä. Lisää tulossa!
Tags: synttärikortti

