Archive for October, 2009
Neuvolavisiitti takana
Oct
Odotin vissiin kauheaa saarnaa neuvolatädiltä (tyyliin sinä ja vauva joudutte hengityskoneeseen ja kuolette pois ellet ota rokotetta), kun en saanut viime yönä edes nukuttua kunnolla. Katolla juoksennelleet hiiretkin vielä valvottivat ja tulivat uniin (pitää viedä lisää loukkuja katolle, ne otukset on Villen mukaan jyrsineet ampiaispesiä siellä). Neuvolatätipä ei sitten muuten koko rokoteasiaa ottanut puheeksi, kuin kysymällä että sainhan viime viikolla sen tiedotteen asiasta. Olin ihan että mitähäh, miksei se varmistanut että varmasti sinne tulisin ja jos olisin kieltäytynyt rokotteesta, mun olisi pitänyt saada kauhea saarna. Mielenkiintoista. Kai se oletti että ilmanmuuta sinne meen. Tai sitten se ite on epäilevällä kannalla rokotteen suhteen. Tai sitten saarna tulee vasta ensikerralla, kun se huomaa etten käynyt piikitettävänä. No, sitä mahdollista saarnaa saan odotella 23.11. asti.
Kaikki oli hyvin mulla ja pienellä. Nyt on siis menossa rv 21+0. Paino noussut 400 grammaa siitä ekan neuvolakäynnin painosta. Täti kyseli mistäs tää painonnousu johtuu… syönkö pizzoja ja hampurilaisia, vaiko kahvileipää. En ja en. No juotko limsaa. Joo, pari lasia päivässä. Vaihda se veteen! Pitää ajatella pientä, ettei se totu näkemään että vanhemmat juo limsaa ettei siitä itestäkin tuu limsanjuojaa ja sit menee hampaat pieneltä pilalle ja se lihoo ja ei syö kunnon ruokaa kun juo vaan limsaa. Jaa… Jos paino on oikeesti tässä monen kuukauden aikana mennyt ylöspäin vain 400 grammaa, kuinka suuri rikos se voi olla?! :) Se varmaan sekoaisi ja repisi hiukset mun päästäni, jos paino olisi vaikka 5 kiloa noussut samassa ajassa?! Joka tapauksessa voin koittaa siirtyä juomaan vaan lasillisen Spriteä illassa, veteen ei kuitenkaan kauheaa pahettani aio vaihtaa. Se on jo saavutus, kun töissä juon vain vettä.
Verenpaine oli sama kuin viime kerralla eli hyvä. Hemoglobiini oli laskenut taas, viimeksi 115 ja nyt 108 vaikka rautakapseleita olenkin syönyt joka päivä. Eiköhän se tuosta silti taas joskus ala nousta, ei mitään väsymystäkään oo ollut raudanpuutteen vuoksi. Kysyin voinko vaihtaa rautakapselit semmosiin uusiin, joita nyt on telkkarissakin mainostettu, en muistanut valmisteen nimeä. Ei se täti kuulemma kato telkkaria, niin ei sillä ollut mitään hajua koko asiasta. :D Mutta voin vaihtaa. Sen uuden kapselin kun voi ottaa vissiin ihan ruoan kanssakin, ettei tarvi olla kahta tuntia kumpaankin suuntaan syömättä. Pitää mennä apteekkiin kattelemaan jos sitä rautaa löytyisi.
Liikkeiden tuntemisajankohdan mukaan laskettu aika olisi muuten 28.2. vaikka muuten se on 10.3. Sen näkee sitten koska tyyppi päättää syntyä. :) Liikkeitä oon parina yönä ennen nukahtamista tainnut tuntea myös kädellä mahan päältä. Semmosia isompia liikkeitä, kuin jotain päällä pukkauksia. :) Ville ei oo vielä saanut tuntea tyyppiä, mutta sekin tapahtunee päivänä minä hyvänsä!
EDIT: Rautaa löytyi apteekista. Semmonen kuin Spartofer. Ei se ihan niin hyvältä kuulosta kuin muistin, mutta saa sentäs ottaa tuntia ennen syömistä (jos ei maha kestä sitä valmistetta, myös ruoan kanssa), joten parempi sekin kuin kaksi tuntia ennen. :) Ja jospa se ei kielen päällä maistuis niin pirkuleen pahalta kuin tuo neuvolasta saatu rauta. Niin ja toi lääkepakkaus on hienon punainen, sopii paremmin sisustukseenkin :D
Kettu!
Oct
Tää on jo vähän vanha kuva, viime kuun lopulta, mutta tulipa nyt mieleeni kun riistakamera viimeyöksi viritettiin pihalle. Mitään siihen ei ollut tarttunut, tai oli yks mies. Ville kävi yhtä lamppua virittämässä illalla ja vain lampunvirittäjä oli tallentunut. Mutta mökillä kun kamera oli viritettynä, siihen oli yhtenä yönä tallentunut kettu! Ei kokonainen, mutta hyvin tunnistettavissa paksusta hännästään :)
Tags: kettu
Krookukset maahan
Oct
Tää akka oli tänään tehokas ja tunki kukkamaahan 120 krookuksen sipulia. Joukkohaudassa (eli kukkamaassa talvipuutarhan edesssä) oli sopivasti tilaa jollekin uudelle kasville ja siihen uutta multaa ja sipuleita tökkimään. Se kukkamaa saa kylpeä keväällä auringonvalossa, joten krookuksille varmaan aika bueno paikka. :) Jotain siemeniäkin siihen vois keväällä sitten kylvää, tai alkukesästä, mitä siihen laittaakin, kun siementen iskeminen ei haittaa niitä krookuksen sipuleita mitenkään. Odotelkaamme siis kukkaloistoa!
Zeukselta terveisiä! Se potkiskelee eli selvästi haluaa viestittää jotain teille blogini lukijoille :)
Koirat tykkää matoista
Oct
Haettiin eilen postista kaksi uutta mattoa, kaksi tulee vielä eri mestasta varmaan viikon päästä tai joskus sillai. Tulematta on kaksi pyöreää mattoa, toinen olohuoneeseen ja toinen makuuhuoneeseen. Hallin ekat matot on ainaskin koirien mieleen. Oli pakko ottaa valokuva kun sain koirat kiinni itseteosta - kumpikin oli oman mattonsa löytänyt. Hassuja! :)

Sohvalla on hienosti vihreetä mökkikamaa odottamassa säilytykseen pääsyä, ne ei siis tuohon kuulu. ;) Oon vaan ahkerana tyttönä pessyt mökin lakanoita ja pyyhkeitä talvisäilytystä varten, mutta ahkeruus ei ole vielä riittänyt lakanoiden viikkaukseen.
Puubrikettiä
Oct
Me ollaan siirrytty nyt virallisesti nykyaikaan - poltetaan takassa puubrikettiä halkojen sijaan! Otettiin kokeiluerä Plantagenista ja ihastuttiin. Nyt sitten tänään yhden valimoukon toimesta meiän pihaan ilmestyi iiiiiso kasa brikettiä. Tuolla määrällä pitäisi pärjätä aika pitkälle! :) Se on oikeesti tosi hyvä vaihtoehto puulle. Ensinnäkin säilytys - ei roskaa. Tuhkaa tulee olemattoman vähän ja kun osaa noita käyttää oikein, saa yhtä lailla lämpöä kuin puillakin. Jos pistää vaan pari brikettiä palamaan, ei ne siitä syty kunnolla. Mutta kun sytyttää heti neljä kerrallaan, kunnon liekillä palaminen ja lämpö on taattu. Suosittelen! Se on vielä ympäristöystävällinenkin pienine päästöineen.
Tags: puubriketti