Archive for November, 2009
Zeustiinan omaisuutta :)
Nov
Zeustiinalle alkaa pikkuhiljaa kerääntyä omaisuutta, jotka sain laitettua nyt vihdoin hyllyyn odottamaan omille paikoilleen päätymistä.

Vaatetta on vasta vähän ehtinyt kertyä, mutta niitä nyt ehtii varmaan aika hyvä saalis tulla ennen kuin tyyppi tähän maailmaan ilmestyy. Hupullisia pikkuisia pyyhkeitä on kaksi. Oikealla näkyvä kirja on semmoinen, johon voi viiden vuoden ajan kirjoitella lapsen elämästä, tuo oli pakko hommata jo joskus alkusyksystä kun se kirjakaupassa vastaan tuli. Samoin pakko-ostos oli vasemmalla näkyvä valokuvakehysjuttu, johon saa laittaa kuvat 12 ekan kuukauden ajalta, ihana! Muumi- ja Nalle Puh -kirjatkin jo löytyy (ne on ehkä enempi itteäni varten ostettu vielä tässä vaiheessa, mutta…). Ja noi pehmolelut, tiikeri ja kirahvi oli ostettava kun ne näin Anttilassa. :) Tuon värisiä pehmoleluja haluan haalia paljon, kokonaisen armeijan hyllylle istumaan. Oikeassa kulmassa pyyhkeiden päällä on nalle, jonka sain anopilta keväällä lahjaksi, sekin saa päätyä Zeustiinan kokoelmiin kun värinsä puolesta hyvin sopii. :)
En aio Zeustiinan huoneesta tehdä mitään prinsessahelvettiä, vaan hillitympää värimaailmaa, sitä ruskeaa ja valkoista. Muutenkin kaikki pinkit jutut on semmosia joita en varmaan ite ainakaan osta. Jostain vauvanvaatteiden kierrätysnettikaupasta juuri perjantaina tilasin kolme vaatekappaletta muutamalla eurolla ja katsoin vain niitä sukupuolettomia vaatteita, kun kaikki tyttöjen vaatteet on pelkkää ällötyspinkkiä. Eikä se sukupuolikaan vielä ihan satavarma ole. Mun silmääni miellyttää ruskeat, oranssit, keltaiset, vihreät ja sen tyyppiset vaatteet. Harmi vaan kun tarjolla on hirveesti pinkkiä ja pinkkiä. Ite kyllä pidän pinkkiäkin paitaa mielelläni päälläni, mutta en mä halua vauvaa hukuttaa pinkkiin. Yök!
Tags: Zeuksen huone
Kauhistus vs Ihastus
Nov
Goljat-hämähäkkimme (jota sanotaan Bruuttukseksi) tahtoi eilen poseerata, joten pitihän sitä sitten taas valokuvata. Ja kun kerran oltiin Villen kanssa molemmat terraarion vieressä, ryntäsi siihen koiratkin ihmettelemään että mitä me oikein ihmetellään. Deegis ei suostunut poseeraamaan, mutta Poju suostui. Jokainen valitkoon itse, kumpi on Kauhistus ja kumpi Ihastus. :)




Zeustiina 4D:nä
Nov
Käytiin tänään siellä Turussa 4D-ultrassa ja oli ehdottomasti hintansa arvoinen kokemus! Suomen Terveystalossa käytiin ja hintaa tuli 200 euroa, mutta pienen Kelakorvauksen sai vastaanottokäynnin osuudesta heti ja tuosta loppuosasta (150€) saa hakea Kelalta korvausta ja siellä sitten arpovat saako sitä vaiko ei. ;) En mä usko että me mitään saadaan, mutta kannattaa aina kepillä jäätä kokeilla.
Tuo ultraus kesti yli 40 minuuttia, siellä vastaanotolla meni tunnin verran. Aluksi vähän kyseltiin ja sitten päästiin asiaan. Oli hiukka paremmat vehkeet ikuin Porissa sairaalassa, jo se normiultrakuvakin näytti selvemmältä ja 4D:tä saatiin aika paljon myös katsoa. Ja kaikkia sydämen virtauksia ja muuta. Niin paljon paremmin nähtiin kaikkea mahdollista kuin siinä Porin ultrassa. Tuli semmonen olo, että se täti oli oikeesti kiinnostunut juuri siitä meiän rääpäleestä. Kaippa se niin on, että yksityinen on aina yksityinen. :)
Kaikki rakenteelliset jutut oli kunnossa, mitä nyt ne pallit puuttui. ;) Melko varmasti näytti siis neiti-ihmiseltä, kun useamman kerran sitä sukupuoltakin koitettiin tiirailla. Ja kasvojakin 4D:nä vaikka kuinka monta kertaa, mutta Zeustiina oli hiukan ujo ja piti käsiä kasvojen edessä. Kurkki sieltä välistä ja välillä uskalsi toisen kätensä siirtää pois kasvojensa edestä. Välillä oli myös koivet kasvojen edessä, piti käsillään varpaistaan kiinni. :) On ainaskin notkea tyyppi, hihi! Nähtiin myös haukotuksia ja käsi meni välillä nyrkkiin ja välillä aukesi.
Saatiin mukaan yli 40 minuutin dvd, josta meinaan napata parhaita paloja talteen (yritän ainaskin) ja näyttää niitä täällä. Mutta sitä odotellessa kuvia, joita saatiin mukaan ultrasta. :)
Eka kuva on ihan normiulralla otettu, näkyy kasvojen sivuprofiili aika hyvin. :)

Sitten 4D:t. “Moimoi, mää oon Zeustiina” :) Näkyy käsi ihanasti, pitkät hoikat sormet. Söpö peukku! Nenä ja suukin tuosta erottuu.

Sitten näkyy molemmat kädet. Tuo vasen käsi ei ole jalka, vaikka siltä saattaa näyttääkin nopeesti katottuna. :) Peukku liftaus-asennossa :D

Lopuksi vielä kasvokuva, jossa näkyy suuta, nenää ja silmiä.

Oli se ihmeellistä tuota pientä katsella! :) Meiän pieni ihana vauva! :)
Painoarvionkin tuo ultra laski, 840 grammaa. Tosin toi nyt on vaan tommonen koneen tekemä arvio. Viikkoja kolmen eri mitan mukaan olisi keskimäärin 25+2, vaikka normiultran mukaan ollaan viikolla 24+2. Viikkomääräkin pieneni vähän, kun laskettua aikaa siirrettiin 5 päivää eteenpäin. Noiden 4D-viikkojen mukaan tyypin laskettu aika olisi jo 8.3.
Katsotaan josko huomiseksi saisin jo videolta jotain napattua näytettäväksi…
Se potkii mua niin että maha heiluu!
Nov
Tänä aamuna en meinannut ollenkaan nousta sängystä, kun jäin lumoutuneena katsomaan ikiomaa avaraluonto-dokumenttiani :) Unihiekkaa silmistä pois hieroessa tunsin miten Zeus potki mojovasti navan yläpuolelle ja tuli sitten mieleen, että koitetaanpas katsoa josko ne potkut jo näkisikin. Ja kyllä näkyi vaikkei ollut edes rillit vielä päässä! Kaverin aamuvoimistelu sai aikaan jänniä möykkyjä mahassa, ihan hassua! :) Harmi kun Ville ei päässyt todistamaan tuota, mutta pitää illalla katsoa jos iltavoimistelut näkyisi myös.
Tänään mennään sitten neljäksi Turkuun katsomaan omaa 4D-dokumenttiamme pikkutyypistä. Ville oli jo eilen illalla jännittynyt ja kyllä tässä itsekin alkaa jo olla aika jänskissä meiningeissä. Ihana nähdä meiän pieni taas ja vieläpä hienommalla tekniikalla kuin tavis-ultralla! Ja tietysti myös kiinnostaa mitä siellä tyypin koipien välissä on, niin saa alkaa miettiä nimiasiaakin paremmin.
Eilen illalla tyhjennettiin eläintenhuoneesta kaikki muut romppeet paitsi iso valkoinen hylly (joka on mitoitettu jyrsijöiden häkeille, eli sinne mahtuu sitten paljon pehmoleluja ja kaikkea kivaa) ja kilpparin akvaario. Aloin myös tyhjentää sen huoneen kaappeja. Siellä on kolme kaappia ja aloitin siitä pahimmasta katastrofialueesta eli kaapista johon oon vuosien varrella kerännyt kaikkea ihan ihme rompetta. Miten ihminen voikin olla niin hölmö, että kerää kaikkea ihme shittiä kaappiin tilaa viemään?! Kolme hyllyä sain tyhjennettyä ja säilytettävää tavaraa tuli puolitoista muovikorillista (joista ehkä vielä dumppaan osan pois) ja kaatopaikkakamaa iso jätesäkillinen, joka painaakin niin paljon että saa Lindru käyttää voimiaan kun nostaa sen roskikseen. :) Tommonen kamojen lajittelu pitäis tehdä muutaman vuoden välein, niin sais dumpattua pois kaikkea turhaa. Tänään säilytettävän arvoinen rompe muuttuu usein vuosien aikana roskiskamaksi. Mutta onpa Zeuksellakin hyvin kaappitilaa, kun huoneessaan on sitten kolme kaappia.
On tarkoitus saada kellarikin siivottua tässä alkutalven aikana, siellä vasta kaikkea kaatopaikkaromua onkin! Varmaan yli puolet tavarasta saa lentää pois tilaa viemästä! Tarkoituksena saada kodista säilytystiloineen siisti ennen kuin Zeus saapuu seuraamme. Pesänrakennusviettiä tai jotain. :)
Tags: raskaus, ultra, Zeuksen huone
Haastetta pukkaa
Nov
Löysin More to loven blogista kivan kysymyshaasteen, johon pitää tietty tarttua tylsyyden minimoimiseksi. Eli tämmöisiä kysymyksiä:
1. Kolme viimeistä ostostani:
mattopiiska (eilen olisi ollut tarvetta, mutta omistamamme yksilö on mökillä, joten ostettiin kotiin oma piiska), karkkipurkki (eli purkillinen karkkia) ja ruokaa
2. Isoin julkkis, jonka puhelinnumero löytyy kännykästäni:
ööö… en mä tunne mitään julkkiksia!
3. Viimeksi googlasin:
linja-autoaikatauluja anoppia varten, kun se läks aamulla Turkuun selkäleikkaukseen
4. Kaikkien aikojen huonoin ostokseni on ollut
varmaan joku liian pieni vaatekappale (esim yhdet ihanat farkut, joihin kyllä ennen raskautta mahduin kun itteni niihin tungin, mutta ei ne kivalta päällä tuntuneet)
5. Käsilaukussani on
tällä hetkellä vain Kelan paperit joilla saan anoa äitiyspäivärahaa ja sitä äitiyspakkausta, sekä lääkärintodistus siitä että oon oikeesti paksuna etten oo vaan syönyt hyvin (paperi vaaditaan liitteeksi tuohon hakemukseen)
6. Suosikkikatuni koko maailmassa on
jaa-a… Unter den Linden -katu Berliinin keskustassa oli aika kiva
7. Tyypillisin asuni tällä hetkellä on
isomahafarkut ja joku paita, joka on mielellään hiukan pitempi kuin napapaita :)
8. Hienoin/kallein ostokseni on:
kallein tuo uusi auto vaikkei sitä rahalla ostettukaan :D (en kehtaa edes hintaa sanoa joka papereissa lukee)
9. Olen riippuvainen
vissiin kuivatuista luumuista (taas piti ostaa pussi, vaikka syön noita helposti liikaa ja seuraavana päivänä mahaa polttaa), mutta myös saunomisesta ja takkatulen tuomasta lämmöstä ja Hra L:n kainalosta
10. Tyylini kuvailtuna kolmella sanalla:
värikäs, simppeli, ihastuttava :D
11. Jos saisin loppuelämäni shoppailla vain yhdessä putiikissa, se olisi
ööö… citymarket, kun sieltä saisi ruokaa ja hätätapauksessa melkein mitä vain
12. En ole ikinä ostanut mitään
sikatyhmää
13. Parhaat outlet-löydöt teen
netistä (jos teen)
14. Jos saisin periä jonkun koko garderobin, valitsisin
taas ööö… en mä tiiä kenen vaatetyyli olis niin ihku että sen haluaisin periä, mutta vaikka Hugo Bossin, niin sais Lindru paljon hienoja vaatteita
15. Seuraava suuri hankintani on
vaunut Zetalle
16. Tyyli-ikonini on
joo ei semmosta oo
17. Kenkävalikoimassani on aivan liian vähän
talvisia kenkiä
18. Unelmieni laukku on
se mun unelmalaukkuni (oranssi Vietnamista ostettu monen miljoonan laukku)
19. Käytän kuukaudessa vaate- yms. shoppailuun
rahamäärä riippuu ihan kuukaudesta… joskus ei mee juuri mitään, joskus vähän liikaakin
20. Verkossa shoppailen mieluiten
silloin kun ei kiinnosta lähteä mihkä kauppaan kokeilemaan vaatteita (eli ei pääse johonkin lähikaupunkiin, kun ei täällä pikkukylässä mitään oo mistä ostaa)
21. Suosikkimuotiblogini on
More to love! - loistavan asenteen vuoksi ja taitaa olla ainoa muotiblogi jota jaksan seurata
22. Olen kauneimmillani
aamuisin suihkun+laittautumisen jälkeen jos ei satu olemaan huono hius/naamapäivä
23. Makutuomarinani toimii
koirat varmaan :D
24. Hiukseni ovat
kivat
25. Toiveammattini on
postikorttikaupan myyjä
Tags: kysymyksiä