Archive for June, 2010

Vauvan kätisyys

29
Jun

Mahtaakohan ihmisen oikea- tai vasenkätisyys näkyä jo ihan pienestä pitäen?! Tuo meiän pikkuneiti kun on alusta asti ollut sellainen että ottaa kouraansa kaikkea mieluummin vasempaan käteen ja nyt kun osaa jo kurkotellakin esineitä kohti, niin eikös vain vasen käsi aina tavoittele kaikkea. Tuleekohan pienestä siis vasuri?! :) Mielenkiintoista odotella, onpahan ainakin nyt äidin virallinen veikkaus esitetty näin julkisesti. :D

Eka vauvallinen juhannus

28
Jun

Torstai oli niin tohinaa täynnä, että huh! Lähdin heti aamusta ajelemaan kohti Raumaa ja nappasin sieltä uudet silmälasit mukaani. Ne kun olivat sopivasti juhannukseksi valmistuneet. Mun oli pakko ajaa sakkopaikalle, kun laillisia parkkipaikkoja ei ollut vapaana järkevän kävelymatkan päässä silmälasikaupasta. Ja en tosiaan alkanut mistään kilometrin päästä raahata painavaa turvakaukaloa. Ja oli onnea matkassa, kun en sakkoa saanut. Joku kylähullu tai mikä lie tosin tuli kuittailemaan sakkopaikasta. :D Oli ite saanut siitä sakon muutama päivä sitten ja epäili että en saanut siksi sakkoa, kun mulla on niin kallis auto. Jaa, se varmaan vaikuttaakin parkkipirkkoihin ajaako tonnin vai sadantuhannen autolla?! No, sitten se alkoi vielä udella että miten aion autoni ajaa pois, kun se katu oli niin kuin umpikuja. Sanoin että käännän autoni siinä kadulla, kun se on niin leveä. Ei sitä olisi kuulemma saanut tehdä. Olis kai pitänyt jättää auto siihen ja kävellä kotiin?! ;) Tai lahjoittaa auto sille ukolle?! :D Käänsin sitten kuitenkin autoni siinä kadun pätkällä ja ajoin pois. Kai se ukko laittoi rekkarin muistiin, niin voi seuraavalla kerralla muistuttaa taas asiasta. Tosin seuraava kerta kun rillikauppaan menen, on ehkä joskus viiden vuoden päästä. Vähän pisti ketuttamaan tuo ukkeli, mutta sainpa hienot rillit eikä muulla ole väliä! Ja vauva oli mitä ihanin, katseli vain maailmaa nätisti kaukalostaan ja hurmasi myyjän. :)

Käytiin Lumi-Kukan kanssa sitten kotona tankkaamassa maitoa ja sen jälkeen suunnattiin vielä mikroaaltouuniostoksille. Ei pitänyt moista vehjettä mökille hommata, mutta kun keskiviikkoiltana puhuttiin aiheesta, niin todettiin, että ehkä pitää uhrautua. Vaikka en olisi mikroa mökille kyllä ilman tuota pikkutyyppiä hommannut. Veljen entisestä työpaikasta sain velihintaan :) ihan nätin Samsungin mikron. Vaatimuksina oli lähinnä se että se on digitaalinen (hankala ei-digitaalisella lämmittää maitoa, joka vaatii 15-30 sekuntia lämpöä) ja koko saisi olla pieni. Tai pieni ja pieni, mutta ei mikään hervottoman kokoinen.

Mikrokaupassa Lumi-Kukka vain veteli hirsiä. Sitten heräsi kun mentiin vielä hakemaan yksi paketti Ärrältä ja lopuksi vielä vietiin kasa postia postiin, mutta ei ääntääkään päästänyt koko reissun aikana. Ihan unelmavauva shoppailureissuilla!

Kotona sitten vielä pakkasin viimeisiä kamoja mökkeilyä varten ja joskus siinä iltapäivällä sitten päästiin koko perheen voimin lähtemään mökille. Välimatkaahan ei kotiin ole kuin semmonen vajaa 20 minuuttia autolla, tosi kätevää. Ja kuitenkin mökki on niin kaukana kotoa ja siitä elämästä siellä, että mökillä saa olla ihan eri maailmassa. Nautiskella järvestä ja metsästä ja omasta rauhasta. Mitä nyt ilkeä eiku ihan kiva anoppi asuu naapurimökillä :D Mutta siitä on vain hyötyä, kun päästiin perjantaina ja lauantaina ekaa kertaa kahdestaan saunomaan sitten Lumi-Kukan syntymän, kun vietiin tyttö naapuriin!

Juhannusaatto ei eronnut sen kummemmin normaalista päivästä, mitä nyt saatiin nauttia mökkeilystä koko perheen voimin! Ylellistä, kun saa “arkipäivänä” (sitähän perjantai on) olla koko päivän Villen seurassa. Ei tartte yksin olla vauvasta vastuussa ja sidottuna siihen ihan sataprosenttisesti. Päivä meni mökkiä järjestellessä ja haettiin me yksi tavarakuorma kotoakin. Illalla sitten lämmitettiin sauna ja otettiin hemmetin tuimat löylyt koivuntuoksuisessa saunassa. Ihan eri fiilis kuin kotona sähkösaunassa! Oli hiukan kuitti olo saunomisen jälkeen, mutta ei auttanut kuin välttää kiusaus rojahtaa sänkyyn ja nukkua aamuun asti. Haettiin beibi kotiin ja tehtiin ruokaa. Ja sitten katottiinkin jalkapalloa ja uni tuli jo pelin aikana. Aika villi junannusaatto siis! ;) Mutta sopi mulle oikein hyvin, en kaipaakaan mitään ihmeen rellestysjuhannuksia.

Juhannuspäivänä jatkettiin mökin järjestelyä sen verran kuin jaksettiin ja otettiin vaan rennosti.  Käytiin me anopin syntymäpäivän kunniaksi pienellä ajelulla kun ei mitään rompetta haluttu lahjaksi antaa. Ja katteltiin jalkapalloa :D Tajusin nyt vasta tässä vaiheessa, että Centrebetissähän on aivan mainiot live-vetomahdollisuudetkin ja tein itelleni lisäjännitystä peliin tekemällä livevetoja pitkin pelejä. Oon kaikista futispeleistä tehnyt Centrebetissä semmoset vedot että kumpi voittaa vai tuleeko tasapeli ja saanut sen verran rahaa takaisinkin ettei ole tarvinnut pelitiliä lihottaa omilla rahoilla enempää. Ja livevedoilla saa myös kummasti rahansa takaisin pienten korkojen kera. Kivaa viihdettä!

Sunnuntaina käytiin kaupassa ja sen jälkeen kotona hakemassa vähän rompetta ja huoltamassa kasveja ja eläimiä. Ja mökille palattuamme vanhempani olivatkin mökille jo saapuneet, kun meillä meni tuolla reissullamme vähän ajateltua kauemmin kun oli pikkuisia ongelmia pihalammen ja isoimman akvaarion kera. Muutaman tunnin päästä saapuivatkin seuraavat “vieraat” - Lumi-Kukan haltiakummitäti-Pia ukkelinsa kera. Pialla oli ihan mainio lahjakin kummitytölleen - sammakkouima-allas ensikesää varten! :) Ihan huippu ainakin mun mielestä! :D

Lumi-Kukka se sitten vaan päätti, että ei enää suhtaudukaan Piaan niin kuin ennen. :( Alkoi siis vierastaa, kun eivät ole muutamaan viikkoon nähneet. Se olikin sitten semmosta väsytystaistelua, jotta lopulta vähän ennen kotiin lähtöä Pia sai pitää Lumi-Kukkaa sylissä ilman huutoa… Väsytystaistelu käytiin makuuhuoneessa, jossa istuskeltiin sängyllä ja Pia sopivan välimatkan päästä jutteli ja leikki leluilla ja väänteli naamaansa pikkuiselle ja sai loipulta aikaan hymyjä pienen kasvoilla. :) Edes perinteisesti varma tapa eli vaipanvaihto ei saanut pikkuneitiä hylkäämään vierastusta täysin. Hymyjen seassa kun oli välillä sellasia ilmeitä että pian alan huutaa… No, onneksi lopulta saatiin solmittua välirauha Pian ja Lumi-Kukan välille! Jospa seuraava kerta menisi taas normaalimpaan tapaan, jos vaan näkemiseen ei tule kauhean pitkää taukoa.

Nyt on sitten palattu arkeen, tosin erilaiseen kuin ennen juhannusta. Käytiin me tytön kanssa aamulla kotona, mutta palattiin mökille heti kun mahdollista. Kun tyyppi ei suostunut nukkumaan kotona kuin ehkä vartin ja yliväsymyskiukuttelu oli sitten sen mukaista. Sain mä muutaman tilauksen pakattua ja sitten vaan äkkiä kamat kasaan ja auton nokka kohti mökkiä.

Nyt pieni on reilun tunnin jo nukkunut vaunuissa. Kerran on itkuhälytin herännyt henkiin ja laitoin tutin uudelleen suuhun sekä heitin pienen kierroksen pihalla vaunujen kera ja heti tuli uni uudelleen. :) Ihanaa omaa aikaa! Mikäs tässä Spotifystä kesäistä musaa kuunnellessa ja blogiin kirjoitellessa. :) Nyt voisin vielä vaikka kirjoitella yhtä kesken olevaa kirjettä, kunnes pieni herää…

Tags:

Lumi-Kukka 3kk

22
Jun

Neuvolassa käytiin taas eilen ja olisi faktoja pikkutyypin kasvamisesta. :)

Onko mulla vähän hassu ilme? :)

  • Pituus 61cm (eli syntymästä +12cm)
  • Painoa 6060g (syntymästä +3260g)
  • Kruunun koko 40cm (siis päänympärys toisin sanoen)
  • Kommenttilootassa sanotaan jotta “Pehmeä iho. Kasvaa tasaisesti Tuttelilla. Kuulo ja näkö normaalit. Refleksit ikää vastaavat. Söötti tyttö!” Ja alimmaisella rivillä vielä “Kiinteät ruoat” eli me saadaan tuossa kolmen-neljän viikon päästä alkaa maistella perunaa! Jee!

Mä näin telkkarista että tällee ne huippumallit poseeraa, tai jotain…

Lumi-Kukka sai taas rotarokotteen litkuna suuhunsa ja sitten sen ekan piikin reiteensä. Litku meni melko hyvin taas alas, hiukan vaan sylkäisi sitä suustaan pois. Ei se vissiin kovin pahan makuista ollut?! Ja piikki. Ei se itse pistäminen saanut huutoa aikaan, mutta se sai kun se rokotecoctail tungettiin koipeen. Kirveli varmaan. Mutta onneksi itku loppui nopeasti ja tyyppi nukahtikin heti autossa.

Kyllä se vielä joku päivä menee tonne suuaukkoon kokonaan!

Kaikesta päätellen tyttö on alkanut vähän vierastaa, kun neuvolan tädin näkeminenkin sai pientä itkua aikaan ja itku loppui heti äitin sylissä. Mähän voin ottaa sen kohteliaisuutena - tyyppi tajuaa että mää oon se ykkösihminen hänen elämässään ja muut vieraat naamat sucks. :D

Ööö… siis tahtoisit mun hymyilevän tolle kuvanottolaitteelle vaikkei se hymyile mulle?

Niin ja tosiaan ne kiinteät ruoat… Vielä ei ihan niitä aloitella kun tyyppi nukkuu yönsä maidon voimalla niin hyvin. Esimerkiksi kaksi viimeistä yötä unta on riitänyt 7-7.5h syömättä! Wuhuu! Aika hyvin menee, ei voi valittaa. Kun vaan päivisinkin malttaisi paremmin nukkua, kun tänäänkin on yhdet päiväunet uinuttu vaunuissa (ehkä tunti tai vähän yli) ja nyt alkaa jo olla ilmassa pientä kiukkuisuutta ja tyytymättömyyttä, kun ituttaa tietty kun ei ole tarpeeksi nukkunut. :/ Mutta olen tosi tyytyväinen kun yöt menee hyvin! Jaksaa itekin niin hyvin, vaikka välillä toki toivoisi että kunpa se nukkuisi päivällä paremmin, niin ehtisi tehdä sitä ja tota. Kirjeen kirjoittamiseen menee nykyään ikuisuus, kortteja odottaa kauhea läjä kauppaan laitettaviksi, askarrella tahtoisi enemmän, koti kaipaisi siivoustakin (imuroitu viimeksi nimiäisiksi eli koirankarvoja löytyy… mutta keittiö on siisti, se on ainoa paikka tässä talossa josta ehdin pitää huolta, kun en jaksa katsoa tiskivuoria jotka odottavat koneeseen pääsyä) ja tahtoisin alkaa taas Wiilläkin Fittailemaan. Pihakin rehottaa kuin mikäkin villi puutarha, kun ei kerta kaikkiaan ole aikaa (ja kun on vähän aikaa, ei todellakaan tule mieleen mennä repimään kilometrin korkuisia rikkakasvipuskia). Välillä melkein toivoo, että olisinpa mies eli isä, niin saisi elää melkein normaalia elämää… Kun on 10h tai enemmän päivisin yksin vauvan kanssa ja iltaisinkin saa apua lähinnä maidon lämmitykseen, vauvan kylvetykseen ja koirien lenkitykseen, niin välillä pistää vähän huokailemaan. On tässä toki se etu, etten juurikaan “joudu” ruokaa tekemään ja saan jopa lautasen useimmiten eteeni eli ei tarvitse kuin kauhoa ruokaa kitusiin.

Oukkidoukki, kelpaaks tää?

Rokotus sai neidissä aikaan unisuutta, mutta vain yhdet vaunu-unet pikkuinen suostui nukkumaan. Koko loppupäivän eli puolesta päivästä puoleen yöhön tyyppi oli sylissäni puoliunisena. Heti kun koitti laskea vaunuihin tai sitteriin tai sohvalle, alkoi HUUUUUUTO. :( Ja olihan se sylissäolokin välillä sellaista huutoa, että tyyppiin taisi sattua se tyhmä rokote. Onneksi se huuto meni ohi ja lääkkeeseen ei tarvinnut turvautua. Jos lääkettä ei olisi ollut valmiina, olisi varmaan noussutkin se kuume.

Riittiks jo hymyily?

Tags: ,

Vessaremppa etenee

16
Jun

Eilen taas suunnattiin mökille ja hommana oli tällä kertaa uuden muovimaton iskeminen lattiaan sekä jalkalistojen kiinnitys. Leikattiin maanantai-iltana muovimatto oikean kokoiseksi jo kotona ja samoin jalkalistat. Lumi-Kukka todisti taas omaavansa hyvät unenlahjat, kun ei herännyt siihen kun sahattiin niitä jalkalistoja. Ei ollut ihan äänetöntä puuhaa.

Mökin vessassa näyttää nyt tältä:

Eri valossa lattia näyttää joko ruskeemmalta tai vähän “harmaammalta”.

Ja tämä Arabialainen kannettiin odottamaan putkimiehen asennusta:

Sattumalta löydettiin viime vuonna pönttöä varten just eikä melkein oikeen sävyinen istuin+kansi Bauhausista. Nyt vasta koklasin miten hyvin sävy yhteen sopii ja sehän sopii!

Lavuaari on ihan saman värinen kuin pönttö. Allaskaapin väristä mulla ei ole mitään hajua, mutta joku vihreä sekin on. Toivottavasti sopii hyvin yhteen näitten kalusteitten kanssa :)

Tags: ,

P*skarteluhaaste #43 - 3D leimakuvasta

14
Jun

Voi p*ska mikä haaste! :D Tää ei oo kolmedeen ystävä, mutta kun kerran haaste pitää ottaa haasteena, niin kokeilin mitä saan aikaan. :) Ja sain mä jotain aikaiseksi, vaikka emmä taida ihan heti toista kolmedeetä leimakuvasta tai mistään muustakaan tehdä. ;) Mutta tässä DoodleFactory-tyyppi kortissa, jonka saa armeijan päättävä tyttö. Tuo tyyppi on vähän surkean näköinen, mutta toisaalta sopii tuohon tekstiin. No, en selittele enempää vaan näytän mitä sain aikaan…

Tags: , ,

Copyright @ miian ajatuksia
Laptops. Email addresses.Online pharmacy