Feb
Rv 35+0
Enää viisi viikkoa! :)
Olo on ehkäpä alkanut muuttua vähän väsyneemmäksi. Virtaa kyllä riittää paikoitellen vaikka kuinka, mutta voisin myös oikein mielelläni nukkua sohvalla päiväunet jos toiset päivän/illan aikana. Ja viikonloppuna alkoi mielenkiintoinen pakarasärky, jota ilmenee iltaisin. Pehvan alaosasta särkee. Johan on vaiva. :) Muuten olo on pysynyt hyvänä. Tai tämän päiväinen autoilu (vietiin Hra L:n auto huoltoon Raisioon eli matkaa suuntaansa vähän yli tunti) sai kyllä aikaan pientä alaselkäkipua. En oo aikoihin edes ajanut kuin korkeintaan kauppaan, niin noin pitkä matka kivassa liukkaudessa ja loskassa ja lumisateessa sai mut varmaan jännittämään ruhoani sen verran, että sain selkäni kipeeksi. Hartioista sen heti huomaskin että olin niitä jännittänyt, mutta se meni ohi kyllä kun sinne Raisioon päästiin ja sain hypätä autossani pelkääjän paikalle.
Mahaotus potkiskelee ihanan aktiivisesti, mutta hellämielisesti. Vasenta kylkeä lähinnä rummutetaan, muttei mitenkään epämiellyttävästi. Meillä taitaa olla kiltti vauva. :) Peppu (?!) myös muljahtelee tuossa navan korkeudella aika paljon, liikkuvainen otus.
Eilen illalla taistelin kihla+vihkisormukset pois sormestani. Vihkisormus lähti vielä aika tuskattomasti (kunhan uitin sormeani ensin jääkylmässä vedessä ja liukastin sen Fairylla), mutta kihlasormuksen kanssa sai taistella enempi. Lopulta sormi alkoi olla jo turta kylmästä vedestä ja sormus juuttuneena nivelen kohdalle… auts! Pyysin Villeä apuun kun itellä ei enää ollut rohkeutta sormusta kiskoa pois, kun en kuitenkaan halunnut sormea irrottaa. ;) Onneksi miehen kosketuksessa oli taikaa ja sormus irtosi. :) Taidan ripustaa ne kaulaani roikkumaan siksi aikaa kunnes vaavi on putkautettu maailmaan.
Tapettisetä tulee muuten huomenna aamulla ja saadaan Zetan huone oranssiksi! En osaa vielä edes kuvitella miltä se huone näyttää tapetoituna, mutta sen näemme huomenna. :) Huomenna Zeta pääsee myös kokemaan jääkiekko-ottelun hurmaa, kun luvassa on Lukko-Jokerit, johon ostin liput jo jonkun aikaa sitten.
Hyvin siis pyyhkii raskausrintamalla! Olo on melkein kuin normaali, mitä nyt pallomaha hiukan kömpelöittää. Tosin toi mun mahakin on jotenkin ihmeen mallinen, ei semmonen pönäkkä niin kuin näkyy jossain raskausblogeissa, vaan semmonen möllykkä. :D Voisi jotain kuvaakin taas laittaa näkyviin, kunhan saisi semmosen otettua.
Huomenna sitten kuvia oranssista Zetan huoneesta! :)
Tags: raskaus
08Feb
Mullakin on ollut pakarasärkyä! Kuulostaa ihan naurettavalta, mistä sellanenkin johtuu :D. Mulla tosin se ilmenee öisin ja usein jatkuu koko reiden alueelle - ja tosiaan vain toinen puoli on kipeä.
08Feb
Hihi, ihanaa löytää heti kohtalotoveri tämän säryn kanssa :D Mulle sitä tulee usein iltaisin sohvalla makaillessa, mielenkiintoinen oire.