Puutarhakuvia :)

Innostuin tänään ottamaan valokuvia meiän kasveista ja puutarhan asukeista, tässäpä niitä olkaapa hyvät! :)

Ensin siitä meidän mystisestä kasvista pari kuvaa. Se oli aamulla jo niin pitkä, ettei mahtunut enää oikein olemaan minikasvihuoneessa. Ruukku on jo odottamassa, pitää huomenna se siirtää. Olkoot kasvihuone ilman kattoa nyt yhden yön ajan. Tuossa toisessa kuvassa näkyy hauskan näköisiä lehden alkuja, noi ekat lehdethän on vaan tollaset tylsät, sisältä tulee jotain kaunista. :)

Kalifornian salamanteri. Eikös olekin suloinen otus!! :)

 

Kiinankellosammakon poikasistakin yksi taas esittäytyi. Sillä on nuo sormenpäät saaneet oranssin värityksen.

Takaisin kasveihin… Amaryllis kukkii ihanasti!

Meiän nukkatyräkki on hienosti kasvanut, sillä on jo Jutta-ystäväni analyysin mukaan siemensingot! :) Oon tähän mennessä jokaisen tyräkin alun saanut tapettua, tuo yksi on ollut kiltti tapaus ja on siemenestä edistynyt jo tuollaiseksi.

Tässäpä taatelipalmun siemenestä kasvatettu taimi, joka on hienosti kasvanut ja varsi tullut aika rotevaksi jo.

Lopuksi vielä kuva kultaköynnöksestä, jonka varsi on katkennut, mutta kaveri sinnittelee seinään kiinnittyneenä ilmajuuriensa varassa. Saas nähdä jääkö henkiin… Se on mennyt vähän huonompaan kuntoon, mutta ei menetetä toivoa!

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • Twitter
  • RSS

3 Responses to “Puutarhakuvia :)”

  1. Hanna says:

    Mystisestä kasvista on tulossa varsin hauskannäköinen :D

  2. Pia says:

    Voi miten hienoa nähdä mitä niistä teidän matkasiemenistä tulee. :D
    Nuo Kalifornian salamanterit on kyllä ihania, onneksi uskalsin ottaa sellasen käteeni, se oli niin ihanainen.
    Kiitos muuten vinkistä siihen blogilsitaan. en oo vielä ehtinyt ja viitsinyt perehtyä siihen. mulla on ollut niin suuri korttitehdas täällä pyöritettävänä. Jos te pääsette Kihlattusi ;) kanssa täälä käymään niin juttelen siitä sulle sitten lisää.
    -Pia

  3. miia says:

    Tarviikin laittaa taas uutta kuvaa siitä yhdestä Kuuban kasvista, kun se on aika paljon kasvanut taas… :)

    Korttitehdas kiinnostaa hyvin paljon!! :D Joten toivottavasti saadaan jutella siitä pian tarkemmin :)

Leave a Reply