miian ajatuksia

Viikonloppu meni siis siellä Tampereella, 100plus-tapahtumassa. Oli kyllä kaikenkaikkiaan kivaa, vaikka himskatin tylsää se siellä itse tapahtumassa istuskelu tuppasi olemaan. Välillä aika meni suht nopeesti eteenpäin, välillä ei millään. Edustava alue miehillä siellä oli, hyvä hyvä!

Lauantaina illalla kuuden jälkeen päästiin lähteen Pirkkahallilta pois ja suunnattiin ekana hotellihuoneeseen hetkeksi hengähtämään. Oli ihan kiva huone Scandic Tampere Cityn ylimmässä kerroksessa, näkymä rautatieasemalle, eli aika paljon eloa siinä suunnassa. Mentiin siitä sitten Omenahotellille hetkeksi, siellä majoittui muu porukka. Kuusi meitä sitten syömään lähti, hyvät pihvit vedettiin masuun. :) Siitä taas Omenaan joksikin ajaksi, kunnes lähdettiin baariin. Oli taas vähän aikaa kulunut viime kerrasta, kun en mikään maailman innokkain baareilija ole. Se oli sellanen mukava paikka, jossa pystyi hyvin jutteleen huutamatta. :) Siellä oltiin jonkun aikaa, kunnes “nuoriso” tahtoi johonkin peilipallohelvettiin. :D Mentiin niitten mukana kohteen edustalle, jossa vastaan tuli järkyttävä jono. Eli me vanhukset lähdettiin etsimään rauhallisempaa paikkaa, johon pääsee sisään nyt heti, ei tunnin jonotuksen jälkeen. Ei me sitä yhtä paikkaa löydetty mitä me haettiin, ei oikein tarkkaan muistettu missä se sijaitsee. Tampere on mystinen kaupunki, ei sieltä mitään löydä. :D Lähettiin hotellia kohti käveleen ja tuli mieleen yksi baari, jossa on maailman pienin terassi. :) Peräti kaksi pöytää ja viisi tuolia. Siinä me sitten istuttiin jonkun aikaa ihan kahdestaan, katseltiin kaupungin elämää. Ja vedettiin hot dogit, kun ihan lähellä oli joku grilli auki. Ei tehnyt mieli mennä nukkumaan syömättä, kun ei hotellihuoneessa olis mitään varayöpalaa ollut, jos ei olis saanut nukuttua nälän takia. Siitä olikin sitten enää ihan lyhyt matka hotellille. Tietty meiän tuurilla huoneen avainkortti ei toiminut, eikä voitu sitä sitten hississäkään käyttää. Ylös päästiin ilman kortin käyttöä hississä, kun joku muu oli korttia jo kortinlukijalle näyttänyt. Joten ei kun lampsimaan rappusia alas seitsemännestä kerroksesta. Oli hyvää kuntoilua. ;) Onneksi ei tarvinnut ylös niitä rappusia kiivetä, se olis voinut tuntua jaloissa. Saatiin sitten uusi kortti ja se onneksi toimi.

Sunnuntaina nukuttiin ylellisen pitkään, johonkin puoleen yhteentoista. :) Taksia saatiin odottaa ikuisuus, mutta ei se haitannut, kun nopeemmin aika siellä kaupungilla taksia odotellessa kului kuin olisi kulunut siellä hallissa istuskellessa. Viiteen asti siellä sitten piti jaksaa. Onneksi oli kirja mukana, sitä lukiessa aika meni ihan mukavasti.

Ihan kiva tapahtuma kyllä oli, mutta ei tollasta jaksaisi kovin usein. Oli ihan kamalan väsynyt olo kumpanakin iltana. Kotiin ehdittiin sopivasti vähän ennen formulakisan uusintaa ja kyllä siinä kisan aikana tuli vähän torkuttuakin välillä. Viimeiset kierrokset jäi kokonaan näkemättä, mutta eipä ollut kovin erikoinen kisa. Ja pääasia että Hamilton tuli toiseksi! :)

Sitten vielä pari kuvaa sieltä Tampereelta. Ekassa kuvassa näkyy Villen rakas :) Eli Toyota Century, toi on Villen kakkosauto. Ratti oikealla puolella (siis ei vasemmalla niin kuin yleensä), en ole vielä kokeillut ajaa, mutta pitää joskus kokeilla. Nopeesti siihen tottuu että ratti toisella puolella on kuin yleensä. Toisessa kuvassa puolestaan yksi bemari, skylinen peppu ja tollanen miesten ite kyhäämä tiski. Toi iso lippukin saatiin vasta perjantaina, vähän meni viime hetkeen. :) Mutta hyvä kun ehdittiin saada se tohon tapahtumaan.

Vähän aiheesta toiseen, oli aivan hemmetin levoton yö tuo viime yö. En meinannut saada millään nukuttua, mielessä pyöri liikaa kaikkea. Harmitti jostain syystä ihan kamalasti sellainenkin juttu, kun viikonlopun aikana yksi Villen työpaikan työntekijä oli lainannut yhtä meillä myynnissä ollutta autoa, ja se auto oli sitten lauantai-iltana romuttunut. On niille ukoille sanottu, että jotain autoa saa kyllä lainaksi jos tarvetta tulee, mutta totta kai pitäisi kysyä asiasta eikä vaan ottaa jotain autoa ja sitten vielä ajaa sitä paskaksi. Kerpele! Poliisi tutkii tota onnettomuutta. Peuraa olivat kai väistäneet, mutta you never know. Miksi edes väistää jotain typerää peuraa, huonommin siinä käy kun koittaa kovassa vauhdissa väistää ja ajaa auton pöpelikköön tai jotain vastaantulijaa päin. Parempi vaan koittaa saada vauhtia hiljenemään ja romuttaa auton nokka peuran takia, kuin saada koko auto lunastuskuntoon. Sitä en tiiä miten huonoon kuntoon auto meni, mutta voi olla ettei sillä autolla kukaan enää koskaan aja metriäkään.

Autohan on vaan auto, mutta silti. Jos joku mun autoni romuttaisi (tai vaikka Villekin auton), vieläpä niin että olis luvatta sitä lainannut, niin siinä olis hommaa että sais mut pidettyä aisoissa etten menisi ja kuristaisi auton romuttajaa. Tosin riippuu kuka autoa olisi lainannut, mutta jos joku puolituttu tai täysin tuntematon, niin raivo olisi valtaisaa. Kyllähän vakuutus korvaa, mutta ei korvaa tunnearvoa. Ja mä oon niin kiintynyt tohon omaan pikkuiseen autooni, että en siitä suostu luopumaan ennen kuin sillä on ajettu niin paljon, että se ei enää ole ajokunnossa. :) Ja siihen on vielä matkaa, kun 100000 kilsaakin tulee täyteen vasta joskus tulevaisuudessa.

Niin, sitten kun lopulta nukahdin, heräilin vähän väliä ja näin kamalia painajaisia. Deean kanssa piti uloskin mennä varttia vaille kolme, kun se alkoi olla niin levoton, että tiesin että sillä hätä on. Ja olikin. Ihanan lämmin yö oli, ettei sen puoleen ollut kurjaa ulos mennä keskellä yötä. Neiti heräili aina välillä, samoin mä. Kuuntelin josko se alkaisi taas levottomasti ja pitäisi mennä ulos. Seitsemän aikaan taas ulkona käytiin. Kahdeksan jälkeen noustiin sängystä, pää väsymyksestä kipeenä, mutta taitaapa ainakin ensiyönä uni maistua!

Joku ihmeen äidinvaisto ei anna mun nukkua öitäni sikeästi, jos Deea nukkuu samassa huoneessa. Pitää kuunnella koska se herää ja milloin pitää mennä ulos. Ei siitä isoa ääntä tule kun neiti sängystään lattialle astuu, mutta kuulen sen silti vaikka olen unessa. Ei yleensä onneksi tarvi öisin ulos mennä, mutta välillä näitäkin öitä on. Tiedä vaikka mun levottomuuteni olisi tarttunut Deeaan ja siksi sekin niin levottomasti nukkui.

On se kumma kun öisin Deegu tavallaan osaa pyytää ulos pääsyä. Ei se mitään ääntä pidä, niin kuin Poju kun se tahtoo ulos. Eikä Dee edes tule mua tökkimään niin kuin Poju tekee jos ei ääntely tehoa huomion herättämiseksi. Dee vaan kävelee levottomana ja odottaa koska se äiti nousee sängystä ja päästää ulos. Makuuhuonetta Deea ei onneksi suostu käyttään vessana. Jotain sen pääkoppaan on uponnut. :) Kun vaan osaisi päiväsaikaankin ilmaista, että nyt pitää päästä ulos ja äkkiä. Mun pitää vaan osata lukea tyttöä. Ja ihan aina en edes huomaa että Dee on lähtenyt omille teilleen, jos olen tosi tosi keskittynyt johonkin. Ja silloin voi vahinko tulla sisälle.

Kaippa tässä tätä höpöttelyä tarpeeksi… Ei muuta kuin lenkille seuraavaksi koirien kanssa (kun ei vielä sada) ja sitten töiden pariin. Oli vaan pakko saada höpöttää ennen kuin pääsee arkisten aherrusten pariin. :) Parempi kamerakin on taas kotona, joten voin ottaa parempia kuva kasveistakin. Pari ekaa narsissia kukkii meiän pihalla, vähän jälkijunassa mutta samapa tuo. :) Tulppaanit aukeavat kanssa pian. Ja kolme mansikan kukkaakin näkyi jo! KESÄ! :)