Taas yksi perheenjäsen vähemmän…

Tällä kertaa eloton otus löytyi hiirten terraariosta. Meiän Ronja oli kuollut, ja ylläripylläri… Nikita oli siskoaan syönyt jonkun verran… :( En tarkemmin jäänyt tutkimaan kuinka paljon verenhimoinen sisko oli kaveriaan syönyt, mutta tarpeeksi. Onneksi isukki suostui tulemaan hautausurakoitsijaksi, kun Ville ei kotona ole. Laittoi Ronjan “arkkuun” ja kaivoi maan sisään hautausmaalle. Kiitos isukille, kun pelasit mut pulasta! En vaan itse pysty varsinkaan raadeltuun ruumiiseen koskemaan…

Mahtaako Nikita kauan jaksaa yksin elellä, sen näkee sitten… Olihan ne niin läheisiä otuksia toisilleen, söivät välillä yhteistä salaatinlehden palasta tms. Suloisia. Pitää seurata miten Nikitan elämää tästä eteen päin sujuu. Alkaa sekin vanhan oloinen vähän olla, vaikka pirtsakasti jaksaakin temmeltää. En mä uusia eläinkavereita halua nyt ainakaan ennen syksyä, kun kesä menee mökkeillessä ja on muutenkin kaikkea, ei ehtisi edes niin panostaa uusiin perheenjäseniin. Enkä mä tiiä haluanko mä hiiriä lähitulevaisuudessa ainakaan. Onhan ne toki ihania otuksia, mutta gerbiilit/rotta voisi kiehtoa myös. Mutta toi nykyinen kokoonpano on hyvä näinkin. Eli kaksi marsua, kani, kaksi maaoravaa, hamsteri ja hiiri.

Tein ruoaksi koirille riisiä, itelleni nakkirisottoa. Tein kahden ihmisen annoksen, niin saan sitä huomenna vielä syödä ennen Tampereelle lähtöä. Hyvää tuli, kun nakkien kaveriksi laitoin vielä herne-maissi-paprikaa. Villen poissa ollessa teen tollasia yksinkertaisia herkkuruokia itelleni. :D Herra varmaan kammoksuisi nakkirisottoa, mutta se on hyvää!

Kaupasta ostin kokeiltavaksi Veetin suihkussa käytettävää ihokarvanpoistovoidetta, kun olin napannut talteen kupongin jolla sain 3 euroa allennusta kyseisestä tuotteesta. Mulla oli toinenkin kuponki, sain kaksi Malacon uutta pientä valkoista Truly-karkkipussia muistaakseni yhden hinnalla tai jotain. Oikein kuponkimummo musta tänään astui esiin. :D En oo vielä karkkipusseja avannut, mutta pitää testata jossain vaiheessa. Pitäisi olla superhyviä, mutta you never know… En mä tohon uuteen Veet-tuotteeseen kauheesti jaksa uskoa, mutta pitää kokeilla ennen nukkumaanmenoa kun suihkuun meen. :) Pakkauksen ohjeet on aika koomiset, kun ne läpi luin. Mm. “Suihkualueen lattiapinta saattaa olla liukas tuotetta käytettäessä.” AAAA, ihanko totta? :D “Älä hiero voidetta ihoon”, eli mihin sitten, kun ihokarvat on aikalailla iholla?! :D “Suihkussa varmista, että tuote pysyy ihollasi vielä 2 lisäminuutin ajan.” Pysyy ihollasi, mutta eihän sitä saanut ihoon laittaa… ;) Tossa on tollanen hauska sieni mukana, ei mitään muovihöylää/lastaa/mitälie kuten joissain vastaavissa tuotteissa. Voin sitten raportoida miten aine tehosi, vai tehosiko lainkaan.

Jospa mä alkaisin niitä kuvia pikkuhiljaa kaivella ja muokkailla sopivan kokoisiksi…

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • Twitter
  • RSS

Leave a Reply