Väsy

Tänään on väsyttänyt, ei vielä aamupäivällä, mutta joskus iltapäivällä iski mahdoton väsymys. Samoin eilenkin. Tänään annoin sitten huomaamattani periksi ja otin pienet myöhäisiltapäivän päiväunet. Enpä tiiä tekikö hyvää, pääkoppa oli varmaan vieläkin väsyneempi sen jälkeen. Jospa tänään pääsisi ajoissa nukkumaan. Paon (vai Pakon) jälkeen ulos vielä koirien kanssa, sitten suihkun kautta sänkyyn lukemaan. Jospa uni tulisi pian. Nukuin kyllä viime yön levottomasti, vaikkei edes Deea valvottanut. Prinsessa nukkui koko yön mun vieressäni, ei viihtynyt omassa sängyssään lainkaan.

Ville tuli satamareissulta tänään onneksi jo puoli seitsemän aikoihin, kun eilen meni yli kahdeksaan. Onneksi satamaillat on taas hetkeksi ohi. :) Käytiin ulkoiluttamassa koirat ja sitten piti järjestää hautajaiset meiän pikku Cannibalille. Haravoinkin eläinten hautausmaan kaikista lehdistä. Ja samalla myös meiän työpolun. :) Kimmo-veli laatoitti meiän polun tosta ”isolta” tieltä työpaikan kulmille edelliskesänä ja piti ne laatat saada sieltä lehtien alta esiin taas.

Cannibal sai arkkuunsa mukaan ruokaa, niin meillä on aina tapana tehdä kun lapsi hautaan lasketaan. Saa mutusteltavaa matkan varrelle, lempieväitään. :)

Hautajaisten jälkeen oli vuorossa – yllätys yllätys – siivousta ja järjestelyä. Mun lempipuuhaa nykyään. Onneksi oon taitava sotkemaan paikkoja, niin on aina paljon siivottavaa. :D Huomenna pitää varmaan tarttua siihen imurin varteenkin. Onneksi on keskuspölkkäri (mikä ihmeen sana tuo on olevinaan…) niin ei tarvi inisevää masiinaa vetää kilometrikaupalla perässään. On imurointi ihan kivaa, kivempaa kuin vaikka haravointi! Pitää vaan Pojulle laittaa haukkupanta kaulaan, niin imurointi on meille ihmisillekin miellyttävämpi kokemus. Pojulla on paha tapa rähistä imurille, koittaa tappaa se letku. Hölmöläinen!

Huomenna on onneksi lyhyt työpäivä, kun lähdetään jo puolen päivän jälkeen viemään Rollssi huoltoon Raisioon. Käydään samalla Ikeassa, tahtoo makuuhuoneeseen hyllyn kirjoille (siis ihan yksinkertainen lauta seinälle) ja samanlaisia askarteluhuoneen seinille.

Nyt Pakon seuraan! Loistava sarja! :)