Daily Archives: 30.10.2008

Ihan superkiva keskiviikko! :)

Ihan superkiva keskiviikko! :)

Jo aamu alkoi mukavasti, kun herätyskello herätti kuudelta, Ville pyysikin laittamaan herätyksen tuntia myöhempään, jee! 6:59 jaksoi herätä jo paljon paremmin! Meillä tuo herätyskello soi aina vähän erikoiseen aikaan… Kun herätystä ei voi laittaa tasatunnein, ei viisi yli, ei kaksi yli,… Siis ei kahdella tai viidellä jaollisilla luvuilla. Miksikö? No kun ei vaan voi! Mulla on sellainen omituisuus, mutta en varmasti ole ainoa. Enhän?

Sitten vaan lenkille koirien kanssa. Olikin seitsemän aikaan ihmeen valoisaa, kun kuudelta on vielä aika pimeää. Töissä en sitten ehtinyt kauhean kauaa istua, kun lähdettiin Hra L:n kanssa jo autohallille käymään. Pääsin Passelin kanssa taas leikkimään. 🙂

Ton reissun jälkeen lähdinkin melkein heti ajamaan anopin mercedeksellä 😀 kohti Raumaa. Vein sen huoltoon ja Pian kanssa sitten nähtiin ABC:llä, joka on ihan siinä huoltopaikan vieressä. Ostettiin vähän syömistä ja juomista ja ajeltiin Euraan.

Koirien kanssa käytiin vähän kävelemässä ja sitten alkoi askarteluaika. Ensin taas hiukan vertailtiin uusia askartelukamojamme ja sitten alkoi aherrus. BB:tä samalla netistä katseltiin/kuunneltiin ja aika meni kuin siivillä. Saatiin me kumpikin kolme korttia väsättyä ja mä tein vielä yhden atc-kortinkin. Oli vähän hidastekoisia kortteja, kun ei tuon enempää saatu aikaan siinä noin kuudessa ja puolessa tunnissa.

Tässä se mun atc:ni. Kortin nimi on varmaan Deea. 🙂

Sitten seuraavaksi väsäsin hempeänlempeän synttärikortin. Tuo lintuleimasin on ihana!

Seuraavat kaksi ovatkin sitten joulukortteja. En yhtään tiedä paljon ehdin tehdä joulukortteja jos teen kaikista erilaisia, mutta katsotaan… Pöllöjä korteissa tietty! 🙂

Tykkään noista korteista ja lisää samantyyppisiä koitan saada aikaan ainakin jonkun verran. Tai sitten eri tyyppisiä, tässä nyt ehtii vielä saada vaikka kuinka paljon ideoita ennen joulua. 🙂

Puoli kasin aikaan oltiin sitten Suvin+Mikon oven takana, Piakin tuli mukaan. Oli kiva taas nähdä Suvin iiiiso masu. Kauaa sitä ei enää saakaan katsella, mutta sitten saakin ihmetellä pientä ihmisen tainta. 🙂 Meitä kysyttiin kummituksiksikin vaaville, ihanaa! Ei kai se salattua tietoa ole, lyökää sitten mua jos on 😀

Kun palattiin Villen kanssa kotiin, saatiin vihdoin se makuuhuoneen pyykkisavotta tehtyä. Ja viikonloppuna voisi sitten alkaa purkaa sitä meiän kauhean isoa kaapistoa makuuhuoneessa. Otan kuvia ennen kuin se projekti alkaa, niin voi sitten vertailla ennen ja jälkeen kuvia. Viikonloppuna pitäisi kyllä muutenkin aherrella, kun pienempi amme olisi niin kiva saada käyttöön… Pitäisi suodatin tyhjentää ja täyttää ja se itse amme puhdistaa ja kiillottaa. Huominen iltaa menee Villelle varmaan kyllä satamassa, tulee taas autoja. Mutta lauantaina on aikaa. Illalla mennään kyllä varmaan tuulastamaan mökille. Eli mennään järvelle pimeässä paatilla otsalamput valoinamme ja koitetaan keihästää kaloja. 🙂

Makuuhuoneprojektin jälkeen mentiin vielä lenkille koirien kanssa ja sitten saunaan. Voi vitsit miten sauna tuntuukin aina niiiiin ihanalta! Kotisauna on aivan erilainen kuin mökkisauna ja silti molemmat on omalla tavallaan ihan parhaita! Mökillähän on tietty puusauna ja sitten siellä on se avoin lattia, eli lattialautojen raosta tulee koko ajan ilmaan ulkoa. Kotona puolestaan sähkösauna, mutta kiukaan kaverina höyrystin, joka höyrystää vettä eli tekee sähkösaunasta huomattavasti kosteamman. Voi ihanuus jos lauantaina vielä pääsisi kuumaan ammeeseen köllöttelemään saunomisen yhteydessä…

Se oli muuten hauska juttu eilen, kun lenkin jälkeen ihmeteltiin minne ihmeeseen Deea katosi. Sitten kun oltiin saunaan menossa ja huudeltiin Deegua, neiti tulikin saunasta. Oli mennyt oma-aloitteisesti saunomaan lenkin jälkeen. 😀 Tuli ihan kuuma- ja kosteaturkkisena kattomaan että mitä ne iskä ja äiskä oikein huutelee kesken hänen saunomisensa. 😀 Poju ja Deegu saunoivat taas meiän kanssa, niin kuin aina. Koirilla on omat paikkansakin saunassa (tietty ylimmällä lauteella), niihin menevät aina ihan oma-aloitteisesti. Fiksuja! 😉

Semmosta tällä kertaa… Tänäänkin taas herättiin seiskalta ja on kyllä kivempi herätä tuntia myöhemmin. Vaikka olisin mä voinut vielä nukkua tunnin tai pari… Turha kuudelta nousta jollei pakko ole. Sitä en tiiä miten ensiviikolla tehdään, kun anoppi on Madeiralla ja me ollaan Villen kanssa kahdestaan täällä puuhastelemassa.

Mutta nyt muiden hommien pariin taas…