Iki-ihana torstaiaamu…
Silmät avautuu herätyskellon näyttäessä 7:10, herätyskellon piti herättää kuudelta. Koitan päästää koirat ulos, rikon oven lukon, se millä ovi avataan vain pyörii sormissa. Ville saa lopulta oven auki ja koirat pääsevät pihalle. Päätä särkee, korviin ja kurkkuun sattuu, ah näitä ihania allergiaoireita. Istun autoon mökin pihalla, kuuluu räts. Nousen autosta kotona ja havaitsen että uusien housujen persukseen on syntynyt 15 sentin reikä, eikä edes saumakohtaan. Koitan etsiä kotona jotain jalkaan laitettavaa, kaikki järkevät vaatteet on mökillä. Epätoivo alkaa iskeä, menen peiton alle ja koitan hetken lepuuttaa silmiä jos se pääkipu lähtisi. Herään kymmenen aikaan Villen tullessa katsomaan missä mää oon. Pää on herätessä entistä tukkoisempi, mutta ei auta kuin raahautua suihkuun. Yhdet housutkin löysin pyykkien seasta. Aivot puuroisina ryntään iloisena töihin. Blääh. Onneksi päivä on jo näin pitkällä, ei tartte kauaa enää aivoja käyttää.
“Torstai on toivoa täynnä..” Kertakaikkisen mahtava päivä sulla! Joskus ne päivät vaan ovat juuri tuollaisia, jälkikäteen voi nauraa, mutta ei itse tapahtumahetkellä paljon naurata. Otan osaa.. :)