miian ajatuksia

Pitääpä kirjata muistiin näitä loppuajan tuntemuksia, vaikkei tää varmaan mitään vielä olekaan. Mutta joskus kolmen aikoihin yöllä kun heräsin, alkoi jo tuntua semmosta jotain painetta ja muuta pientä mahaoloa. Uni tuli pian uudelleen ja herätyskello sitten herättikin viideltä katsomaan jääkiekkoa. Voi jestas miten väsytti, mutta jaksoin herätä! Meinasin ekana kattoa peliä ihan makuuasennossa, mutta ei tullut mitään kun mahaa ahdisti. Pystympi asento tuntui paremmalta, mutta silti vaan se outo fiilis jatkui.

Pelin jälkeen jatkettiin unia, kun nyt ekana vaan löytyi semmonen asento jossa oli suht hyvä olla. Ja yhä vaan omituinen olotila jatkuu. Ei satu, mutta maha TUNTUU koko ajan. Ei se yleensä mitään tunnu, ei sen olemassaoloa niin kuin normaalisti tiedosta. Ja siinä pelin jälkeen nukkuessa oli tuntuvinaan alaselässäkin jotain pientä outoa, mutta se nyt voi johtua vaan asennosta jossa makailin.

En tiiä onko tää vielä mitään vai onko mulla kenties henkisiä ongelmia, jotka siirrän mahaan oudoiksi tuntemuksiksi. Kuitenkin jossain sisuksissani jännitän jo väistämättä lähestyvää jakaantumistapahtumaa (vaikken sitä kauheesti vielä tietoisesti jännitä) ja oon aina ollut mahalla jännittäjä. No mutta enpä kuitenkaan tällä mahaololla lähde tänään hakemaan Villen kanssa autoa sieltä Raisiosta huollosta. Ja jos olo omituistuu vielä lisää, en kyllä päästä Villeäkään sinne lähtemään vaikka jonkun kaveriksi saisikin. ;)

Raportoin lisää jos jotain reportoitavaa tulee.

Ja vielä – ihanaa Leijonat!!! :) Kyllä tuli iiiiso JES-huudahdus suusta kun se eka sitkeästi yritetty maali tuli! Perjantai-iltana sitten taas jännittämistä (eli Zeta ei vielä saa yrittää pyrkiä tähän pakkasen täyteiseen maailmaan) ja kuka tietää vaikka sunnuntai-iltanakin. :) Ja pisteenä iin päälle vielä se kun Svedupellet hävisivät :D