Pikkuinen tuhisija

Viime yönä uni tuli pienelle yhden aikaan, jopa ihmeen aikaisin. ;) Yö meni hyvin nukkuen, kerran tuli herätys ja sitten ennen yhdeksää jo noustiinkin sängystä. Katsottiin formulakisaa koko perheen voimin ja kannustettiin pikkuisen kanssa tietty HamHamia ja Schumia :) Kisan jälkeen me taidettiin nukkuakin jonkun aikaa Zetan kanssa.

Ennen yhtä lähdettiin vaunulenkkeilemään koko perheen voimin ja käveltiin ihan uusillakin teillä, joiden olemassaolosta en ole tiennytkään. Kiva löytää uusia maisemia! Tuuli oli kyllä hyytävän jäätävä, mutta vastatuulesta ei onneksi paljon jouduttu kärsimään. Ja kuumahan siinä tuli vaunuja työntäessä. Lenkkeilyn jälkeen pieni jäi vaunuihin nukkumaan niin pitkäksi aikaa, että alettiin jo epäillä onko itkuhälytin mennyt rikki. :D On se kummaa, kun toivoo pikkuisen nukkuvan pitkään, mutta kuitenkin huolestuu jos pieni liian pitkään nukkuu. Melkein neljän tunnin päiväunet siitä tuli, hienoa! Ehdin siivoillakin mukavasti siinä pienen nukkuessa ja opettelin kantoliinan sitomista. Tuo mun mahani haava on jo sen verran hyvin parantunut, että olisin valmis kokeilemaan kantoliinailua. Sain mä sen mielestäni hyvin sidottua, eri asia sitten miten vauvan saa siihen laitettua niin että pieni on tyytyväinen oloonsa… ;) Pitää kokeilla tänään vielä!

Ville meni töihin tekemään vähän pihahommia (jotain suihkulähdettä virittämään) ja mä sitten ruokin pienen ja nukutin sen jälkeen syliini. Nukahti siihen, wuhuu! Sain sitten nukkuvan pikkutyypin laskea sohvalle vierelleni nukkumaan.

On se suloinen… :) Vaikka onkin Kalle Palanderin näköinen kampauksensa puolesta :D Päälaki kaljuuntunut, mutta Palander-look korjaantunee piakkoin taas. :)

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • Twitter
  • RSS

One Response to “Pikkuinen tuhisija”

  1. Minna says:

    Kiva että saatte jo nukkua kunnon yöunia! On se vaan niin tärkeää. Ja on se suloinen <3 – toivottavasti pian pääsen näkemään! Just ihailin omaa nukkuvaa pikkuista joka ihan unelman lailla nukahti iltapäikkäreille ihan tosta vaan :). Tuo huoli on muuten ihan tuttua. Ja jos nukkuu kovin pitkään tulee jo sellainen tunne että heräis jo, pitäisköhän vähän herätellä… ;).

    Kerro sitten kokemuksia kantoliinasta! Mä saan Tomin siskolta lainaan, ristiäisiin tuo ja lupasi antaa opastusta samalla. Lisäksi meillä on Manduca joka on varmaan ihan loistava – tosin alan käyttämään sitä vasta kun Oiva kannattelee kunnolla päätään, tuo vauvatuki on siinä niin kummallinen.

Leave a Reply