Uusi nukkumisennätys! :)

Tänään tuli neljä viikkoa jo siitä, kun meiän pikkuihminen saapui tähän maailmaan. Ja sen kunniaksi yö meni ihan ennätyshyvin! :) Sain jopa eilen illalla syödä iltaruoan (possupihviä ja perunaa) kaksikätisesti, kun pikkuinen heräsi vasta sen jälkeen kun ruoka oli jo turvallisesti mun mahassa!

Nukutus vei taas oman aikansa… Joskus yhdeksää ennen nukutusprosessi alkoi ja lopulta vähän yhden jälkeen tuli simahdus. Vuorotellen me Villen kanssa koitettiin pientä saada nukkumaan – ihanaa kun ei yksin tartte sitä tehdä vaan saa välillä keskittyä omiin puuhasteluihin. :)

Kun tuli eka herätys, en ollut uskoa silmiäni. Oli jo valoisaa…! Kello oli hiukan yli kuusi! Laskeskelin että unta tuli 4 tuntia ja 45 minuuttia! Ihan älyttömän pitkät unet! Sen jälkeen ei meinannut pientä enää unettaa, silmät selällään vaan tapitti. Päätin sitten kuitenkin seiskan aikaan että laitan pienen sänkyynsä, kun halusin itekin vielä nukkua. Keinuttelin sänkyä (ihan huippuostos semmoset Brion keinuttelu-lisäkkeet pinnasängyn jalkojen jatkeina) ja laitoin tuttia muutaman kerran suuhun. Silmät ei menneet kiinni, mutta tyyppi oli rauhallinen, joten päätin kokeilla onneani ja aloin ite nukkua uudelleen. Ja herättiin vasta ennen kymmentä, muttei vauvan takia vaan ihan omia aikojamme. Pieni heräsi vasta kymmenen aikaan! Näitä öitä lisää, kiitos :)

Sillon 6-7 välillä aamulla sivuttiin myös aivastusenkkaa. :D Viisi aivastusta peräkkäin on kerran saavutettu ennen, nyt tuli toinen kerta. :D Liekö isältään perinyt tuon aivastelun ;)

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • Twitter
  • RSS

2 Responses to “Uusi nukkumisennätys! :)”

  1. tiliaa says:

    Huh, onpas aika vierinyt, kun teilläkin on jo noin iso pikkuneiti. Tuntuu, että ihan pari päiväähän siitä on, kun täällä jännättiin milloin lähdet synnyttämään ja luettiin sitten synnytystarinoita.

    Onnittelut neliviikkoiselle ja lisäonnittelut myös hyvin nukutuista öistä :)!

  2. miia says:

    Nopeasti se aika menee sitten kun pikkuisen saa elämäänsä :) Pian teilläkin se ihana pikkuinen siellä on ja aika menee vauhdilla, kesä tulee ennen kuin huomaatkaan :)

    Ja kiitos!

Leave a Reply