Nukkumatille töitä

Käytiin pulkkalenkillä silloin iltapäivällä ja Lumi-Kukka nukahti ennen kuin kotiin ehdittiin. Oli varmaan hyvännäköinen pulkkailija ulkopuolisten silmin, kun pieni retkottaa pulkassa kuin räsynukke… Tyttönen ei edes kunnolla herännyt kun otin ulkovaatteet pois, joten laitoin sitten pienen sänkyynsä, vaikka kello oli jo viisi. Ja kun uni vain jatkui ja jatkui, toiveajattelin että ne olisi sitten jo yöunet ja vaikka 14-tuntiset sellaiset ja huomenna aamulla olisi rytmitys taas hyvällä mallilla. Juuei.

Olisin voinut tehdä koirista jauhelihaa, kun saivat puoli yhdeksän aikaan kauhean haukkukohtauksen ja tietysti sellainen rähinä herättää puolen maailmaa. Sen jälkeen Lumi-Kukka onkin ollut kaikkea muuta kuin väsynyt. Jihaa!

Koitetaan samaa nukutustapaa kuin eilenkin, että mennään ite sänkyyn lukemaan ja hyvällä tuurilla pikkuihminen simahtaa ennen meitä. Ja saan sitten kantaa tuhisevan tuttisuun sänkyynsä. (Ja nyt tuo ei ainakaan tehoa kun sen tähän kirjoitin…)

Pitää huomenna sitten vaan heräillä ajoissa, siis herättää Lumi-Kukkakin, niin olisi ehkä jotain toivoa saada rytmiä palautumaan normaalimpaan suuntaan ennen juhannusta. ;)

Lumi-Kukan serkku ristittiin tänään Taiaksi, siis Taika tuli nimeksi. Hauska nimi! :)

Katsottiin vasta nyt eka jakso Pasilan uutta kautta kun se tuli uusintana, kun ei viittinyt netistä sitä katsoa reissussa alkuviikosta. Se olis kuitenkin pätkinyt ja pilannut koko nautinnon. Mutta on siinä vaan mainio sarja! :) Ja huomenna (tai siis jo tänään, on näköjään vuorokausi vaihtunut) uutta hauskaa tiedossa, jee!

Niin että arvon Nukkumatti, et viittis tulla sen säkkisi kanssa täällä käymään ihan tässä seuraavaksi? Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.