Kiva viikko!
Pitääpä pikaisesti näpytellä muistiin kivan viikon tapahtumia.
Maanantai alkoi ihan tavallisesti aamutoimineen ja Lumi-Kukan hoitoonviemisineen. Vaan töissäpä ei mikään ollutkaan tavallisesti – mun työtuolillani istui ihkaelävä Pia, mun parhain akkakaverini! Ja oli meinaan ihan pikkuinen yllätys, mää en tiennyt miten päin olisin ollut. :D Pia oli sunnuntai-iltana soittanut anopille ja kysynyt saisinko vapaapäivän ja sitten se vaan oli tullut töihin mua odottamaan! Ja mää en meinannut edes uskoa että mulla olikin yhtäkkiä edessä vapaapäivä ja vieläpä Pian kera! Siinä hetken hölmistymisestä toivuttuani lähdettiin sitten meille ja pohdintojen jälkeen päätettiin lähteä Raumalle. Se oli fiksu päätös, kun tehtiin tosi kivoja löytöjä! Ekana käytiin syömässä ja sen jälkeen alettiin kierrellä kauppoja (anoppi oli vielä lähtiessä antanut meille hemmottelurahaa kouraan!) ja monen mutkan jälkeen me päädyttiin ostamaan samanlaiset paidat (hahaa, joskus tarttee ottaa vastaava reissu uusiksi samat paidat päällä!) ja jotain pientä kivaa Tiimarista ja tietty Lumi-Kukkakin sai parit uudet vaatteet. Kun eihän meillä ookaan tyttöselle yhtään vaatteita… kröhöm! Mutta jos tulee vastaan pupuaiheisia vaatteita, niin ei niitä voi kauppaan jättää!
Tosta maanantaista sain ihan älyttömästi energiaa ja tiistaina töissä odottanut järkky kasa selvitettäviä asioitakaan ei saanut mun hymyä hyydytettyä. Oli melko äässistä se työpäivä kun laskutusohjelma oli seonnut ja muuta kivaa, mutta onneksi oli takana tosi kiva vapaapäivä!
Torstaikin oli erilainen päivä – taas vapaapäivä! Lähdettiin aamutoimien jälkeen koko perheen voimin ajelemaan Turkuun. Treffattiin Minna ja Oiva Seikkailupuistossa. Olikin kiva päästä sellaseen isoon leikkipuistoon, kun ei meillä täällä maalla oo vastaavia. Lumi-Kukkakin selvästi tykkäsi! Leikkien jälkeen suunnattiin vielä Skanssiin. Lumi-Kukkakin sai elämänsä ekan ikioman ravintola-annoksen, jonka söi ihan ite. :) Syöttäminen ei ole oikein muodissa meillä enää, kaikki pitää hernekeitosta lähtien saada syödä ite. Hyvin se syöminen kyllä jo sujuu, vaikka tietty suttuakin tulee. Mutta se kuuluu asiaan. :) Kello alkoi olla päiväuniajassa syömisen jälkeen, joten käytiin sitten vaan enää ostamassa Villelle yksi “salkku” ja Lumi-Kukalle pupukirja ja pieni kalaparvi töihin akvaarioon. Kun päästiin autoon uusi pupukirja kädessä, ei mennyt kauaa kun uni tuli. Eikä likka edes herännyt kun ajettiin autopesuun – hyvät unenlahjat!
Viikonloppu meni ihan kotona ollessa mukavasti. Lumi-Kukka oppi käyttämään vihdoin isi-sanaa oikein kunnolla! Ja oli melkein koko ajan hyväntuulinen ja ihana. Myös anna-sanaa alkoi vihdoin suusta tulla kun jotain tahtoi saada. Kylvettiin, lenkkeiltiin, piirreltiin pupuja+puita+hattuja+kukkia (Kukkiksen lemppariaiheet), leikittiin, herkuteltiin, naurettiin, halattiin, pussattiin. Niin ja katteltiin tietty yleisurheilun ämämmiä ja formuloita. Ja sitten mää oon virkannut! Sain tehtyä ekan virkkuutyöni jopa valmiiksi, vaikka siitä tulikin ihan kamala. Ei menny niinku strömsössä, mutta ainakin se on uniikki lelu Kukkikselle! Ja seuraavalla kerralla pyydän apua joltain viisaammalta, kun mää en kerta kaikkiaan tajunnut (enkä tajua vieläkään) miten se cupcaken kuppiosa olisi pitänyt tehdä. Siitä tuli järkyttävä, mutta kehtaan silti näyttää kuvan. Tästä voi päästä vain ylöspäin! ;)
Ja viikonloppu sisälsi myös hyvin paljon tällaista…

Niin ja ei pidä unohtaa sitä, että Lumi-Kukan yksi kummipuu on tuottanut ekan hedelmän! Pian istuttama puu, jonka piti olla koristekirsikka, oli tekaissut pienen luumun! Oli siis mennyt luumu ja kirsikka sekaisin siinä hässäkässä, mutta samapa tuo! Luumu oli herkullisen makuinen, vaikka eipä siinä hedelmälihaa juurikaan ollut siemenen ympärillä. Ja siemen otettiin talteen, jotta voidaan koittaa saada se itämään. :)






