Kidutuskammiosta selvitty!

Kidutuskammiosta selvitty!

Puuh! Taas ollaan yhtä hammasreikää vähempänä. 🙂 Yksi enää oottaa paikkausta ja sitten on porailu vähäksi aikaa ohi. Reiän nro 3 poraus oli ilkein porauskokemus tähän asti, se hammas kun ei tahtonut puutua millään. Kaikki muu sitten puutuikin, mutta hampaassa oli vähän tuntoa koko porauksen ajan ja se vihlonta oli vähän ilkeää. Ei vaan santsipiikillinenkään puudutusainetta kunnolla tehonnut, mutta muuten sitten onkin vieläkin erittäin puudutettu olo. 😀 Naaman oikea puoli on sillai kivasta puolihalvaannuksissa. Ehkä ihan pikkuisen jo tuntoa on tulossa takaisin, mutta emmä vielä vähään aikaan voi juoda mitään ellen halua että suupieli vuotaa. 😉 Reilun viikon päästä paikataan reikä nro 4 (aika hyvin silti tällasella kolmekymppisellä akalla kun reikälukumäärä on vasta noin pieni) ja nyt tarttee alkaa jauhaa purkkaa ja imeskellä xylitol-pastillereja oikein urakalla, että takahampaiden väleissä olevat hyvin pikkuriikkiset reiän alut kuolisivat. Tarvisi myös alkaa käyttää hammaslankaa, mutta kääk… mua jotenkin inhottaa sellanen hampaiden välien ronkkiminen jollain siimalla. Koitan silti sitäkin opetella.

Kyllä mua taas pelotti ihan älyttömästi se hammaslääkärille meno. 🙁 Ei ollut sen pelon arvoista, mutta mistä senkin voi etukäteen tietää… ja millä saat sen kalloosi, että sitä ei tarvi pelätä. Nii-i… Toi lääkäri on onneksi tosi mukava, ehkä en ensikerralla pelkää niin kauheesti taas vaihteeksi. Mua se röntgenien ottaminenkin pelotti (juu, ihme akka olen) kun kuvittelin että se on sellasta kuin silloin kun olin ala-asteella – jouduin pitkän käytävän päähän johonkin koppiin, jossa kallo asetettiin johonkin värkkiin ja joutui olemaan pitkään paikallaan. Pah! Se otti ne röntgenit leuoista samalla laitteella jolla yksittäistä hammastakin kuvasi juurihoito-operaatiossa ihan siinä kotoisassa lääkärintuolissa maatessa.

Anoppi oli samalla kertaa toisella hammaslääkärillä käymässä, kun mulla on toi kaupunkiajelu varsinkin hammaslääkärin aiheuttamassa panikointitilassa vähän semmosta epämieluisaa. 😉 Käytiin sitten samalla reissulla hakemassa mun autooni kesärenkaat autoliikkeestä ja vietiin sinne vanhan autoni kumit. Oi vitsit odotan kesärenkaiden käyttöä jo, kun ne vanteet näyttää aika käheiltä ja ne on mustat! Kitkat mun autossa on, niin sen puolesta voisi vaikka koko vuoden ajaa samoilla renkailla, mutta ehkä nyt kuitenkin voi jo pikkuhiljaa luottaa siihen ettei liukasta enää tule ja voisi ne toiset renkaat vaihtaa. 🙂

Loppuun vielä yksi kuva, viimeviikonloppuna puhelimella otettu. Jotain kuvamatskua joskus tähänkin blogiin…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.