Joulu purkissa

Joulu purkissa

Piti jo pari päivää sitten jotain joulusta sanailla, mutta enpä ole kovinkaan ahkerasti tietokoneen vieressä istuskellut. Sen sijaan olen lukenut ”Dieettitytön huimia seikkailuja” (kirja on kauan ollut kesken, nyt taas innostuin siitä ja kirja tulee varmaan tänään jo luetuksi), kirjoitellut kirjeitä, laittanut pari Swap-botin swappia lähetyskuntoon (ja osallistunut uusiin swappeihin), katsellut elokuvia (enää puuttuu kaksi leffaa, niin saan saavutettua tavoitteeni katsoa vuoden aikana 52 elokuvaa!), pelaillut joululahjapeleillä. Sellaista kaikkea rentoa lötköilyä on viime päiviin sisältynyt. Ihanan laiskaa!

Jouluaatto oli ihana! Kahden aikaan mentiin vanhempieni luokse, jossa molemmat veljeni perheineen ja pappani olivat. Päästiin aika pian lahjojen avaamisen makuun. Määkin innostunut lahjoista kuin lapsi, mää nyt vaan digaan rapistella lahjapapereita auki ja katsoa mitä sieltä sisältä paljastuu. Paketeista löytyi pöllömäisiä ihanuuksia, askartelujuttuja, sukkia, kynttilöitä, suklaata ja en edes muista mitä kaikkea. Parin tunnin päästä mentiin ihanassa vesisateessa viemään hautausmaalle kynttilät (isimies uhrautui sateeseen, me tytöt odotettiin autossa) ja sen jälkeen suunnattiin vielä anopin luo, jossa oli vieraana iloinen sukulaismummeli. Sielläkin meitä odotti paketteja, joista kaivoin esiin kakkukirjan ja jalanlämmittimet. Saatiin myös jotain jouluruokaa vielä kotiinviemiseksi. Kotona sitten laatikkoruoat uuniin ja lahjojen kimppuun! Mua suorastaan hävetti omien lahjojeni määrä, kun olin säästänyt varmaan 25 pientä pakettia swap-bot-swapeista jouluksi. 😀 Ne olikin joululahjaswappeja, sellasia tyyliin euron lahjoja, ihan jotain pientä. Mutta olipa mulla avaamista! Paketeista (noista pienistä ja muista) löytyi vielä vaikka mitä kivaa – kyniä, koruja, pöllöjuttuja, kynttilöitä, karkkia, suklaata, teetä, kirje, postikortteja, huulirasvoja. Varmaan taas unohdin monta asiaa jo tästä, mutta kaikenlaisia pieniä kivoja juttuja. 🙂 Lahjojen jälkeen olikin aika syödä, nami! Ja loppuilta sitten tutkittiin lahjoja, pelailtiin ja muuta. Kiva päivä oli!

Kuusi alkuperäisessä koristemäärässän.

Kuusi alkuperäisessä koristemäärässään.

Pipareita.

Pipareita.

Ostettiin vahingossa geelikuorrutetta pipareita varten - se on paljon paremman makuista, mutta hyytyy tosi hitaasti. On ne kuorrutteet nyt kyllä jo ihan hyytyneet tässä viikon kuluessa :D

Ostettiin vahingossa geelikuorrutetta pipareita varten – se on paljon paremman makuista, mutta hyytyy tosi hitaasti. On ne kuorrutteet nyt kyllä jo ihan hyytyneet tässä viikon kuluessa 😀

Tyttönen teki jouluasetelman ihan ite :)

Tyttönen teki jouluasetelman ihan ite 🙂

Kuusi sai hikan lisäkoristetta anopin ylijäämäkoristeista... Kukkishan halusi kaikki koristeet suunnilleen sitten puuhun. :D

Kuusi sai hiukan lisäkoristetta anopin ylijäämäkoristeista… Kukkishan halusi kaikki koristeet suunnilleen sitten puuhun. 😀

Ihana pöllökoriste!

Ihana pöllökoriste!

Meillä on puussa myös perhosia ja lintuja koristeina, niitä Tiimari-löytöjäni :)

Meillä on puussa myös perhosia ja lintuja koristeina, niitä Tiimari-löytöjäni 🙂

Koristeita.

Koristeita.

Toinen pöllö.

Toinen pöllö.

Niin tykkään tästä tähdestä!

Niin tykkään tästä tähdestä!

Muistin yhden kuvan ottaa joulupöydästäkin. Ei mitään turhaa hienostelua koristein ja kynttilöin. :D Laitoin mää kyllä puhelimesta joulumusaa vähän taustalle.

Muistin yhden kuvan ottaa joulupöydästäkin. Ei mitään turhaa hienostelua koristein ja kynttilöin. 😀 Laitoin mää kyllä puhelimesta joulumusaa vähän taustalle.

Joulupäivänä mentiin vielä syömään vanhempieni luokse, jossa mummunikin oli. Kiva päivä sekin! Eilen ei tehty ihmeempiä, tänään oon tehnyt töitä. Kivaa pitkästä aikaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.