Kuvia viikonlopulta

Kuvia viikonlopulta

Olen ihan onnettoman huonosti blogia päivittänyt viime aikoina. Ei elämässä mitään kummempaa ole tapahtunutkaan, ettei sen puoleen. 🙂 Mutta nyt kun on vähän jotain tapahtunut ja oon ottanut kuvia, niin laitetaan niitä nyt sitten tännekin.

Laitoin tässä yksi päivä kolme punajuurta multaan. Ostettiin kaupasta kolme itänyttä punajuurta ja iskin ne kasvamaan. Ei ne kai pitkäaikaisia kasveja ole, mutta muutamaksi viikoksi iloa silmälle. Ihanan pirtsakoita!

Eilen aamupäivällä ajeltiin Raumalle ja käytiin Kipparipuistossa. Se oli kiva uusi tuttavuus leikkipuistojen saralla. :)

Eilen aamupäivällä ajeltiin Raumalle ja käytiin Kipparipuistossa. Se oli kiva uusi tuttavuus leikkipuistojen saralla. 🙂

Tää keinu on Kukkiksen lemppari, Kipparista tämäkin kuva.

Tää keinu on Kukkiksen lemppari, Kipparista tämäkin kuva.

Myöhemmin päivällä käveltiin oman kylän Leijonapuistoon, jossa on myös tämä sama keinu.

Myöhemmin päivällä käveltiin oman kylän Leijonapuistoon, jossa on myös tämä sama keinu.

Joukkohaudassa kasvaa kaunis kukka.

Joukkohaudassa kasvaa kaunis kukka.

Tänään aamupäivällä näpertelin lapselle paperieläimiä, joilla sitten leikittiinkin jonkun aikaa.

Tänään aamupäivällä näpertelin lapselle paperieläimiä, joilla sitten leikittiinkin jonkun aikaa.

Yhteen vihkoon piti eläimellisiä koristuksia tehdä ja mää sitten löysin netistä ilmaisen aikuisten värityskuvan, jonka leikkasin ääriviivoja myöten ja väritin Promarkereilla. Värittäminen oli kivaa, pitäisi tehdä sitä enemmänkin! Noilla tusseilla saa tosi siistiä jälkeä. :)

Yhteen vihkoon piti eläimellisiä koristuksia tehdä ja mää sitten löysin netistä ilmaisen aikuisten värityskuvan, jonka leikkasin ääriviivoja myöten ja väritin Promarkereilla. Värittäminen oli kivaa, pitäisi tehdä sitä enemmänkin! Noilla tusseilla saa tosi siistiä jälkeä. 🙂

Tänäänkin käytiin kahdessa leikkipuistossa. Ekassa ennen päiväruokaa, ihan tossa lyhyen kävelymatkan päässä. En ole siitä ennen mitään tiennytkään, se on jotenkin niin hyvin piilossa. :D Ja toinen oli Paneliassa, jossa oli myös tämä keinu. ;)

Tänäänkin käytiin kahdessa leikkipuistossa. Ekassa ennen päiväruokaa, ihan tossa lyhyen kävelymatkan päässä. En ole siitä ennen mitään tiennytkään, se on jotenkin niin hyvin piilossa. 😀 Ja toinen oli Paneliassa, jossa oli myös tämä keinu. 😉

Kiva viikonloppu on ollut, jaksaa huomenna sitten taas ahertaa töiden parissa! Ja sain tänään luettua taas yhden kirjankin, joka tarkoittaa sitä, että sain elokuussa luettua peräti 13 kirjaa! Jee, aika hyvä määrä! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.