Daily Archives: 11.06.2015

Berliini – päivä 3

Berliini – päivä 3

Päivä kolme alkoi rauhallisissa merkeissä, kun ei ollut kiire minnekään. Käytiin kävellen etsimässä Google mapsissa näkynyttä leikkipuistoa ja se löytyikin ihan läheltä hotellia. Siellä vierähti jonkun aikaa. Tuli ihan kuuma auringonpaisteessa! 🙂

Kivan näköinen leikkupuisto. :)

Kivan näköinen leikkipuisto, kun siellä oli kaikki puujutut ihan puun näköisiä. 🙂

Puistoilun jälkeen lähdettiin ajamaan Kasvitieteelliseen puutarhaan. Sinne ajoi vain 10 minuuttia hotellilta ja parkkipaikkakin löytyi helposti viereseltä kadulta. Perhelippu maksoi 12€, ei paha hinta. Tuo puutarha-alue on ihan jumalattoman iso ja siellä on kasveja ihan järjettömästi! Aikaa saisi vierähtämään vaikka kuinka, mutta lapsen hermot riitti kahden tunnin vaelteluun. Hyvä sekin, mutta tonne pitää mennä joskus uudelleen kahdestaan, niin saa rauhassa kierrellä koko alueen läpi. Ite viihtyisin vaikka koko päivän tollasessa kasviparatiisissa. 🙂

DSC06007

Kasvitieteellisen porttia vastapäätä.

DSC06008

Hieno portti!

DSC06010

Vesikasvialtaat oli toteutettu hauskasti. Tuollaiset kivialtaat joissa oli muovitus sisällä ettei vesi karkaa.

DSC06013

Kuivan paikan kasveja.

DSC06014

Lampi ja kaloja kurkkiva tyttö. 🙂

DSC06018

Tässä yksi vesikasviallas.

DSC06022

Mun on pakko kuvata kaikkea tällaistakin, puutarhan huoltoalue. 🙂

DSC06025

Tuo mielettömän kokoinen kasvihuonerakennus oli remontissa.

DSC06028

Alueelta löytyi muutama tällainen hautakivi, lienee puutarhan perustajien muistomerkkejä.

DSC06031

Pikkuisia kasvihuoneita.

DSC06032

Täällä Kasvitieteellisessäkin oli ihanan väljää, sai kuljeskella omassa rauhassa.

DSC06034

Isoja käpypalmuja!

DSC06035

En ehkä ihan omasta pihasta tällaista haluaisi, mutta nättiä silti! 🙂

DSC06040

Syötiin välipalaksi kotitekoisen näköistä mehevää piirakkaa. Omppua ja viikunaa. Hyi tuhkakuppia, siirsin sen kyllä lemuamaan muualle kuvan ottamisen jälkeen. 😉

DSC06042

Juotiin piirakan kanssa aikuislimsaa. Mää kyllä digaan makeammista lapsilimoista enemmän. 😉

DSC06043

Kasvihuoneesta.

DSC06045

Täällä oli kaikki pistetty uusiksi ei kovin kauaa sitten, kun kasvit eivät olleet levinneet vielä minnekään.

DSC06046

Kasveja.

DSC06048

Ja lisää kasveja.

DSC06050

Täällä oli kiva vaellella, ei ainkaan kylmä tullut. 🙂

DSC06052

Korkeassa huoneessa korkeita kasveja.

DSC06053

Ja lisää kasveja.

DSC06057

Isi ja tytär katsomassa kaloja.

DSC06059

Ihana viidakko!

DSC06063

Ja lisää viidakkomeininkiä. 🙂

DSC06066

Tässä oli lihansyöjäkasveja lasin takana.

DSC06067

Näkyi jossain sentään muitakin ihmisiä. 🙂

DSC06068

Ipana ihmettelemässä kasveja.

DSC06069

Ja lisää kasveja.

DSC06070

Kukkivia tyyppejä.

DSC06072

Kaktuskasvihuone oli cool!

DSC06073

Lumi-Kukkakin jaksoi kaktuksia ihmetellä.

DSC06074

Kuivia kasveja.

DSC06075

Kaktukset olivat ihan pikkasen pitkiä. 🙂

DSC06076

Hienoja kaktuksia!

DSC06079

Kukkia ja Lumi-Kukkia 🙂

DSC06080

Minisitruunoita.

IMG_8136

Tässä tytsi jätskitauolla.

IMG_8444

Vihreyttä.

IMG_8448

Lumpeita ja sammakko.

IMG_8449

Kvaak!

IMG_8454

Sadetettu hautakivi. Sadettajia siellä olikin paljon!

IMG_8458

Iso kukkainen.

IMG_8467

Tähän tulee jossain vaiheessa hyvin iso kukka, joka haisee hyvin kamalalta.

IMG_8468

Metsälampi.

IMG_8472

Sammakko taas. 🙂

IMG_8474

Näitä betonipönttöjä siellä oli paljon eri mallisina versioina. Meiläkin on kotona samoja ja hyvin kelpaavat linnuille kodeiksi.

IMG_8476

Rakas ipana 🙂

IMG_8478

Puutarhan vieressä olleella kadulla oli hieno vanha mersu.

IMG_8479

Ja sama edestäpäin.

Ajeltiin pois keskustasta ja syötiin lounaaksi täytetyt patongit jollain huoltoasemalla – oli hyvää! Ja taas edullista, niin kuin reissun teemana olikin. 🙂 Kun palattiin hotellille, hengailtiin vaan jonkun aikaa, kunnes mentiin käymään lähikaupassa Kaiser’silla. Ja sen jälkeen käveltiin vielä maan alta lyötyneeseen kebab-mestaan, jossa myytiin noin 3 euron annoksia. Otettiin sieltä kaksi annosta mukaan. Ei ollut ehkä maailman parasta sapuskaa, mutta ihan ok. Mun annos oli pahvirasiaan tungettu sekoitus raakoja ranskalaisia, kebabia ja salaattia. No, ei aina voi hyvää ruokaa saada. 😉