34 kuvaa pihalta

Kasteltiin kasveja pihalla ja otin sitten samalla kuvia muistoksi tämän hetkisestä kasvitilanteesta. Kaikki on vielä vähän vaiheessa, mutta eipä koskaan niin valmista tule, että kannattaisi sitä hetkeä odottaa ennen kuin ottaa kuvia. ;)

Tällä seinällä hengailee sisältä tuotuja kukkapöytiä ja sisäkasveja.
Tässä  hengailee sisältä tuotuja kukkapöytiä ja sisäkasveja.
Lisää kukkapöytiä.
Lisää kukkapöytiä.
Kuivien kasvien ruukku.
Kuivien kasvien ruukku.
Yksi iso sitruspuu on tässä. Epäilen greipiksi, mutta en muista minkä hedelmän siemenestä on kasvanut.
Yksi iso sitruspuu on tässä. Epäilen greipiksi, mutta en muista minkä hedelmän siemenestä on kasvanut. Tän lehdet on kärsineet, liekö kärsinyt kuivuudesta talvipuutarhassa ollessaan.
Kissanhäntä, joka on reilut viisi vuotta meillä ollut.
Kissanhäntä, joka on reilut viisi vuotta meillä ollut. Hän on vähän säälittävä tapaus, meinannut useamman kerran jo kuollakin, mutta aina se selviää ja jatkaa kasvua uudelleen. :)
Halusin joskus monen monta vuotta sitten tällaisessa muodossa kasvavan muratin. Sekin on melkein kuollut pari kertaa, mutta nyt se on aika hyvän näköinen.
Halusin joskus monen monta vuotta sitten tällaisessa muodossa kasvavan muratin. Sekin on melkein kuollut pari kertaa, mutta nyt se on aika hyvän näköinen, vaikka vähän oksat harottaakin. :)
Vanhan tyräkin juurella kasvaa vauvoja, joita voisi kyllä siirrellä omiin ruukkuihinsa. To do -listalle!
Vanhan tyräkin juurella kasvaa vauvoja, joita voisi kyllä siirrellä omiin ruukkuihinsa. To do -listalle!
Parin viikon takainen ostos. Kasvatin värinokkosta joskus siemenestä ja talvipuutarhassa nokkonen kasvoi hyvin, mutta joku talvi taisi sen tappaa.
Parin viikon takainen ostos. Kasvatin värinokkosta joskus siemenestä ja talvipuutarhassa nokkonen kasvoi hyvin, mutta joku talvi taisi sen tappaa.
Meillä on tällä hetkellä kaksi jämeräjätkää (jotain akaasiaa), tämä on isompi taimi. Siemenestä kasvatettu kuinkas muutenkaan. :)
Meillä on tällä hetkellä kaksi jämeräjätkää (jotain akaasiaa), tämä on isompi taimi. Siemenestä kasvatettu kuinkas muutenkaan. :)
Ja tässä tämän kevään pieni taimi.
Ja tässä tämän kevään pieni taimi (kamalan näköisessä mullassa, pitää laittaa parempaa multaa sille).
Siemenestä kasvatettu mustasilmäsusannan rääpäle. En tiedä tuleeko tästä mitään, mutta yritys on kova. :)
Siemenestä kasvatettu mustasilmäsusannan rääpäle. En tiedä tuleeko tästä mitään, mutta yritys on kova. :)
Kirsikkapuu on täynnä kukkia! :)
Kirsikkapuu on täynnä kukkia! :)
Vanha iso omenapuu aloittelee kukintaansa.
Vanha iso omenapuu aloittelee kukintaansa.
Päärynän kukinta alkaa olla jo vähän ohi.
Päärynän kukinta alkaa olla jo vähän ohi.
Kummiomenapuu #1
Kummiomenapuu #1
Kummiomenapuu #2
Kummiomenapuu #2
Viiniköynnös kasvaa hienosti puutarhan ulkoseinällä.
Viiniköynnös kasvaa hienosti puutarhan ulkoseinällä.
Köynnöshortensia vasta hienosti peittääkin seinää.
Köynnöshortensia vasta hienosti peittääkin seinää.
Kuivahko kukkamaa :) Ämpärissä kasvaa siemenestä kasvatettuja lootuksia.
Kuivahko kukkamaa :) Ämpärissä kasvaa siemenestä kasvatettuja lootuksia.
Isoin ja vanhin sitruspuu.
Isoin ja vanhin sitruspuu.
Lammen vasenta puolta on sillasta tänne päin jo perattu. Ja oikeaa puolta osittain. Hieman on vielä hommaa...
Lammen vasenta puolta on sillasta tänne päin jo perattu. Ja oikeaa puolta osittain. Hieman on vielä hommaa…
Meiän hassu hortensia kukkii hienosti. Kukan runko on säälittävä, mutta hienoja nää kukat on silti!
Meiän hassu hortensia kukkii hienosti. Kukan runko on säälittävä, mutta hienoja nää kukat on silti!
Mustasilmäsusanna, yksi lempparikesäkukistani!
Mustasilmäsusanna, yksi lempparikesäkukistani!
Banaani hidasti kuudennen lehtensä avaamista kun pääsi ulos, saapa nähdä kuinka monta lehteä on syksyllä...
Banaani hidasti kuudennen lehtensä avaamista kun pääsi ulos, saapa nähdä kuinka monta lehteä on syksyllä…
Meiän värikäs orvokkipeltipurkkilauma. :)
Meiän värikäs orvokkipeltipurkkilauma. :)
Puutarhakoppi.
Puutarhakoppi, siis Vihervaja. :)
Kesäkurpitsan taimi kasvamassa samassa paikassa kuin viime vuotinenkin. Voikukka halusi tunkea samaan kuvaan. Ei voikukkia onneksi paljon olekaan... Mutta onhan ne nättejä, kun niitä on vaikka pellollinen!
Kesäkurpitsan taimi kasvamassa samassa paikassa kuin viime vuotinenkin. Voikukka halusi tunkea samaan kuvaan. Ei voikukkia onneksi paljon olekaan… Mutta onhan ne nättejä, kun niitä on vaikka pellollinen!
Suolaviiniheinä valtaa pian puolen maailmaa :D Sen vieressä kasvaa minttua viime vuodelta, ehkä minttukin vielä alkaa kukoistaa kunhan kesä kunnolla saapuu.
Suolaviiniheinä valtaa pian puolen maailmaa :D Sen vieressä kasvaa minttua viime vuodelta, ehkä minttukin vielä alkaa kukoistaa kunhan kesä kunnolla saapuu.
Puutarhakopin oven toisella puolella kasvaa ruokakaupan rucolaa, meiramia, tilliä ja pari salaattia.
Puutarhakopin oven toisella puolella kasvaa ruokakaupan rucolaa, meiramia, tilliä ja pari salaattia. Ja rikkaruohoja.
Siemenestä kasvatetut meiramit voivat paljon paremmin kuin ruokakaupasta ostettu joka edellisessä kuvassa näkyy.
Siemenestä kasvatetut meiramit voivat paljon paremmin kuin ruokakaupasta ostettu joka edellisessä kuvassa näkyy.
Tällä hyllyllä kasvaa basilikaa ja tomaatintaimia.
Tällä hyllyllä kasvaa basilikaa, persiljaa ja tomaatin sekä -paprikantaimia. Ei niistä minitaimista tule mitään satoa kun ovat vielä noin rääpäleitä, mutta kasvakoon siinä. :)
Tässä on kaksi kirsikkatomaatintaimea. Eri paikoista ostettu, saapa nähdä kasvavatko samaa tahtia. Kukkivat jo!
Tässä on kaksi kirsikkatomaatintaimea. Ja voikukkaa täälläkin piristyksenä ;)
Tässä säkissä hengailee kaksi kurkkua (joista toinen tekee kuolemaa) ja chilipaprika.
Tässä säkissä hengailee kaksi kurkkua (joista toinen tekee kuolemaa) ja chilipaprika. Tässä näkyy palanen meiän ”mansikkamaatakin” eli tuolla kopin lattialla on muutama ruukussa kasvava mansikka. Ne on satoa alkaneet tehdä jo aika aikaisin keväällä, kun ovat talven olleet talvipuutarhassa.
Siirrettiin nämä kaksi vähän kivempiin ruukkuihin, kun ne ovat tähän asti kasvaneet tosi rumissa, tosi painavissa ja saakelin hankalissa ruukuissa. Näitä on iisimpi raahata talveksi sisätiloihin kuin sellasia miljoona kiloa painavia rumia isoja betoniruukkuja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.