Hiihtoloman alku ja talven paluu

Posted on

Eskarilapsen hiihtolomaviikko alkoi ja talvi palasi maailmaan. Sunnuntaina oli vielä ihan vesikeli, melkein lumetonta ja liukkauskin oli pois, mutta kun hiihtoloma alkoi, alkoi taas sadella lunta. Me startattiin maanantaiaamuna heti kasin aikaan anopin auto (koska oma talvikykyinen auto on yhä rikki) ja lähdettiin ajamaan kohti Poria ja ystävääni Piaa. Oli ihan outoa mennä jo toista kertaa Poriin viikon sisällä, mutta en todellakaan valita kun ollaan niin vähän nähty Pian kanssa, että jokainen yhteinen hetki on suuresti odotettu. 🙂 Vietin siis ystävänpäivän viime viikolla ystäväni kanssa askarrellen.

Tykkään tästä mun kasvien hallitsemasta ikkunanäkymästäni!

Porin reissun jälkeen aloin pakkailla tilauksia ja jossain vaiheessa lapsi halusi päästä mummilaan. Kun oltiin viety lapsi ja oli ulkokamppeet valmiiksi päällä, lähdettiin siitä sitten vielä koiran kanssa nautiskelemaan lumesta, jota oli satanut ihmeen paljon jo. Koko talvi on ollut hyvin vähäluminen, monta kertaa on tullut pieni määrä lunta muttei kertaakaan ole satanut isompaa määrää. Ja voi miten Deea nauttikin lumesta! Kuin pieni lapsi se paineli menemään ja möyri ihan kunnolla lumessa. 🙂 Kun on kivaa puuhaa, ei tosiaan ikä paina meiän mummokoiraamme.

En tietty ottanut kameraa tuonne lenkille mukaan kun ajattelin että sataa niin paljon lunta ettei viitsi kameraa kastella, niin johan sillä reissulla sitten joella näkyi ystävämme koskikara eikä sitä luntakaan niin paljon tullut, että hyvin olisi voinut kamerankin ottaa mukaan… Mutta kuvasin sitten vain puhelimella vähän maisemia ja mummokoiraa. 🙂

Tuolla se koskikara hengaili ja hyppeli veteen.

Deea odotteli joko tästä sillalta pääsisi pois 🙂 Lumen alla oli jäätä, joka rätisi ja koira ei oikein tykännyt sillalla kävellä.

Kauttuan Klubi ja kellotorni. Nuo vanhanaikaiset aurauskepit on söpöjä 🙂

Kyllä näissä maisemissa vaan kelpaa lenkkeillä! Ja vaikken enää haluaisi lunta, on se silti nättiä.

Mummo nauttii lumesta. Tuo puku ei ole mikään muotijuttu (hih) vaan suojaa mahassa olevaa paranevaa vammaa raapimiselta ja nuolemiselta.

Illalla kun väsättiin jauhelihakeittoa, ulkona näytti tosi siniseltä ja piti mennä kuistilta nappaamaan kuva. Sininen hetki on kyllä kaunis hetki!

Tokmannin mainoslehtinen sai mut käymään postireissulla heiän putiikissaan, kun mulla ei ole vielä ollut yhtään esikkoa tän kevättalven aikana. Nyt sitten on neljin kappalein kun moisen kukkaparven sai vitosella. Ja vielä kun saisi tehtyä tilaa niille tähän mun pöydälleni… Viime viikolla pöydälleni muutti vanhemmiltani saatu saintpaulia ja ukkelilta saatu maljakollinen tulppaaneita, mutta ehkä nuo tulppaanit voisi päästää jo eläkkeelle ja niiden tilalle saisi aseteltua esikoita. Kun ei tässä mun pöydällä vielä olekaan tarpeeksi kasveja… 😀

Ihanaa väriloistoa! (Kunnes heittävät henkensä…) Vasemman alakulman keltainen kukka on jännän värinen, en muista että tollasta mulla olis ennen ollutkaan.

Ainiin, on mulla yksi askartelukin vielä esiteltävänä. Tein kollaasikortin, jos tuota voi kollaasiksi sanoa?! Kyllä kai. Mutta piti tehdä vastaanottajan toiveiden mukainen kortti ja siitä tuli sitten tällainen:

Musta tästä tuli kiva ja uskoisin että pysyy ehjänä perille asti kun päällystin tuon taas sillä mun glitterimönjälläni. 🙂


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *