Eläimiä ja kukkaisia

Taas on kameran sisuksia kaiveltu ja tehty löytöjä! :) Ekana omalta pihalta villieläimiä…

IMG_8774
Meiän pihalammessa käy välillä telkkä vierailulla. Pihasta löytyy telkän pönttökin, mutta siellä ei vielä ole asukkaita ollut. Ehkä joskus…
IMG_8884
Oravia pihalla viihtyy myös ja yksi ainakin on sellainen, joka päästää ihmiset tosi lähellekin itseään. Ollaan nyt kesäaikaankin oraville laitettu ruokaa, kun puussa on oraville oma ruokintakoppero.

IMG_8880

IMG_8878

Sitten vuorossa muutama kukkanen, jonka olin pihalla valokuvannut.

IMG_8889
Tää kukka on jonkun mehikasvin.
IMG_8888
Kitukastuinen hortensia kukkii yhä hyvin.
IMG_8887
Kurjenmiekat kukkivat jokusen viikon ihanasti. Nyt ne tekevät jo siemenkotia.
IMG_8886
Päivänkakkaroita tai jotain niiden tapaisia kukkii urheasti Lumi-Kukan keinun kohdalla ja saavat keinusta turpiinsa, mutta sinnittelevät silti.

Sitten ystävämme Mikko Mallikas, joka on jo yli kaksivuotias pikkuinen hamsteri. Lumi-Kukka oppi yhtäkkiä tätäkin käsittelemään, on ennen lähinnä vähän silitellyt sitä.

DSC06310

DSC06306

DSC06271

Lopuksi vielä luonnon otuksia yhdeltä autoretkeltämme.

IMG_8852
Puheltiin juuri tän reissun alussa, että harvoin näkee tällä tiellä mitään eläimiä. Ja sitten eteen paukahti kaksikin metsän eläintä. Tässä ekana kettu. Huono kuva, kun kamera ei ehtinyt edes kunnolla tarkentamaan ennen kuin kaveri juoksi jo metsään.
IMG_8843
Sitten tällainen kieltä näyttävä eläin. ;)
IMG_8841
Hirvi! Hieno iso eläin, kunhan ei tee auton kanssa liian läheistä tuttavuutta tällaisen kanssa.
IMG_8837
Tyyppi vielä kuikuili, että joko se auto lähti pois. :)
IMG_8856
Nähtiin myös yhdellä melko varmalla kurkipellolla kurkipariskunta.

Berliini – päivä 3

Päivä kolme alkoi rauhallisissa merkeissä, kun ei ollut kiire minnekään. Käytiin kävellen etsimässä Google mapsissa näkynyttä leikkipuistoa ja se löytyikin ihan läheltä hotellia. Siellä vierähti jonkun aikaa. Tuli ihan kuuma auringonpaisteessa! :)

Kivan näköinen leikkupuisto. :)
Kivan näköinen leikkipuisto, kun siellä oli kaikki puujutut ihan puun näköisiä. :)

Puistoilun jälkeen lähdettiin ajamaan Kasvitieteelliseen puutarhaan. Sinne ajoi vain 10 minuuttia hotellilta ja parkkipaikkakin löytyi helposti viereseltä kadulta. Perhelippu maksoi 12€, ei paha hinta. Tuo puutarha-alue on ihan jumalattoman iso ja siellä on kasveja ihan järjettömästi! Aikaa saisi vierähtämään vaikka kuinka, mutta lapsen hermot riitti kahden tunnin vaelteluun. Hyvä sekin, mutta tonne pitää mennä joskus uudelleen kahdestaan, niin saa rauhassa kierrellä koko alueen läpi. Ite viihtyisin vaikka koko päivän tollasessa kasviparatiisissa. :)

DSC06007
Kasvitieteellisen porttia vastapäätä.
DSC06008
Hieno portti!
DSC06010
Vesikasvialtaat oli toteutettu hauskasti. Tuollaiset kivialtaat joissa oli muovitus sisällä ettei vesi karkaa.
DSC06013
Kuivan paikan kasveja.
DSC06014
Lampi ja kaloja kurkkiva tyttö. :)
DSC06018
Tässä yksi vesikasviallas.
DSC06022
Mun on pakko kuvata kaikkea tällaistakin, puutarhan huoltoalue. :)
DSC06025
Tuo mielettömän kokoinen kasvihuonerakennus oli remontissa.
DSC06028
Alueelta löytyi muutama tällainen hautakivi, lienee puutarhan perustajien muistomerkkejä.
DSC06031
Pikkuisia kasvihuoneita.
DSC06032
Täällä Kasvitieteellisessäkin oli ihanan väljää, sai kuljeskella omassa rauhassa.
DSC06034
Isoja käpypalmuja!
DSC06035
En ehkä ihan omasta pihasta tällaista haluaisi, mutta nättiä silti! :)
DSC06040
Syötiin välipalaksi kotitekoisen näköistä mehevää piirakkaa. Omppua ja viikunaa. Hyi tuhkakuppia, siirsin sen kyllä lemuamaan muualle kuvan ottamisen jälkeen. ;)
DSC06042
Juotiin piirakan kanssa aikuislimsaa. Mää kyllä digaan makeammista lapsilimoista enemmän. ;)
DSC06043
Kasvihuoneesta.
DSC06045
Täällä oli kaikki pistetty uusiksi ei kovin kauaa sitten, kun kasvit eivät olleet levinneet vielä minnekään.
DSC06046
Kasveja.
DSC06048
Ja lisää kasveja.
DSC06050
Täällä oli kiva vaellella, ei ainkaan kylmä tullut. :)
DSC06052
Korkeassa huoneessa korkeita kasveja.
DSC06053
Ja lisää kasveja.
DSC06057
Isi ja tytär katsomassa kaloja.
DSC06059
Ihana viidakko!
DSC06063
Ja lisää viidakkomeininkiä. :)
DSC06066
Tässä oli lihansyöjäkasveja lasin takana.
DSC06067
Näkyi jossain sentään muitakin ihmisiä. :)
DSC06068
Ipana ihmettelemässä kasveja.
DSC06069
Ja lisää kasveja.
DSC06070
Kukkivia tyyppejä.
DSC06072
Kaktuskasvihuone oli cool!
DSC06073
Lumi-Kukkakin jaksoi kaktuksia ihmetellä.
DSC06074
Kuivia kasveja.
DSC06075
Kaktukset olivat ihan pikkasen pitkiä. :)
DSC06076
Hienoja kaktuksia!
DSC06079
Kukkia ja Lumi-Kukkia :)
DSC06080
Minisitruunoita.
IMG_8136
Tässä tytsi jätskitauolla.
IMG_8444
Vihreyttä.
IMG_8448
Lumpeita ja sammakko.
IMG_8449
Kvaak!
IMG_8454
Sadetettu hautakivi. Sadettajia siellä olikin paljon!
IMG_8458
Iso kukkainen.
IMG_8467
Tähän tulee jossain vaiheessa hyvin iso kukka, joka haisee hyvin kamalalta.
IMG_8468
Metsälampi.
IMG_8472
Sammakko taas. :)
IMG_8474
Näitä betonipönttöjä siellä oli paljon eri mallisina versioina. Meiläkin on kotona samoja ja hyvin kelpaavat linnuille kodeiksi.
IMG_8476
Rakas ipana :)
IMG_8478
Puutarhan vieressä olleella kadulla oli hieno vanha mersu.
IMG_8479
Ja sama edestäpäin.

Ajeltiin pois keskustasta ja syötiin lounaaksi täytetyt patongit jollain huoltoasemalla – oli hyvää! Ja taas edullista, niin kuin reissun teemana olikin. :) Kun palattiin hotellille, hengailtiin vaan jonkun aikaa, kunnes mentiin käymään lähikaupassa Kaiser’silla. Ja sen jälkeen käveltiin vielä maan alta lyötyneeseen kebab-mestaan, jossa myytiin noin 3 euron annoksia. Otettiin sieltä kaksi annosta mukaan. Ei ollut ehkä maailman parasta sapuskaa, mutta ihan ok. Mun annos oli pahvirasiaan tungettu sekoitus raakoja ranskalaisia, kebabia ja salaattia. No, ei aina voi hyvää ruokaa saada. ;)

34 kuvaa pihalta

Kasteltiin kasveja pihalla ja otin sitten samalla kuvia muistoksi tämän hetkisestä kasvitilanteesta. Kaikki on vielä vähän vaiheessa, mutta eipä koskaan niin valmista tule, että kannattaisi sitä hetkeä odottaa ennen kuin ottaa kuvia. ;)

Tällä seinällä hengailee sisältä tuotuja kukkapöytiä ja sisäkasveja.
Tässä  hengailee sisältä tuotuja kukkapöytiä ja sisäkasveja.
Lisää kukkapöytiä.
Lisää kukkapöytiä.
Kuivien kasvien ruukku.
Kuivien kasvien ruukku.
Yksi iso sitruspuu on tässä. Epäilen greipiksi, mutta en muista minkä hedelmän siemenestä on kasvanut.
Yksi iso sitruspuu on tässä. Epäilen greipiksi, mutta en muista minkä hedelmän siemenestä on kasvanut. Tän lehdet on kärsineet, liekö kärsinyt kuivuudesta talvipuutarhassa ollessaan.
Kissanhäntä, joka on reilut viisi vuotta meillä ollut.
Kissanhäntä, joka on reilut viisi vuotta meillä ollut. Hän on vähän säälittävä tapaus, meinannut useamman kerran jo kuollakin, mutta aina se selviää ja jatkaa kasvua uudelleen. :)
Halusin joskus monen monta vuotta sitten tällaisessa muodossa kasvavan muratin. Sekin on melkein kuollut pari kertaa, mutta nyt se on aika hyvän näköinen.
Halusin joskus monen monta vuotta sitten tällaisessa muodossa kasvavan muratin. Sekin on melkein kuollut pari kertaa, mutta nyt se on aika hyvän näköinen, vaikka vähän oksat harottaakin. :)
Vanhan tyräkin juurella kasvaa vauvoja, joita voisi kyllä siirrellä omiin ruukkuihinsa. To do -listalle!
Vanhan tyräkin juurella kasvaa vauvoja, joita voisi kyllä siirrellä omiin ruukkuihinsa. To do -listalle!
Parin viikon takainen ostos. Kasvatin värinokkosta joskus siemenestä ja talvipuutarhassa nokkonen kasvoi hyvin, mutta joku talvi taisi sen tappaa.
Parin viikon takainen ostos. Kasvatin värinokkosta joskus siemenestä ja talvipuutarhassa nokkonen kasvoi hyvin, mutta joku talvi taisi sen tappaa.
Meillä on tällä hetkellä kaksi jämeräjätkää (jotain akaasiaa), tämä on isompi taimi. Siemenestä kasvatettu kuinkas muutenkaan. :)
Meillä on tällä hetkellä kaksi jämeräjätkää (jotain akaasiaa), tämä on isompi taimi. Siemenestä kasvatettu kuinkas muutenkaan. :)
Ja tässä tämän kevään pieni taimi.
Ja tässä tämän kevään pieni taimi (kamalan näköisessä mullassa, pitää laittaa parempaa multaa sille).
Siemenestä kasvatettu mustasilmäsusannan rääpäle. En tiedä tuleeko tästä mitään, mutta yritys on kova. :)
Siemenestä kasvatettu mustasilmäsusannan rääpäle. En tiedä tuleeko tästä mitään, mutta yritys on kova. :)
Kirsikkapuu on täynnä kukkia! :)
Kirsikkapuu on täynnä kukkia! :)
Vanha iso omenapuu aloittelee kukintaansa.
Vanha iso omenapuu aloittelee kukintaansa.
Päärynän kukinta alkaa olla jo vähän ohi.
Päärynän kukinta alkaa olla jo vähän ohi.
Kummiomenapuu #1
Kummiomenapuu #1
Kummiomenapuu #2
Kummiomenapuu #2
Viiniköynnös kasvaa hienosti puutarhan ulkoseinällä.
Viiniköynnös kasvaa hienosti puutarhan ulkoseinällä.
Köynnöshortensia vasta hienosti peittääkin seinää.
Köynnöshortensia vasta hienosti peittääkin seinää.
Kuivahko kukkamaa :) Ämpärissä kasvaa siemenestä kasvatettuja lootuksia.
Kuivahko kukkamaa :) Ämpärissä kasvaa siemenestä kasvatettuja lootuksia.
Isoin ja vanhin sitruspuu.
Isoin ja vanhin sitruspuu.
Lammen vasenta puolta on sillasta tänne päin jo perattu. Ja oikeaa puolta osittain. Hieman on vielä hommaa...
Lammen vasenta puolta on sillasta tänne päin jo perattu. Ja oikeaa puolta osittain. Hieman on vielä hommaa…
Meiän hassu hortensia kukkii hienosti. Kukan runko on säälittävä, mutta hienoja nää kukat on silti!
Meiän hassu hortensia kukkii hienosti. Kukan runko on säälittävä, mutta hienoja nää kukat on silti!
Mustasilmäsusanna, yksi lempparikesäkukistani!
Mustasilmäsusanna, yksi lempparikesäkukistani!
Banaani hidasti kuudennen lehtensä avaamista kun pääsi ulos, saapa nähdä kuinka monta lehteä on syksyllä...
Banaani hidasti kuudennen lehtensä avaamista kun pääsi ulos, saapa nähdä kuinka monta lehteä on syksyllä…
Meiän värikäs orvokkipeltipurkkilauma. :)
Meiän värikäs orvokkipeltipurkkilauma. :)
Puutarhakoppi.
Puutarhakoppi, siis Vihervaja. :)
Kesäkurpitsan taimi kasvamassa samassa paikassa kuin viime vuotinenkin. Voikukka halusi tunkea samaan kuvaan. Ei voikukkia onneksi paljon olekaan... Mutta onhan ne nättejä, kun niitä on vaikka pellollinen!
Kesäkurpitsan taimi kasvamassa samassa paikassa kuin viime vuotinenkin. Voikukka halusi tunkea samaan kuvaan. Ei voikukkia onneksi paljon olekaan… Mutta onhan ne nättejä, kun niitä on vaikka pellollinen!
Suolaviiniheinä valtaa pian puolen maailmaa :D Sen vieressä kasvaa minttua viime vuodelta, ehkä minttukin vielä alkaa kukoistaa kunhan kesä kunnolla saapuu.
Suolaviiniheinä valtaa pian puolen maailmaa :D Sen vieressä kasvaa minttua viime vuodelta, ehkä minttukin vielä alkaa kukoistaa kunhan kesä kunnolla saapuu.
Puutarhakopin oven toisella puolella kasvaa ruokakaupan rucolaa, meiramia, tilliä ja pari salaattia.
Puutarhakopin oven toisella puolella kasvaa ruokakaupan rucolaa, meiramia, tilliä ja pari salaattia. Ja rikkaruohoja.
Siemenestä kasvatetut meiramit voivat paljon paremmin kuin ruokakaupasta ostettu joka edellisessä kuvassa näkyy.
Siemenestä kasvatetut meiramit voivat paljon paremmin kuin ruokakaupasta ostettu joka edellisessä kuvassa näkyy.
Tällä hyllyllä kasvaa basilikaa ja tomaatintaimia.
Tällä hyllyllä kasvaa basilikaa, persiljaa ja tomaatin sekä -paprikantaimia. Ei niistä minitaimista tule mitään satoa kun ovat vielä noin rääpäleitä, mutta kasvakoon siinä. :)
Tässä on kaksi kirsikkatomaatintaimea. Eri paikoista ostettu, saapa nähdä kasvavatko samaa tahtia. Kukkivat jo!
Tässä on kaksi kirsikkatomaatintaimea. Ja voikukkaa täälläkin piristyksenä ;)
Tässä säkissä hengailee kaksi kurkkua (joista toinen tekee kuolemaa) ja chilipaprika.
Tässä säkissä hengailee kaksi kurkkua (joista toinen tekee kuolemaa) ja chilipaprika. Tässä näkyy palanen meiän ”mansikkamaatakin” eli tuolla kopin lattialla on muutama ruukussa kasvava mansikka. Ne on satoa alkaneet tehdä jo aika aikaisin keväällä, kun ovat talven olleet talvipuutarhassa.
Siirrettiin nämä kaksi vähän kivempiin ruukkuihin, kun ne ovat tähän asti kasvaneet tosi rumissa, tosi painavissa ja saakelin hankalissa ruukuissa. Näitä on iisimpi raahata talveksi sisätiloihin kuin sellasia miljoona kiloa painavia rumia isoja betoniruukkuja.
Siirrettiin nämä kaksi vähän kivempiin ruukkuihin, kun ne ovat tähän asti kasvaneet tosi rumissa, tosi painavissa ja saakelin hankalissa ruukuissa. Näitä on iisimpi raahata talveksi sisätiloihin kuin sellasia miljoona kiloa painavia rumia isoja betoniruukkuja.

 

Kesäkuun neljäs

Mielikuvitus ei keksinyt hienompaa otsikkoa tälle höpinälleni, mutta tuo kelvatkoon. :) Luin eilen illalla vuosien 2008 ja 2007 höpinöitäni blogista. Piti vain etsiä meiän karttakilpikonnan nimi täältä kun Lumi-Kukka sitä kyseli, mutta sitten jäin selaamaan vaikka mitä. Kiva lukea millaista oma elämä onkaan ollut silloin ajalla ennen naimisiinmenoa ja heti sen jälkeen. Ja tuli kauhea ikävä kirjoittaa kaikkia ihan arkisia pikkujuttuja tänne, kun tuntuu että viime aikoina olen kirjoitellut sellaisia juttuja olemattoman vähän. Mutta tässä jotain sekalaisia muistiinpanoja elämästäni nyt.

Uusi verkkokauppa on kiva! Vaikka olenkin saanut kokea kaikkia jänniä vastoinkäymisiä sen kanssa. Ei vanha verkkokauppasysteemikään huono ollut, mutta sitä ei enää päivitetty lainkaan ja mähän himoitsen aina kaikkia uusia ominaisuuksia ja asioiden kehittymistä vieläkin paremmiksi. Siispä hyppäys uuteen kauppaan oli tervetullut. Myös hinnan kannalta hyppäys uuteen oli hyvä juttu, kun ennen maksoin verkkokaupasta sekä sen maksutavoista joka kuukausi 148€ + tilauksista vielä tietyn pienen prosentin provisiota. Nyt maksan samoista asioista kuukaudessa vain kolmasosan tuosta vanhasta hinnasta! Vuodessa säästö on ihan valtava! Jos ennen vuosi maksoi lähes 1800€ (järjetön summa, onneksi en noita summia tajunnut ennen laskeskella…), niin nyt se maksaa noin 600€. Tällaiselle pienelle yritykselle tuo on iso summa rahaa. Tuonkin vuoksi nää mun tekniset ongelmani ovat olleet ihan okei, kun säästän kuitenkin paljon rahaa, vaikka hermoja välillä koetellaankin. Sunnuntai-iltana olin jopa onnistunut jotenkin poistamaan käyttäjätilin, jolla kauppaani hallinnoin. Oli hieman jopa paniikki (kävi kerran illan aikana jopa mielessä että perkele pitäisikö lopettaa koko kauppa… en varmaan tosissani niin ajatellut, mutta kuitenkin) kun en päässyt käsiksi kauppaani enkä sähköposteihin. Mietin jo että tulee helkkarinmoinen urakka aloittaa taas kaikki alusta. Onneksi asiakaspalvelu on osaava ja tehokas, sain tiistaiaamuna taas kaiken toimimaan. Ihan kevyt helpotus! ;) Mää olen kyllä ollut varmaan hankala asiakas, kun mun kohdalle on sattunut kaikenlaisia ihmeellisiä teknisiä ongelmia. Tilausten maksamisen kanssa oli jossain vaiheessa ongelmaa, mutta se on melkein jo korjattu. Yksi maksutapa enää kiukkuilee, mutta sitä selvitellään ja ehkä se jonain päivänä toimii. :) Ja mulla on ihan mahtavia asiakkaita, ovat pysyneet mukana vaikka tilausten maksamisen kanssa oli ongelmaa. Jos joku asiakas tätä lukee, niin kiitos, olette kaikki huippuja!

Kauppa-asiaa vielä sen verran, että olen nyt ihan innoissani, kun löysin eilen illalla mulle uusia kotimaisia postikorttien tekijöitä. Laitoin muutamalle eilen illalla sähköpostia ja kahdelta tuli jo vastauskin ja lähetin korttitilaukset heille. Kiva saada uusien tekijöiden kortteja myyntiin! :) Pitää myös jatkaa kortti-ihmisten etsintää, kun kyllä niitä tässäkin maassa on vaikka kuinka, kun vaan löytää heitä.

Odottelen nyt taas lämpimiä (mielellään tuulettomia, kiitos) kesäpäiviä, että saisi taas jatkaa puutarhatöitä. Aloitin viimeviikolla pihalammen ympäristön rikkakasvien repimisen. Ehkä joku kolmasosa vasta hommaa tehtynä, mutta mikäpä kiire tässä olisikaan. Kyllä ne kasvit siinä on ja pysyy. :D Mutta nyt tuo homma on ollut kivaa! Tulee niin eri näköistä, kun saa lammen paremmin näkymään kaikenmaailman kasvien alta. Ja olen myös innoissani meiän kesäolohuoneesta, siis kuistista, jolle ollaan raahattu jo melkein kaikki huonekasvit sisältä. Parit isot kasvit pitää vielä ulos raahata ja keksiä paikka yhdelle amppelikasville. Kaivettiin vihdoin talvipuutarhasta ylös kolme sitruspuuta ja laitettiin ruukkuihin. Niille, tai yhdelle varsinkin, on meinannut käydä talvisin huonosti, on melkein kuollutkin vanhin puu. Nyt ei ole enää sitä vaaraa että siellä paleltuisivat, kun ne voi pitää talven vaikka ihan huoneenlämmössä sisällä. Siemenestä ne kaikki kolme isoa sitruspuuta on kasvatettu ja vanhin on tosi vanhakin jo. Ei se vielä ole koskaan kukkinut, mutta ehkä joskus. Ikeasta ostettu sitruunapuu kyllä kukkii nytkin, mutta ei se uusia sitruunoita ole tehnyt. Onkohan sekin meillä nyt jo kolmatta kesää.

Huomasin että meiän kaksi 5 vuotta sitten istutettua omenapuuta ovat nyt alkaneet kukkia ekan kerran. Ne olivat niitä Lumi-Kukan ”kummien” (epäkirkollisia kummeja) nimiäisissä istuttamia puita. Muistaakseni ne puut (2 x omena, koristekirsikka? ja luumu) eivät ole ennen mitään kukkimista harrastaneet. Tosin se hassu luumupuu teki heti ekana syksynä yhden pienen luumun. :) Myös jo vanhempi päärynäpuu kukkii muutaman oksan osalta upeasti! Ja kirsikkapuussa on enemmän kukkia kuin varmaan koskaan ennen. Vanha iso omenapuukin alkaa pian kukkia. Ihanaa aika tämä kukkivien puiden aika! Jospa vaikka tänään saisin kuvia otettua pihalta. Ellei sitten tuule niin paljon, että kuvaamisesta ei tule mitään.

Tällaisia ajatuksia tänään. Oli kiva höpötellä! :)

Kasveja

Talven yli selvinnyt viinisuolaheinä on jo hyvässä lehdessä. Pitäisi muistaa joskus johonkin sitä käyttääkin. :) Tämä vietti talven ulkona ihan oman onnensa nojassa.

Tällainen se on. :)
Tällainen se on. :)

Otin myös kuvan banaanista, joka on hyvin selvinnyt myös talvesta ja tekee uusia lehtiä taas. Tuo banaanin ruukku näyttää kovin pieneltä, vaikka se on oikeesti isohko saavi. ;)

DSC05404
Banaanin ruukussa elää pieni eläintarha :D

Ja loppuun vielä mysteeritaimi. Lapsi laittoi parisen kuukautta sitten ruukkuun jotain siemeniä, en nähnyt ite mitä sinne multaan sujahti, mutta jotain isohkoja hedelmän siemeniä ehkä. Olin kirjoittanut omiin muistiinpanoihini tuon ruukun sisällöksi kirsikan ja aprikoosin, mutta eipä tuo kummaltakaan näytä. :D Näyttää perunamaiselta, mutta ei se mikään peruna ole. Joku isohko siemen tuon varmaan on kasvattanut, mutta mikä…?! Jos se vaikka alkaa kukkia, niin sitten ehkä selviää mikä tämä tapaus on… Kasvi on kuitenkin jo jonkun puolen metriä pitkä. Ei se kai mikään melonikaan voi olla? Melonin siemeniä meillä myös oli sillon lautasella kun kylvöhommat oli käynnissä.

Kuka minä olen?
Kuka minä olen?