Äiti

Väittäisinpä että Lumi-Kukka osaa jo sanoa ekan maagisen sanansa – äiti. Ei voisi selvemmin ihan oikeesti sitä sanaa lausua ja useampaa kertaa vielä varmistukseksi. 🙂 Voi toki olla että kuulen vielä harhoja, mutta kunhan Hra L:kin todistaa sen, niin ehkä se sitten oikeesti on totta. 🙂 Mun ihana lapsi!

Todistekappaleita arvonnasta :D

Lupasin niitä kuvia laittaa eilisestä arvontatapahtumasta, joten tässäpä pieni kuvasarja 🙂

Nytkö siis pitäis alkaa arvontaa suorittaa?

Ai niinku otan tästä kasasta kaikki muut pois kunnes on kolme jäljellä?

Hei mihin sä viet ne kolme viimeistä, emmä ehtiny niitä vielä rypistellä?!

Virallinen valvojakin esittäytyy ja on toooosi kiinnostunut valvomisesta 😉

Ja totanoin, mikä se mun palkkio olikaan tosta vaativasta urakasta?

Kähee kyklooppikurpitsalyhty

En ole yhtään suloinen kyklooppikurpitsani vierellä 🙂

Meillä puuhasteltiin tänään ekaa kertaa kurpitsalyhdyn parissa. Äiti ähelsi kurpitsan kanssa pikkuisen rouskutellessa maissinaksuja. 🙂 Vitsit miten hieno kyklooppi me saatiinkaan aikaan! ? Ja sen tekeminen oli yllättävän helppoa ja varsin kivaa! Ensin vain hattu auki, sitten kouralla siemeniä ja mössöä pois sisuksista, loput mössöt lusikalla kaapien ja sitten vaan veitsi heilumaan. Piirsin kuvan tuohon ekana sabluunan kanssa, helpotti hommaa melko paljon. 😉

Kyklooppi pimeässä.

Viedään tyyppi pihalle ilahduttamaan ohikulkijoita. 🙂

Kuvapläjäys pikkuisesta

Pitkästä aikaa taas kuvia Lumi-Kukasta. ? Kokeillaanpa miten tyhmä tää galleria-ominaisuus tässä uudistetussa WordPressissä on… Menköön nyt kerran kuinka tyhmänä vaan, eikös vaan… 🙂

  • Kukkiksen hullu ilme on ihan sama kuin isänsä sama ilme, varsinkin nuo silmät 😀
  • Lumi-Kukka istui mun sylissä, kun sitten Deeakin päätti ängetä samaan syliin. 😀 Taustaa sutattu kun rouvan ”toimisto” oli kuvaushetkellä hieman sotkuinen…
  • Itä-Suomen reissulla Kukkis näytti miten suu kuuluu avata kun lusikka lähestyy…
  • Ja kun ruoka on suussa, kuuluu suu sulkea niinku näin.
  • Joku ilta pikkuinen simahti isänsä syliin suloisesti 🙂
  • Isin käsi suojaa ettei pää kumahda tietokoneen kulmaan 🙂
  • Pikkuinen katsoi yksi aamu (huomatkaa ihku pöllöpyjama!) lastenohjelmia ja piti kaukosäädintäkin sylissä lähettyvillä. 😀

KukkisQ

”Äiti älä kuvaa!”

Juuri heränneenä, salaman häiritsemänä, voi pientä 🙂

Uusi hieno pipo, kuolaa olkapäällä, liinailulenkiltä kotiin palatessa (=töistä isiä ja mummua katsomasta).

This entry was posted in vauva.

Kuvia pikkuisesta

Nyt vihdoin niitä Lumi-Kukan kuvia, kun sain siirrettyä kolmen viikon aikana otetut kuvat kahdesta kamerasta koneelle. 🙂 Muutenkin olisi kovasti bloggailuintoa (sitäkin monen muun ohella), mutta mistä mä saan lisää aikaa…

Ekana perunamössön maistelua, ihan eka kerta kun sai suuhunsa muuta kuin nestettä. 🙂

Suloinen pikkuinen…

Joku on iloinen! 🙂

Tää on ihana! Mummun olkapään yli kuvattu.

Tasan 4kk:n ikäinen vakavailmeinen itkusilmä.

Hiema friikki ilme 😀

Neiti Aurinkoinen 🙂

Ihku pöllöhuivi päässä, hieno poseerauskin. 🙂

Kauheen ison näköinen vauva…

This entry was posted in vauva.

Vauvan kätisyys

Mahtaakohan ihmisen oikea- tai vasenkätisyys näkyä jo ihan pienestä pitäen?! Tuo meiän pikkuneiti kun on alusta asti ollut sellainen että ottaa kouraansa kaikkea mieluummin vasempaan käteen ja nyt kun osaa jo kurkotellakin esineitä kohti, niin eikös vain vasen käsi aina tavoittele kaikkea. Tuleekohan pienestä siis vasuri?! 🙂 Mielenkiintoista odotella, onpahan ainakin nyt äidin virallinen veikkaus esitetty näin julkisesti. 😀

This entry was posted in vauva.

Tyypillä on nimi! :)

Tänään oli sitten se päivä, jota varten taloa oli siivottu ahkerasti viimeisten päivien ajan. Pikkutyyppi nukahti eilen jo siinä 12 aikaan eli päästiin itekin ajoissa nukkumaan – nykyään uni tulee suunnilleen saman tien kun vaan makuuhuoneesta valo sammuu. Vauva on oikeestaan hyvää unettomuushoitoa, kun ei ole nukahtamisongelmia sitten kun viimein nukkumaan ite pääsee! 😀 Pikkuinen nukkui tasan kuuteen, söi ja simahti uudelleen. Mä en enää viittinyt nukahtaa, kun olisin ollut vaan väsynyt pienen lisänukkumisen jälkeen. Meillä oli kuitenkin seiskalta herätyskello soimassa. Vauvatyyppi heräili taas kasilta syömään ja sen jälkeen vasta yhdeltätoista, ihan unelmavauva! 🙂 Ehdin hyvin valmistautua päivän koitokseen, kun pieni nukkui.

Kertsit, joita kukaan ei tuominnut. 😀

Naminami! Vähänkö oli hauskaa katseltavaa kun juuri ja juuri pöydän tasolle nähneet pikkuiset tytöt valitsivat tarkasti tuolta karkkia. 😀

Pia+Juha tulivat ekoina, joskus ennen kahtatoista. Anoppi ja ystävänsä Telle saapuivat seuraavaksi kahdentoista aikoihin, kun Telle toimi sellaisena keittiön hengettärenä. Tosin kaikki oli periaatteessa jo valmiiksi laitettu, kun meillä itellä hyvin aikaa oli puuhailla siinä aamun tunteina. Yhden aikaan alkoi sitten vieraita ilmestyä ja pian talo olikin jo täynnä. Kahvinkeitin alkoi porista siinä melko pian ja ihmiset pääsivät herkuttelemaan. Kakkua pihtasin vielä, se pääsi pöytään vasta kun kaikki olivat ekan kierroksen tavaraa mahoihinsa ahtaneet. Kakun pihtaukselle kun oli hyvä syynsä… Siinä oli huippusalaista informaatiota. 😉

Piti tehdä kakun päälle ukaasilappu 😉

Ja tässä syy ihanan suklaamoussekakun salaamiseen:

Neiti sai sitten nimekseen (tai nimi on ollut virallinen jo muutaman viikon) Lumi-Kukka. Ei sitä kukaan ainakaan ääneen haukkunut 😀 Haluttiin jokin Lumi-nimi, kun lumi on ehkä maailman kaunein sana. 🙂 Ja Lumi-nimeen tykästyttiin, kun se oli Pian lähettämässä nimilistassa Lumilla-muodossa. Mietittiin paljon erilaisia olemassa olevia ja vielä olemattomia Lumi-nimiä. Ville se jostain sitten keksi tuon Lumi-Kukan ja mä olin heti myyty! Ihana nimi! Sopii sukunimeenkin paremmin kuin hyvin! Kolmanneksi nimeksi annettiin Fransiina, joka oli yksi iillisessä muodossa Villen mummun toinen nimi. Oli uskomattoman vaikea keksiä Lumi-Kukan perään nimeä, joka siihen edes jollain tavalla sopisi… Ville tuota Fransiinaa heitti ilmaan jo aikoja sitten ja kun maistraatin lappusta täytin ja vain kolmas nimi puuttui, niin kirjoitin siihen sitten sen Fransiinan. 🙂

Pia oli tehnyt ihanan ekan korun pienelle hopeasta ja makeanvedenhelmestä. 🙂

Meiän eteisessä ei oo ikinä ollut näin paljon kenkiä! 😀

Syömisten jälkeen porukka siirtyi ulos. Esitinpä siinä kuistilla ekana veljilleni kysymyksen – suostuisitteko kummeiksi. 🙂 Halusin pitää sen salaisuutena loppuun asti, kun tiesin ettei ne siitä kieltäytyisi 😀 Kummit siirtyivät sitten istuttamaan puun taimet talvipuutarhan taakse, kun siellä on ollut sellaista tyhjää maata tähän asti. Tuo puujuttu oli sellanen hassu juttu, kun ehdotin Villelle alunperin että eikös olisi kivaa istuttaa joku puuntaimi nimiäispäivänä. Ja sitten kun päädyttiin ostamaan neljä taimea ja kummeja olisi neljä… Jokainen sai istuttaa omansa ja tietty kilpailevat kenen puusta tulee sitten paras sato! 😀

Pia kuoppaamassa rusokirsikkaa, koristepuu joka kukkii vaaleanpunaisena!

Vanhempi pikkuveljeni ja luumupuu, jota kuulemma lannoitetaan Karhu-oluella 😀

Villen pikkuveli Jussi ja omppupuu.

Nuorempi pikkuveljeni Kimmo ja toinen omppu.

Istuttajia ja katsojia. 🙂

Lopuksi vielä avattiin pikkutyypin saamia lahjoja. Aarrearkkuunkin saatiin kaikkea kivaa. Pia oli kirjoittanut kirjeen, jonka Lumi-Kukka saa lukea kun täyttää 18. 🙂 Pitää itsekin muistaa kirjeitä ja kortteja vuosien varrella aarrearkkuun laittaa. Ja toivottavasti muiltakin ihmisiltä vuosien kuluessa arkkuun kaikkea pientä päätyy. *winkwink* 😀 Isovanhemmiltaan tyttö sai arkkuun cd:n, jossa on hittejä tältä ajalta. Mahtaa olla kamalaa musaa sitten joskus 18 vuodenkin päästä?! 😀 Pitääpä niitä lahjoja vielä paremmin esitellä, sitten kun saan niin paljon aikaan…

Lumi-Kukka hengailemassa sitterissä, oli vaikka kuinka pitkään tuossa aivan tyytyväisenä ihmisten katseltavana. Neidillä vihreä pallomekko päällään. 🙂

Kiva päivä oli, tykkäsin paljon enemmän rennoista nimiäisistä ilman pappia ja väkinäistä virsien veisausta kuin ristiäistyyppisestä nimijuhlasta. Jokainen toki tekee itse päätöksensä, mutta me ollaan tyytyväisiä tähän kirkottomaan tapaamme. Se tuntui paremmalta meille ja hyvä kun niin tehtiin! Ja mikä sää me saatiinkaan, aurinkoa ja lämpömittari kipusi varjossa jopa 27 asteeseen! Ihana kesäinen päivä! 🙂 Meillä taitaa olla se kultalusikka ahterissa, kun tällee onni suosii. 😀

Se pitää vielä mainita, että Lumi-Kukka oli ihan unelmakiltti! Eipä juuri kitissyt muuta kuin nälkäänsä! Odotin kauheaa känkkäränkkäilyä kuumuuden ja niiden hikisten sylien takia, mutta ehei! Ja onneksi pieni sai olla myös tuossa sitterissä ettei koko ajan ihan hiestynyt. Vaunuissakin nukkui yhden päiväunipätkän.

Kertomus pienokaisen syntymästä

Vielä kun muistan, niin kirjoittelen muistiin tarinan pikkuisen tyttömme elämän alusta. Ei herkkiksille, sisältää verta. 😉

Perjantaina maaliskuun 19. päivä heti vuorokauden vaihtuessa alkoi tulla selviä oikeita supistuksia. Aloin niitä sitten kellotella ja merkkasin ylös kännykkään, kätevä se muistiinpano-sovellus. 🙂 Supistuksia tuli aluksi 3-4 kertaa tunnissa eikä ne vielä olleet niin kivuliaita. Mutta tiesin että nyt oli jo tosi kyseessä, vaikkakin vielä alussa. Supistukset sitten jatkuivat koko yön ja päivän ja illalla alkoivat tulla kipeimmiksi ja tahtikin kiristyi. Mitään säännöllisiä supistuksia ei silti tullut, mutta kun väli alkoi käydä 3-10 minuuttiin, aloin olla valmis lähtemään sairaalaan. Syödä piti silti ennen, viimeinen maukas ateria ennen sairaalaruokia. Niinpä Ville paistoi meille vielä perunaa ja HK:n sinistä. 😀 Ja ruoan jälkeen tsekattiin vielä että kaikki tarpeellinen on mukana ja alettiin tehdä lähtöä.

Porissa oltiin joskus kymmenen aikoihin illalla, kun viimeinen kellotus on merkattu 21:52. Matkalla mua alkoi ekaa kertaa koko raskauden aikana JÄNNITTÄÄ. Apua, mihin ihmeeseen me ollaan menossa… Onko pakko mennä sairaalaan? Kääk, tää ei oo enää mun käsissäni vaan asiat vain tapahtuu!

Kätilö, joka meiät vastaan otti, oli jotenkin tympeä. Ei tosiaan kemiat kohdanneet ja tuntui tyhmältä siellä olla. Ajattelin että se varmaan lähettää meiät vielä kotiin. Siinä sitten sain vaihtaa ekaa kertaa elämässäni sairaalavaatteet päälle. JÄRKYTYS! Ne kuteet oli ihan kammottavia 😀 Verkkoalushousut, putkisukat ja kamala sininen jättiyöpaita ja aamutakki. Ville sai paljon käheemmät vaatteet – vihreet lääkärihousut ja valkoisen t-paidan. Muistan vielä miten hihittelin Villen vaatteita. 🙂

Siellä vastaanottohuoneessa tsekattiin sitten vauvan sydänäänet ja mun säälittävän pienet ja epäsäännölliset supistukset. Jännä kun vauvan sydänäänet nousi, niin tiesi että pian mennään supistukseen. Beibi tunsi ne ennen mua. Ja komiasti ne sydänäänikäyrät teki huippuja supistaessa, mutta ne supistuskäyrät oli ihan säälittäviä. Vähän jotain muutosta sentäs normitilaan. Ja kun kohdunsuu tsekattiin, se oli 3 senttiä auki. Oli mun säälisupistukset silti jotain aikaan saaneet, wuhuu! Siitä meiät sitten ohjattiin synnytyssaliin. Ja se vasta oudolta tuntui. Sieltä ei sitten pois pääsisikään ennen kuin olisi sen pallomahan vaihtanut pieneen ihmiseen. Kääk!

Siinä sitten ihmeteltiin huonettamme ja koko tilannetta. Tuntui yhä vain oudolta olla siellä. Olisin halunnut lähteä pois koko mestasta! Mutta minnepä sieltä pääsi. Telkkari auki ja koitettiin siinä sitten jotain laatuohjelmia kattella. Sydänkäyrääkin jossain vaiheessa taas tsekkailtiin ja ihan yhtä säälittävää oli mun supistusteni osaltani. Blääh! Ja ei edes kurkattu kohdunsuuta, kun ne supistukset oli mitä oli. Sen verran kivuliasta meininkiä se silti oli, että pyysin saada kuuman kaurapussin mahalleni, kun kotonakin olin kuumalla helpottanut supistuskipua. Ja oivoi, se tuntuikin hyvältä. En tiiä helpottaako se kipua vain pääkopan sisällä vaiko ihan oikeesti, mutta hyvältä se tuntui. 🙂

Villelle tuotiin sitten oma sänkykin jossain vaiheessa, ei tarvinnut enää nuokkua tuolissa. Mä puolestani istuin keinutuolissa jalat sängyllä ja se tyyny mahallani. Keinuttelin ja koitin saada ajan kulumaan. Joskus yöllä mulle annettiin kipulääke ja nukahduslääke, jotta olisin saanut nukuttua. Synnytystä ei alettu keskellä yötä vauhdittaa. Käskettiin sammuttaa telkkari ja olla puhumatta toisillemme. Hihi, ihan kuin lapsia olisi komennettu nukkumaan nätisti. 😀 Taisin mä hiukan saada nukuttuakin. Ainakin se lääke sai pääkopan vähän pehmenemään, päästä heitti.

Nyt on vähän musta aukko muistissa, etten ole varma siirryinkö siihen keinutuoliin takaisin vai miten se meni… Mutta varmaan siirryin kun en enää makuuasennossa viittinyt olla. Sain lisälämpöä kauratyynyyn ja sydänääniäkin käyräiltiin. Yhä vain säälittävää supistelua, ja epäsäännöllistä. Kestin ne supistukset niin että pidin sitä lämmintä tyynyä vain mahallani ja kiroilin. Aika hyvä valikoima kirosanoja aina ilmaan lensikin, mutta sen verran neitimäisesti silti ettei niitä muut kuulleet kuin Ville. 😉 Siinä joskus aamulla kätilö päätti taas tsekata kohdunsuun. Toivoin että se olis edes neljässä tai viidessä sentissä, että joskus pääsisin niistä supistuksista eroonkin. Ja voi pihkura, sehän oli jo siinä 10 sentissä!! Olin vähintään yhtä yllättynyt kuin se kätilö, joka oli onneksi vähän miellyttävämmäksi muuttunut siinä yön aikana. Että nyt siis pitäisi alkaa pakertaa sitä maha-alienia tähän maailmaan…!

Kun ne supistukset oli säälittäviä eikä ekoilla pakerruksilla kai mitään mainittavaa tapahtunut, sain sitten medikaalia jolla supistukset voimistuisivat. Sitä sitten lisättiin ja lisättiin ja alkoihan niitä supistuksia tulla hiukka useemmin ja kipeemmin. Kätilöiden vuorokin vaihtui jossain välissä ja sain oikein mukavan apurin siihen ponnisteluuni kannustajaksi. En kyllä yhtään muista minkä näköinen se nainen oli… Ei kai ihme jos muisti pätkii. 😉 Sen muistan kuitenkin kun he siinä vuoroa vaihtaessa juttelivat että mun supistukset oli liian heikkoja ja lapsivettäkään ei ollut vielä näkynyt. Lapsivedestä en tiiä tuliko sitä koskaan pihalle musta,  en tiiä mitä sen kanssa kävi. 😀 Mutta ei sitä ainakaan enää mussa ole, joten ihan sama 😉

Ponnistelin ekana kyljelläni, kun se asento tuntui paremmalta kuin selällään olo. Edistystä kyllä tapahtui ihan hyvin ja se kätilö oli ihanan kannustava. Medikaalia lisättiin jotta saataisiin supistuksiin kunnolla tehoa. Ja siirryin selälleni, jotta saataisiin paremmin jotain aikaan. Vauvan päähänkin jossain vaiheessa laitettiin sydänäänien seuraamispiuha. Ja se hetki jäi mieleen, kun kätilö sanoi että hiuksetkin näkyy jo 🙂 Se antoi kummasti toivoa, että hei oikeesti vielä pakerran sen lapsen maailmaan! Ja piru vieköön ilman mitään kivunlievityksiä! Saisin olla vielä ylpeä itestäni!

Pakerrus sitten jatkui… Jossain vaiheessa superlääkärikin tuli paikalle. 🙂 Sillä oli vuorokin pian loppumassa, mutta onneksi ei ollut vielä loppunut, kun hänelle tulisi vielä käyttöä… Se ukkeli oli oikein mukavan oloinen.

Jossain vaiheessa sain ainoan kivunlievityksen koko ponnistelujeni aikana, kun välilihaa piikitettiin jotta se puutuisi ja saataisiin tarvittaessa leikattua, kun näytti ettei se juniori muuten siististi maailmaan tulisi. Eikä se vaan meinannut suostua syntymään, pää oli hiukka huonossa asennossa. Superlääkäri koitti imukupillakin avittaa mua, mutta se imukuppi lähti irti hetkessä. Sitten kaivettiin esiin järeämmät aseet, semmoset jotkut pihdit joita en ite kyllä nähnyt mutta Ville niitä koitti mulle myöhemmin kuvailla. Sitten siinä ei enää mennytkään aikaa kuin vähän, varmaan seuraava kunnon supistus ja vauva suorastaan lensi musta pihalle! 😀 Ihan hetkessä vaan kaikki tapahtui! Kaikki yllättyi! 😀 35 minuuttia tuo ponnistusvaihe kesti synnytystietolappusen mukaan, mää luulin että pitempään. Ja vaikka tyyppi niillä pihdeillä maailmaan autettiin, päähän ei jäänyt siitä mitään muistoa. Se mun suosikkikätilö siellä osastolla sitten ihmettelikin että pihtejä käytetty oli, kun sitä ei näkynyt mitenkään.

Sain pikkuisen rinnalleni heti ja voi miten ihmeissäni olin… Nyyhkytin onnesta ja ilosta ja helpotuksesta. Meillä oli täydellinen ihan pikkuinen vauva! Jolla oli iiiisot silmät ja melkein musta tukka! Ville leikkasi sitten napanuoran (sain kai ennen sitä vauvan rinnalleni?!) ja muistan miten siitä napanuorasta otettiin jotain näytteitä kai. Jotain semmosta mieleeni on jäänyt.

Pian piti sitten alkaa sitä kirottua istukkaa alkaa pakertaa vielä pihalle. Omat supistukset oli muistaakseni jo niin heikkoja, että turvauduttiin taas lääkkeen apuun. Yritin ja yritin saada sitä hemmetin juttua itestäni ulos. Ja sitä kai revittiin siitä napanuorasta. Ja sitten alettiin painella mahaa muistikuvani mukaan kahden naisen voimin. Se oli niin kamalan tuntuista että huusin tuskasta ja kauhusta ja ties mistä. Ja koitin niitä hemmetin käsiä saada pois painelemasta. Se tuntui vaan niin väärältä sillai painella toisen mahaa kun muutenkin oli koko ruho ihan lopussa. Ja yhtäkkiä superlääkäri sitten totesikin että supistuslääketippa kiinni ja painelu seis. En tiennyt sitä silloin, mutta sisuksiini tungettiin takaisin istukan lisäksi kohtua, joka oli siis pyörähtänyt ympäri ja alkanut tulla istukan kera pihalle. :/ Jos ei olisi ollut onnea mukana, olisin voinut menettää tyyliin puolet verimäärästäni siinä yhtäkkiä.

Tajusin kuitenkin että nyt oli tosi kyseessä, kun lääkäri kehotti valmistelemaan mut leikkaussalia varten. Se mun ihana yöpaitani revittiin pois päältä ja laitettiin joku kaapu päälle (vai laitettiinko vain peitto, en tiiä) ja siinä sitten jotain sätättiin ennen kuin alkoi matka kohti leikkaussalia. Piiiiitkä matka (kuulemma joku 400m). Olin ihan pyörällä päästäni, mutta en mä oikeastaan pelännyt että se olisi menoa nyt kun Villekin hyvästeli mut niin rauhallisesti panikoimatta, vaikka tiesikin enemmän kuin mä. Ennen nukutusta kyllä ajattelin, että toivottavasti vielä herään tästä…

Leikkaussalista muistan hyvin sen, kun ihmettelin miten kapea se leikkauspöytä oli! Tollako pitäisi pystyä makaamaan 😀 Ja ihmettelin kun jouduin siihen ite itteni hilaamaan, eikö ne voineet nostaa mua siihen?! Siinä oli sänkyni ja pöydän välissä rakokin, jonka yli itteni pinnistin. Mutta ne kai antoi mun siihen ite siirtyä kun siihen kykenin. Sitten laitettiin kädet semmosille käsinojille ja pistettiin menemään varmaan jotain medikaalia suoneen ja sellasta. Ja semmoset jutut kiinnitettiin joilla sydäntä voisi seurata. Ja sormeen iskettiin se juttu joka mittaa pulssia ja meinasin sitä ite laittaa parempaan asentoon siihen sormeen, kun se oli vähän huonosti. 🙂 Suurin huoleni oli siinä vaiheessa kai se sormijuttu. Lucky me! Sitten laitettiin se happimaski naamalle ja vaivuin uneen. Sitä ennen vielä kattelin sivussa istuneita erikoislääkäreitä (se superlääkärisetä sekä sen tilalle vuoroon ollut tulossa täti) kun ne pohtivat mitä mulle pitäisi tehdä.

Siinä kun mua vielä synnytyssalissa oli pistetty leikkausta varten kuosiin, oli kuulemma se lääkärisetä käytävällä pohtinut miten hoitaa mut kuntoon. Kun ei ollut uransa aikana vastaavaa tapausta nähnyt, mutta oli sentään lukenut asiasta. Villelle ei vissiin ollut ihan toiveikasta kuvaa voitu antaa tilanteestani… Ja kohdunpoistosta mulle sanottiin jo synnytyssalissa ja vielä siellä leikkurissa. Ei se mua siinä tilanteessa haitannut, suhtauduin siihen kuin johonkin hampaan poistoon, halusin vain pysyä elossa!

Seuraava muistikuva nukutuksen jälkeen onkin sitten heräämöstä. Olin kyllä aika pihalla aluksi, ei pystynyt katsetta mihinkään kohdistamaan ja pää oli ihan sekaisin, mutta olinpahan hengissä! 🙂 Kävi siinä välillä jotain tyyppejä mulle puhumassa ja tsekkaamassa, mutta en mä siitä muista sen enempää. Kun pää oli hiukka selvempi, mut kuskattiin takaisin siihen samaiseen synnytyssaliin vähäksi aikaa. Hoitaja tai kätilö tai kuka lienee koitti Villeä tavoittaa, kun Ville sekä vauva olivat jo siellä osastolla mua odottamassa. Ja voi jestas sitä helpotusta kun saatiin toisemme nähdä taas…! En kyllä mitään muuta muista kuin sen, että Ville ja vauva sinne saliin tulivat. Mutta ilmeisesti me oltiin sitten halittu ja pussattu. 🙂

Kun se synnyttäneiden osasto oli ihan piukassa ihmisiä, mut laitettiin toipumaan kerrosta ylemmäs naistentautien osastolle vai mikähän se oli. Muistan jotain pientä siitä matkasta kun mut sinne siirrettiin ja kun mun sänky laitettiin kahden hengen huoneessa lähelle vessaa, mutta mitään muuta en muista koko lauantaista. Sunnuntaista muistan vähän paremmin. Se mut leikannut superlääkäri tuli käymään, tyhjensi kohtuuni laitetun ”vesi-ilmapallon” (katetrin päässä ollut pallo, jonka sisällä oli suolaliuosta). Ei se ollut sellastakaan ennen kai laittanut kellekään. Lääkäri kertoi että olin puolitoista litraa verta leikkauksessa menettänyt, mutten onneksi enempää. Ja siinä istukkavaiheessa 400 milliä, melkein pari litraa siis yhteensä. Mutta kohtu oli pelastettu, kun sitä vuotoa ei sen enempää ollut, niin olivat saaneet sen rauhassa kääntää oikein päin eikä munasarjat ja muut olleet menneen kuolioon. Eli ei ole mitään estettä toiste tulla raskaaksi. Se on sitten vaan eri asia haluanko sitä enää koskaan… 😉 Uskaltaako sitä? Kun kerran melkein jo heitti veivinsä… Niinpä. Toki tommosta vastaavaa ei voi enää tulla ja sektiolla seuraava vauva ilman muuta syntyisi, mutta silti. No, asia ei todellakaan ole ajankohtainen ja antaa asioiden mennä miten menevät. En mä kuitenkaan ole haaveillut isosta lapsilaumasta, yksi tai kaksi riittää. Ja tuo yksi ihana tyttö on kaikki mitä olen halunnut! 🙂

Mitäs vielä, siitä se toipuminen sitten lähti. Ekalla kerralla oli ihana kamala nousta sängystäkin ja päässä alkoi heittää heti, mutta koko ajan kaikki helpottui ja nyt ollaan jo varsin hyvällä mallilla toipumisen suhteen. Mahan haava on hienosti parantunut ja kuntokin palailee. Ihan huippua olla elossa!!! 🙂

Pienen ensimmäiset päivät

Tässäpä tulee kuvia meidän pienen ekoilta päiviltä. 🙂

Ihan tuoreena saamassa vähän happea.

Äiti ja pieni osastolla ihmettelemässä toisiaan.

Pieni uinuja.

Zetamaisia ilmeitä. 🙂

Gangsta girl! 😀 (Ihan huippukuva!)

Haukotus!

Turvakaukalossa hieman liian isoissa päällysvaatteissa… 😉

Kotona uinumassa ekoja unia. 🙂

Nyt ollaan jo ekan koti-illan lopussa ja ilta on mennyt tosi hyvin! Onko tuo se sama lapsi joka viime yönäkin kitisi ja kitisi? 😉 Pieni on vain nukkunut ja syönyt. Tiedä sitten onko tuo muutto väsyttänyt pienen vai mikä on, mutta me ollaan tosi tyytyväisiä. Yö voi sitten olla ihan eri asia, mutta meitä on nyt kaksi pitämässä huolta ja yö ei ahdista etukäteen mitenkään. 🙂

Ekat hetket kotona on olleet mulle ihan uskomattoman ihania. Olen kännissä tästä onnesta ja ihanuudesta! Hihittelen vain kaikelle onnellisena ja hymyilen! Kotona odotti ihania postin tuomia vauvaylläreitä ja olen vain niin onnellinen! 🙂 Väsymys alkaa painaa, katsotaan milloin väsyttää niin paljon että uni tulee…

This entry was posted in vauva.
Translate »