Heinäkuun viimeistä iltaa

Kummallista – tänään on jo heinäkuun viimeinen päivä. Aika on mennyt taas ihan älytöntä tahtia. Lumi-Kukka täytti jo 16kk reilu viikko sitten, tuntuu ihan kummalliselta. :) Syksykin alkaa lähestyä, kun kouluthan alkavat syksyllä ja siihen koulujen alkamiseen ei ole enää kuin joku puolitoista viikkoa. Ei mua silti syksyn lähestyminen haittaa – odotan jo aivan innoissani sitä! Toki kesäsää saisi jatkua vielä  mahdollisimman kauan. Syksy tarkoittaa kuitenkin sitä että voi taas kotonakin alkaa tehdä kaikkea kivaa, kuten esimerkiksi muuttaa työhuone mun valtakunnakseni. Se jäi keväällä tekemättä, mutta syksy saa luvan tuoda sen muutoksen. Saan siirrettyä sinne kaikki kauppani kamat ja askartelujutut – jee! :)

Mulle on syksyajatusten myötä tullut hirmuinen käsityöhimokin – tahdon ristipistellä, kutoa ja virkata! Enkä mä edes osaa kutoa tai virkata ellen ensin virkistä muistiani jonkun opuksen avulla. Ristipistointoa saan onneksi purettua helposti, kun mulla on muutama ristipistopakkaus mökillä mukana ihan siltä varalta jos iskee into. ;) Aloinkin pistellä tänään sellasta pientä Jutalta lahjaksi saatua pöllöä. Se tulee nopeesti valmiiksi ja sitten tulee entistä isompi into tehdä jotain isompaa työtä! Kai mun tarttisi kaivaa esiin myös virkkaus- ja kutosmisopukseni ja langat ja puikot ja koukut ja alkaa jotain tehdä…

Korttien kirjoittelu ei puolestaan voisi vähempää kiinnostaa. Sellainen vaihe taas menossa. Mutta ei se oo kirjoitusjumitusta, kun kirjeitä olen kirjoitellut ihan intoa piukeena – niin innokkaasti että loppuu vastattavat kirjeet kesken. Yksi on vielä odottamassa, kun olen sitä nyt säästellyt, mutta sattaa olla että siihen vastaan vielä ennen kuin nukkumatti tulee hiekkojaan viskomaan. Nyt on selvästi pop tehdä käsitöitä ja kirjoittaa kirjeitä. :)

Mitäs meiän Lumi-Kukalle kuuluu… Pelkkää hyvää :) Kovaa ulkoiluintoa, vesi-intoa (laittaa jopa altaassa naamansa veteen, outo lapsi), palloiluintoa, piirtelyintoa, haarukalla syömistä, pottailukin taas maistuu, uusia sanoja tupsahtaa suusta säännöllisesti, ymmärtää hirmuisesti sanoja, matkii meitä aikuisia kaikessa, on pysynyt terveenä, rakastaa kirjoja, nukahtaa itekseen ja antaa kovasti pusuja jo ihan oma-aloitteisestikin. Ihana pikkulikka, joka on hulluna pupuihin! Kiltti pikkuihminen, joka tekee aika vähän pahojaan. Ja ei vieläkään osaa sanoa juu tai joo tai jotain vastaavaa, vaan vastaa kysymyksiin ei, tai sitten jättää vastaamatta jos tarkoittaa että juu. Eilen jo kiusasin Kukkista, että alttarillakin sitten varmaan sanoo vain ”ei!”, kun pappi kysyy otatko oskari iivarin aviomieheksesi. :D Mutta ehkä neiti siihen mennessä oppii vastaamaan myöntävästikin. Ja maaginen isi-sana on yhä vaiheessa. Sanoo kyllä jo jotain sinne päin välillä, mutta antaa isin vielä odottaa jossain kulman takana… Äiti-sanaa osaa käyttää jo ihanasti!

Muuten elämään kuuluu töitä ja töitä. Niin ja Pariisin matkan odottelua! :) Ollaan hiukan jo pohdittu mitä siellä tahtoisi nähdä ja missä käydä…