Bujo – books to read

Posted on

Tänään valmistui myös kirjoille oma sivunsa bujoon. Tai aukaeamansa paremminkin. Oletan ettei pelkkä yksi sivu riitä tällekään aiheelle. 🙂 Lapsi kyllä väitti ettei tuo mun kirjahyllypiirrokseni näytä kirjahyllyltä, mutta jätetään se arvio omaan arvoonsa. 😉

Tässä tämä kirjahyllysivu, johon myös löytyi Pinterestistä inspiraatiota.

Ja mun apulaiseni, joka halusi olla sylissä kun kirjoitin noita kirjan nimiä tuohon 😀

Kirjoja koitan taas lukea yhden per viikko. Jonain vuosina onnistuu, jonain ei. Tänä vuonna ei onnistu, kun enää on reilu vuorokausi vuotta jäljellä ja kirjoja on kasassa vasta 44. Mutta ei tuokaan huono määrä ole! Tänään juuri hain kirjastosta täydennystä nuorten aikuisten hyllystä. Tällä hetkellä on kesken ”Ruotsin Stephen Kingin” eli Mats Strandbergin Hoivakoti. Kyllä en haluaisi tuohon hoivakotiin vanhuksena asumaan…! Kauhun jälkeen onkin sitten hyvä lukea John Greeniä tai Katy Birchallia. Laitoin myös varaukseen Stephen Kingin tuoreimman kirjan, en malta odottaa tuon trilogian päätösosaa! Lukeminen on kyllä niin kivaa puuhaa!

Bujoon olen tänään alkanut väsäillä Instagram-inspiraation avulla sivuja ensivuotta varten. Näytän kuvia tulee valmista. Aika hidasta ahertamista kynän ja viivottimen kanssa. Mutta niin kivaa! Pyrin tekemään bujosta jatkossa (tai ainakin vähän aikaa) simppeliä versiota, käyttäen vain vähän koristuksia ja värejä. En tiedä tuleeko tuosta mitään, mutta kokeillaan. Koska mulla kuitenkin on Jeminan planneri joissa saa käyttää överisti tarroja+teippejä ja Happy Plannerin memory-asia jonne saa tunkea paljon valokuvia. Esittelen näitäkin juttuja jossain vaiheessa, kunhan vuosi pyörähtää käyntiin ja pääsen vauhtiin.

Ainiin, meidän Ruusu-hamsteri löytyi tänään kuolleena häkistään. 🙁 Mutta Ruusu eli ainakin täyttä elämää loppuun asti, pikkukaverissa ei näkynyt missään vaiheessa vanhenemisen merkkejä. Ja muutaman päivän yli 2,5 vuotta on pitkä ikä kääpiöhamsterille. Lepää rauhassa pikkuinen.


Juhannustunnelmia

Posted on

Eka kotijuhannus on ollut mukava, vaikkakin to-pe yönä oli vähän jännää. 😉 Kolmen aikaan herättiin siihen, kun meiän pihalta kuuluu jannujen puhetta ja koirat heräävät myös samoihin ääniin ja aloittavat hirmuisen haukkumisen. Ukkeli meni katsomaan pihalle ja siellä oli umpikänninen teinixpissistyttö, joka oli hukannut kotiavaimensa ja luuli että me ollaan joku 24h isännöintipalvelu… 😀 Pissiksellä oli poikaystävä (?) mukana ja toivottavasti pääsi turvallisesti kotiin. Mutta voi jeesus miten mää pelästyin, kun ajattelin että joku jannulauma on tullut jotain rehaamaan meiän pihalle. :/ Onneksi oli niin harmiton tapaus sitten kuitenkin.

Perjantaina tehtiin parikin autoretkeä ja melkein kymmenen kilometriä jaksettiin kuumuudesta huolimatta polkea pyörilläkin. Grillailtiin ja hengailtiin paljon ulkona. Eilen otettiin laiskasti, katottiin tallennettuja ohjelmia, käytiin autoajelulle, käytiin kävelyllä (oli aika raskasta kuumuudessa työntää pientä polkupyöräilijää, joka painoi jarrua jatkuvasti…) ja vain hengailtiin. Järjestelin postikorttejani ja kirjoitin useamman postcrossing-kortin pitkin iltaa. 🙂

IMG_2060

Paopao sai laastarin 🙂 Tuollainen magneettinen autokoriste.

IMG_2067

Pihalampi.

IMG_2070

Kaivettiin autotallista lapsen kasvua odottanut pellekeinu. Eurolla saa keinua varmaan loputtoman pitkään, hassu vehje. 🙂

IMG_2076

Siivosin mun sängyn viereisen kirjahyllyni. Ja keksin laittaa kirjat rennosti päällekäin. Vielä kun joskus saisi laitettua valokuvat noihin kirjatukiin… Ei ne olekaan vielä montaa vuotta kuvia odotelleet. 😀

IMG_2110

Deea fiilisteli helteessä.

IMG_2147

Juhannusaaton ilta-ajelulla käytiin ajelemassa peltojen ja metsien keskellä.

IMG_2162

Poju on alkanut nukkua sängyn alla ja melkein joka aamu sängystä pois tullessani astun sen päälle, kun en ikinä muista että jätkä saattaa hengailla siellä sängyn alla. Ei se silti mulle suutu, vaikka sen päälle iskenkin jalkani.

IMG_2165

PIhalla hengailee tällainen litteähukankorento. Kaunis otus. Muutenkin lampi kerää sudenkorentoja. 🙂

IMG_2166

Ihanaa kun voi omasta puutarhasta napsia salaatteja, yrttejä yms kun tekee ruokaa.

IMG_2168

Mummu toi tuliaiseksi rasiallisen metsämansikoita, nami!

IMG_2173

Eilisen postikortteilun satoa, noita maisemakortteja (josta näkyy pieni palanen) lähtee maailmalle kyllä kolme, mutta emmää sitä viittiny tohon kolmee kertaa ängetä, kun en edes digaa maisemakorteista yleisesti ottaen. 😉

IMG_2174

Kun siivosin kirjahyllyni, päätin tarttua pitkästä aikaa oikeaa kirjaan e-kirjojen sijaan. Siispä aloin lukea Sophie Kinsellan kirjaa, jonka sain Jutalta synttärilahjaksi. Ekat 40 sivua luettu ja tykkään tosi paljon! 🙂 Oikeassa yläkulmassa on Pialta saatu kirjanmerkkimonsteri.


Neljäs!

Posted on

Huomasinpas alkuillasta, että pikkutytön suussa pilkistää jo hammas nro 4! 🙂 Pari sille kolmoselle. En ole kyllä lainkaan varma onko ne hampaat etuhampaiden viereiset hampaat vaiko kulmahampaat. Muodon puolesta kyllä toiset etuhampaat, mutta emmä tiiä tuleeko vauvoille terävät kulmahampaat vai ei 😀 Jotenkin hankala hahmottaa mahtuuko siihen väliin kaksi vai neljä hammasta vielä…

Olin ahkera ja sain purkitettua lapsukaiselle ruokaa! Nyt löytyy sitten itetehtyjen valikoimaa ekaa kertaa lihapitoisena! Täytyypä sanoa, että tehosekoitettu jauheliha ei ollut kauheen herkun näköistä mössöä 😉 Mutta eipä varmaan ole seuraava lihakokeilu eli kanakaan. Jos sitä tekisi joskus viikonloppuna vaikka. Ei viitti kuitenkaan liikaa pakkaseen tehdä sapuskaa, ettei lopu ruokapurkitkaan kesken. Ja kalaa pitäisi alkaa testailla. Sen ruoan kanssa Hra L saa kyllä auttaa mua, en oo mikään kalaexpertti.

Tänään vois oikeesti koittaa mennä aikaisemmin nukkumaan kuin yleensä. Jos tuo pikkuinenkin joskus nukahtaisi. Eilen valvoi kymmeneen. Tänään taitaa mennä samaan tällä menolla ainakin… Mutta jos sen jälkeen pian menis suihkun kautta sänkyyn. Vois lukea Anja Snellmanin Parvekejumalatkin loppuun. Tarkoitus oli se saada viikonlopun aikana luettua (kirja viikossa!) mutta en sitten ehtinyt tai jaksanut tai jotain. Enää ei ole kuin joku kymmenisen aukeamaa varmaan lukemista. Ja sitten saakin pohtia mikä kirja olisi seuraavaksi lukuvuorossa. 🙂

Kurkkuraastetta saattoi osua jonnekin muuallekin kuin vain suuhun... 😉


Lukutoukan uudet haasteet

Posted on

Hain juuri postista kirjalähetyksen. 15€:lla sain kolme kirjaa ja vielä postikulutkin mahtuu samaan summaan. Alekirjoja on kiva ostella, hyvin harvoin tulee mitään 20€:n tai jopa kalliimpia kirjoja ostettua. Poikkeuksena jotkin hyvin mahtavat kirjat, joita tietää lukevansa vielä uudelleen joskus.

Mutta tässä uusia kirjoja odottamaan lukuvuoroaan…

Kirjailija: Anna Gavalda

Kirja: Kimpassa (Enseble, c’est tout)

Sivuja: 572

Takakansiteksti: Camille Fauque on 26-vuotias langanlaiha nuori nainen, jolla on ankara lapsuus, kaoottinen nuoruus ja yksinäinen olo. Camille on lahjakas piirtäjä, mutta hän ei uskalla enää tarttua kynään vaan siivoaa henkensä pitimeksi. Camille asuu pienen pienessä, kylmässä palvelijanhuoneessa kunnes alakerran Philibert Marquet de la Durbillière pelastaa hänet ankaran flunssan kourista ja tuo Eiffel-tornin juurella sijaitsevan valtavan perintöasuntonsa suojiin.

Philibert on vanhan aristokraattisuvun vesa, joka tietää kaiken Ranskan historiasta ja käyttäytyy huomaamattaan kuin muinaisjäänne. Heidän kohtaamisestaan alkaa harvinaislaatuinen ystävyys.

Franck Lestafier on loistava kokki, joka on asunut Philibertin luona jo jonkin aikaa. Franck hankkii mielellään yhden yön seuraa, mutta vielä mieluummin hän rassaa moottoripyöräänsä. Ainoana vapaapäivänään hän käy tervehtimässä isoäitiään Paulettea, joka yrittää sopeutua elämään ilottomassa vanhustentalossa.

Kun Franck, Camille, Philibert ja Paulette kohtaavat, maailma mullistuu. Eikä siinä kaikki. Franckin keittämä soppa on viedä Camillelta kielen – ja pian myös sydämen.

Kirjailija: Terry McMillan

Kirja: Pasmat sekaisin (The Interruption of Everything)

Sivuja: 360

Takakansiteksti: Rempseä ja sanavalmis Marilyn Grimes elää kadehdittavaa elämää aurinkoisessa Kaliforniassa. Lapset on saatu kaikki onnellisesti yliopistoon, koti on kaunis ja mies menestyy urallaan. Silti Marilyn on elämässään umpikujassa, kun menopaussi puskee päälle ja koko perhe käy hermoille.

Yllättäviä uutisia saatuaan Marilyn pysähtyy miettimään omaa elämäänsä. Mitä tapahtui hänen unelmilleen hankkia korkeakoulututkinto ja toteuttaa itseään taiteellisesti? Napakkana naisena Marilyn päättää lakata huolehtimasta niin paljon muista ja seurata omia unelmiaan. McMillan kertoo hauskasti ja mukaansatempaavasti siitä, kuinka elämä todellisuudessa muodostuu sivupoluista eikä suunnitelmista, joiden varaan olemme sen rakentaneet.

Kirjailija: Ian Fleming

Kirja: Casino Royale

Sivuja: 255

Takakansiteksti: Hänen nimensä on Bon, James Bond. Hän on hurmaava, hienostunut ja komea – mutta myös kylmäverinen ja armoton tappaja.

Casino Royale, ensimmäinen Ian Flemingin 007-tarinoista, kertoo Bondin tehtävästä tuhota erittäin vaarallinen, uhkapeleihin mieltynyt venäläinen agentti, joka tunnetaan nimellä ”Le Chiffre”. Bondin täytyy voittaa hänet baccarat-pöydässä – tällä kertaa panoksena ei ole raha, vaan henki. Aluksi onnetar suosii Jamesia, mutta kaikki eivät suostu pelaamaan sääntöjen mukaan…