Laiska bloggaaja tässä hei vaan! En ole saanut aikaiseksi mitään tänne, vaikka suunnitelmissa on ollut. Nyt on sentään talvipuutarhasta ainaskin näyttää kuvia. Ville teki puutarhalle melkoisen kasviremontin lauantaina. Pitää vielä ottaa jälkeen-kuvat, kun ennen-kuvat jo otettu on. Saatte taas ihmetellä meiän viidakkoa! Se olikin ihan hurjassa kunnossa, kasvit villiintyneet ihan hurjasti. Nyt on kuin eri paikka, vaikka kasveja silti onkin valtavasti. Oli siinä urakkaakin… Mä päätin tällä kertaa tehdä sisähommia sillä aikaa, kun puutarhassa on hometta kuivuneissa köynnöksissä ja mun keuhkot ei tykkää siitä. Oireita voi tulla silti vaikka kuinka pitäisi hengityssuojaa. Parempi puuhailla homeettomia puuhia. Sainkin kauhean kasan mökiltä tuotuja laatikoita ja kasseja tyhjennettyä ja tungettua kamoja oikeille paikoilleen.
Muuten elämään kuuluu vaan töitä ja mahan kasvattelua. Töissä nytkin olen, mutta ei taas ole muuta tekemistä, niin voi hyvällä omalla tunnolla blogiin kirjoitella. Ettei päivä mee vaan peukaloiden pyörittelyksi. Kotona on kauppani kanssa onneksi hommia niin paljon melkein kuin jaksaa tehdä. Tilausten pakkailua ja sen lisäksi varaston läpikäymistä, haluun päästä eroon ikuisuuksia varastossa pyörineistä tuotteista. Ja vielä on semmosiakin, joita ei tuossa nykyisessä kaupassa edes näy, kun niiden tuotetiedot katosi sillon kun kaupparemontin tein. Ja sitten ne tuotteet vain unohtui… Turha niitä on tyhjänpanttina säilyttää, joten myyntiin edullisesti. 🙂
Mahakin alkaa pikkuhiljaa muistuttaa pientä raskausmahaa, etten näytä enää siltä kuin olisin vain hyvin syönyt. 😀 Paino ei silti ole vieläkään noussut, onneksi on vähän omia varastoja joita Zeus voi käyttää, niin pysyy paino hallinnassa hienosti! Liikkeitä tuntuu jo päivittäin (tai sitten mulla on vaan niitä mahan sisäisiä ilmavaivoja jatkuvasti). Liikkeet tuntuu yleensä kun oon divaanilla istuskelemassa. Eilenkin formulakisan aikaan oli kova meininki menossa, taidetaan saada kolmas formulafani perheeseen! 🙂 Yleensä nukahdan niin nopeasti etten ehdi mitään tunteakaan, mutta eilen kirjaa lukiessa sängyssä tuntui taas jotain. Ihan hullua että sisuksissa asustaa semmonen joku 20-senttinen tyyppi!
Neuvolantäti tänään soitteli, piti siirtää mun ensiviikon torstaista neuvola-aikaa, kun sillon torstaina annetaan raskaille sikatautirokotus! Siirrettiin aikaa yksi päivä tänne päin eli keskiviikkoon, mutta silloin hän ei ikävä kyllä voi vielä rokotusta antaa kun ne rokotteet tulee 10 pakkauksissa ja ne tarttee niin kuin jotenkin aika nopeeta tahtia rokottaa kun semmosen 10 setin ottaa käyttöön. Joo ei haittaa vaikken voi saada rokotusta keskiviikkona!! Enkä aio mennä ottamaan torstaina. Koko sikatauti tuntuu ihan hölmöltä rahastukselta ja rokotuksia ei uskalleta enää perua kun niihin ja kaikenmaailman muihin sikatautijuttuihin on niin valtavasti rahaa jo upotettu.
Yleisesti ottaen raskaana olevia ei edes suositella rokotettavan millään tavalla, miksi ihmeessä pitäisi sitten ottaa rokote, jota on testattu vain eläimillä ja joka on muutenkin varsin epäilyttävä. Ei edes ole varmuutta tehoaako rokote ja entäs sitten ne mahdolliset negatiiviset sivuvaikutukset joko äidille tai pienelle viattomalle ihmisen alulle? Pystyisinkö antamaan ikinä tyhmyyttäni anteeksi, jos siitä seuraisi pienelle jotain? Mähän sen saan ite päättää haluanko piikytystä vai en, toki neuvolantädit ja muut saavat antaa hyviä suosituksiaan, mutta… Tämän sivun lukeminen viimeistään herättää suurta epäluuloa… Eikä tarvitse lukea koko sivua vaan nuo alussa olevat yleiset virhekäsitykset. Antakoon mulle varatun rokotteen jollekin joka sitä haluaa, mä en halua. Enkä usko olevani ainoa.
Asiasta toiseen. Meiän kilpparirouva kuoli viikonloppuna. 🙁 Kaveri oli jo yli 15 vuotta elellyt, ei mitään hajua mikä sille nyt sitten tuli. Söi vielä paria päivää ennen ihan normaalisti, eikä siinä mitään näkynyt. Löytyi vain vedestä kellumasta elottomana silmät suljettuina. En ole kilppariasiantuntija, mutta itse konnana menisin kyllä kuolemaan maalle johonkin suojaisaan paikkaan. Mystistä. Olosuhteissakaan ei ollut mitään muutosta tapahtunut.
Huonoa tuuria taas ollut viime kuukausina eläinten suhteen. Oravan kuolema, kilpparit (pienistäkin toinen kuoli mystisesti, toinen ihan samoissa olosuhteissa elävä voi hyvin, mystistä sekin) ja kissakin on ollut jo kolme viikkoa kadoksissa. Ei muuta vaihtoehtoa enää mieleen tule kuin auton alle jääminen tms tai sitten joku on sen tappanut. Ei kukaan oo voinut ottaa sitä vangiksi sisäkissaksi, Vitosta ei ikinä olisi elämään sisäkissan elämää. Mahtaako jäädä ikuiseksi mysteeriksi tämäkin… Kuolemat kerääntyvät usein pienen ajan sisään, niin se aina menee. Jospa nyt sitten olisi taas parempaa onnea.
Meiän papukaijakirjoahvenet Pierre ja Pascal tekaisivat kudunkin taas. Paras viritelmä tähän mennessä. Kutu pysyi voimissaan ihan tähän päivään asti, hyvin kaverit sitä vahtivat. Mutta jostain syystä ne kutupallerot kuolivat, niin kuin on ennenkin käynyt, mutta nyt kestivät ihmeen kauan, varmaan 5 yötä. Eilen alkoi näyttää jo siltä ettei siellä ollut kuin muutama pallero normaalin näköinen ja tänä aamuna Pierre ja Pascal olivat vissiin itsekin huomanneet ettei tästä mitään tule, antoivat jo sinikirjoahvenen mennä syömäänkin niitä epäonnistuneita munia. Pitäisi kehitellä kaveruksille oma kuherteluakvaario, jospa sitten onnistuisi… Mutta hyvä suoritus jo tämä tuoreinkin, ei ole koskaan noin kauaa kutua ollutkaan hengissä. 🙂
Loppuun vielä kuvat meiän pöhköistä kirsuhirviöistä.
