Hiihtoloman alku ja talven paluu

Posted on

Eskarilapsen hiihtolomaviikko alkoi ja talvi palasi maailmaan. Sunnuntaina oli vielä ihan vesikeli, melkein lumetonta ja liukkauskin oli pois, mutta kun hiihtoloma alkoi, alkoi taas sadella lunta. Me startattiin maanantaiaamuna heti kasin aikaan anopin auto (koska oma talvikykyinen auto on yhä rikki) ja lähdettiin ajamaan kohti Poria ja ystävääni Piaa. Oli ihan outoa mennä jo toista kertaa Poriin viikon sisällä, mutta en todellakaan valita kun ollaan niin vähän nähty Pian kanssa, että jokainen yhteinen hetki on suuresti odotettu. 🙂 Vietin siis ystävänpäivän viime viikolla ystäväni kanssa askarrellen.

Tykkään tästä mun kasvien hallitsemasta ikkunanäkymästäni!

Porin reissun jälkeen aloin pakkailla tilauksia ja jossain vaiheessa lapsi halusi päästä mummilaan. Kun oltiin viety lapsi ja oli ulkokamppeet valmiiksi päällä, lähdettiin siitä sitten vielä koiran kanssa nautiskelemaan lumesta, jota oli satanut ihmeen paljon jo. Koko talvi on ollut hyvin vähäluminen, monta kertaa on tullut pieni määrä lunta muttei kertaakaan ole satanut isompaa määrää. Ja voi miten Deea nauttikin lumesta! Kuin pieni lapsi se paineli menemään ja möyri ihan kunnolla lumessa. 🙂 Kun on kivaa puuhaa, ei tosiaan ikä paina meiän mummokoiraamme.

En tietty ottanut kameraa tuonne lenkille mukaan kun ajattelin että sataa niin paljon lunta ettei viitsi kameraa kastella, niin johan sillä reissulla sitten joella näkyi ystävämme koskikara eikä sitä luntakaan niin paljon tullut, että hyvin olisi voinut kamerankin ottaa mukaan… Mutta kuvasin sitten vain puhelimella vähän maisemia ja mummokoiraa. 🙂

Tuolla se koskikara hengaili ja hyppeli veteen.

Deea odotteli joko tästä sillalta pääsisi pois 🙂 Lumen alla oli jäätä, joka rätisi ja koira ei oikein tykännyt sillalla kävellä.

Kauttuan Klubi ja kellotorni. Nuo vanhanaikaiset aurauskepit on söpöjä 🙂

Kyllä näissä maisemissa vaan kelpaa lenkkeillä! Ja vaikken enää haluaisi lunta, on se silti nättiä.

Mummo nauttii lumesta. Tuo puku ei ole mikään muotijuttu (hih) vaan suojaa mahassa olevaa paranevaa vammaa raapimiselta ja nuolemiselta.

Illalla kun väsättiin jauhelihakeittoa, ulkona näytti tosi siniseltä ja piti mennä kuistilta nappaamaan kuva. Sininen hetki on kyllä kaunis hetki!

Tokmannin mainoslehtinen sai mut käymään postireissulla heiän putiikissaan, kun mulla ei ole vielä ollut yhtään esikkoa tän kevättalven aikana. Nyt sitten on neljin kappalein kun moisen kukkaparven sai vitosella. Ja vielä kun saisi tehtyä tilaa niille tähän mun pöydälleni… Viime viikolla pöydälleni muutti vanhemmiltani saatu saintpaulia ja ukkelilta saatu maljakollinen tulppaaneita, mutta ehkä nuo tulppaanit voisi päästää jo eläkkeelle ja niiden tilalle saisi aseteltua esikoita. Kun ei tässä mun pöydällä vielä olekaan tarpeeksi kasveja… 😀

Ihanaa väriloistoa! (Kunnes heittävät henkensä…) Vasemman alakulman keltainen kukka on jännän värinen, en muista että tollasta mulla olis ennen ollutkaan.

Ainiin, on mulla yksi askartelukin vielä esiteltävänä. Tein kollaasikortin, jos tuota voi kollaasiksi sanoa?! Kyllä kai. Mutta piti tehdä vastaanottajan toiveiden mukainen kortti ja siitä tuli sitten tällainen:

Musta tästä tuli kiva ja uskoisin että pysyy ehjänä perille asti kun päällystin tuon taas sillä mun glitterimönjälläni. 🙂


Korttiaskarteluja

Posted on

Tässäpä tulisi muutama kuvanen viimeaikojen askarteluista. En ole taaskaan muistanut kaikista väkerryksistäni ottaa kuvia, mutta edes osasta on jäänyt muisto.

Tämä kortti meni vaihtoon, jossa piti tuunata postikortti tarroilla tms. Tykkäsin tästä kovasti vaikka se ehkä onkin vain hyvin yksinkertaisesti tarroja lätkimällä tuunailtu.

Tämän kortin tein sillä tavalla, että vaihdon aiheena oli määritelty miten korttiin pitää asetella asioita. Käytin tähän vain yhden paperipakkauksen matskuja ja tuollainen siitä sitten tuli.

Tämä kortti puolestaan meni vaihtoon, jossa piti tehdä kortti jollain senhetkisellä lemppariaiheella. Koska ystävänpäivä oli lähellä, olin sydämellisellä tuulella. Tuo piti lähettää nakuna eli ilman kirjekuorta, niin siksikin se on miiamaiseen tyyliin simppeli. 😀

Pitkästä aikaa ATC-kortti! Tämä odottaa yhä pöydälläni maailmalle pääsyä, koska huomasin vasta myöhemmin että se jolle tää kortti piti tehdä, on allerginen glitterille ja menin tuon kortin päällystämään glitterisellä Mod Podge -mönjällä. Vaihdon aiheena oli käyttää washiteippiä kortissa.

Tässä sitten toinen kortti, jota en päällystänyt glitterimönjällä. Tuossa on taustalla washeja.

Taas vaihto jossa piti kortti lähettää nakuna, tässä piti olla sydän jossain muodossa mukana. Vastaanottaja tykkäsi linnuista, niin tein sitten tuollaisen lintukortin jossa on myös pari sydäntä. Ja glitterimönjää tuomaan kortille turvaa matkallaan kohti vastaanottajan postilaatikkoa. 🙂

Tässä kortti vähän vastaavaan vaihtoon kuin tuo edellinen lintukortti oli. Vastaanottaja tykkäsi tummanruskeasta ja vaaleanpunaisesta, niin siitä sitten syntyi tuollainen lintukortti. Tuossa tummanruskealla (näyttää kyllä melkein mustalta…) pohjalla glitterimönjä näkyy kerrankin hyvin. 🙂


Toinen kortti valmistuvalle

Posted on

Sain meiän omankin valmistumiskortin tehtyä serkulleni. Siitä tuli pöllömäinen. 🙂 Ja samalla myös miiamainen.

Tässä ollaan ihan alkutekijöissä, pöllöt vasta tietokoneen näytöllä.

Tässä ollaan ihan alkutekijöissä, pöllöt vasta tietokoneen näytöllä.

Pöllön osat on leikelty.

Pöllön osat on leikelty.

Pöllön osat väritettynä. Tässä piti ihan Lumi-Kukan kanssa pohtia mikä noista paloista jää valkoiseksi. :)

Pöllön osat väritettynä. Tässä piti ihan Lumi-Kukan kanssa pohtia mikä noista paloista jää valkoiseksi. 🙂 Väritin nuo  Promarker-tusseilla. Ei mulla niitä isoa kokoelmaa ole, mutta sen verran että hyvin pärjää.

Pöllötyyppi koottuna :) Tosin tän kuvan ottamisen jälkeen alkoi pöllön todistuskäärön suuretsinnät, jotka päättyivät tuloksettomina. Nyt pöllöllä on se todistuskäärö tuolla selän takana, pikkuisen mustaa näkyy kääröstä. Ei sitä puutetta kukaan huomaa.

Pöllötyyppi koottuna 🙂 Tosin tän kuvan ottamisen jälkeen alkoi pöllön todistuskäärön suuretsinnät, jotka päättyivät tuloksettomina. Nyt pöllöllä on se todistuskäärö tuolla selän takana, pikkuisen mustaa näkyy kääröstä. Ei sitä puutetta kukaan huomaa.

Pöllö sai vielä korttipohjassa ympärillään ympyrät lasinalusen ja puuterirasian avulla piirrettynä. :D

Pöllö sai vielä korttipohjassa ympärilleen ympyrät lasinalusen ja puuterirasian avulla piirrettynä. 😀

Bilteman piirustuslehtiön paperi toimii hyvin tuon leikkurin kanssa. Terän säätää kolmoselle ja tulee hyvää jälkeä plus paperi lähtee nätisti ja käpristymättä irti siitä leikkurin leikkuualustasta, jossa on tarrapinta. Ja tuo Bilteman paperi on edullistakin kaiken muun hyvän lisäksi. 🙂 A4-kokoinen lehtiö, jossa on 30 paperia, maksaa peräti 1,99€!


Kortti valmistuvalle

Posted on

Askartelin. Hiphurraa! Äiti tilasi kortin serkulleni, jolla on huomenna valmistumispirskeet. Valmistumiskorit on jotenkin hankalia, ainakin pojalle, kun ei ehkä mitään kukkakorttia viitti kyhätä. Sitten tuli mieleeni, että mullahan on tuo Silhouette Portrait, jonka kaupassa varmaan myydään jotain valmistumiskuviakin, ainakin jotain jenkkimäisiä. Ja olihan siellä! 89 senttiä kuva tuohon korttiin taisi maksaa. Tai siis voiko sitä kuvaksi sanoa… osat joista koottiin korttiin kuva. 🙂 Ja samaa kuvaa voi sitten leikellä uudelleen ja uudelleen, ettei pahan hintaisia nuo kuvajutut ole.

IMG_0127

Tässä vaiheessa olin jo leikannut kuvat Silhouetella ja miettinyt millä värillä mikäkin osa väritetään. Yhden mokan tein, jätkä sai valkoisen paidan sijaan mustan paidan. 😀 Mutta sitä paitaa näkyy vain pikkuriikkisen tuolta punaisen kravatin solmun ja tyypin pään välissä.

Tämmönen tuli tyypistä. Tossa liimattiin siis yhteen monen monta palasta ja piti vain järkeillä mihin järjestykseen ne tulee ja millä värillä väritetään mikäkin palanen.

Tämmönen tuli tyypistä. Tossa liimattiin siis yhteen monen monta palasta ja piti vain miettiä mihin järjestykseen ne tulee ja millä värillä väritetään mikäkin palanen.

Lopullinen kortti on tällainen, hyvin miiamaisen simppeli jälleen kerran. Vaikka ei toi jätkän kokoaminen ihan simppeliä ollut, sormet tuntui liian isoilta paikoitellen :)

Lopullinen kortti on tällainen, hyvin miiamaisen simppeli jälleen kerran. Vaikka ei toi jätkän kokoaminen ihan simppeliä ollut, sormet tuntui liian isoilta paikoitellen 🙂

Tuo Silhouette Portrait on siis paperileikkuri. Ei tarvi saksien kanssa nyhertää pienen pieniä palasia, kun leikkuri leikkaa palaset. Sillä saa kätevästi tehtyä omia tarra-arkkeja (vaatii toki myös tulostimen kaveriksi koska tuo vehje vain leikkaa) ja kaikenlaisia juttuja mitä nyt tollasella elektronisella paperileikkurilla tehdä voi. Haaveilen että tekisin ihan omia tarra-arkkeja, mutta saas nyt nähdä löytyykö järkevähintaista tarrapaperia, joka olisi laadukastakin samalla. Ostin yhden pakkauksen ton vehkeen omia tarrapapereita, jotka on toki laadukkaita, mutta ihan törkyhintaisiakin. Olen tilannut kokeiluun kahtakin eri paperia, jospa jompi kumpi olisi ok. Seuraavaksi pitäisi väsätä vielä toinen valmistumiskortti samalle vastaanottajalle, se on jo leikattu tuolla leikkurilla. Joten nyt on tiedossa värityshommia tusseilla ja järkeilyä millä tavalla mikäkin pala pitää värittää.. Laitan kuvaa siitäkin kortista sitten kun se valmistuu.


Askarteluja ja näpertelyjä (ja paljon!)

Posted on

Olen kerännyt muutaman käsityöprojektin esiteltäväksi, joten tässä ne tulee nyt sitten kaikki. Muuten ne siirtyy taas jonnekin sadan päivän päähän, eikä niitä sitten enää jaksa laittaa tänne. Joten parit kuvat tulossa…

Ekana vaikkapa Pian joulukalenterin luukut. Tehtiin toisillemme kirjekuorikalenterit ja tässä mun kuorieni ulkoasut. Piti alunperin laittaa vain numerot kuorien päälle ja sisälle noi kuvat yms lappuset, mutta päätinkin sitten panostaa enemmän ulkonäköön. Ja tykkäsin kyllä tuosta ideasta! Kuorien sisuksissa oli pieniä viestejä ja jotain pientä tavaraa niin kuin leimasimia tms. Paitsi kymppikuoressa oli enemmän kamaa, kun se oli Pian synttärikuori. 🙂

IMG_8803 IMG_8804 IMG_8805 IMG_8806 IMG_8807 IMG_8808

Seuraavaksi kortteja. Pieni korttiaskarteluinnostus heräsi taas joulukorttiprojektinkin jälkeen täällä uudessä kodissa. Tosin askartelukamat on yhä laatikkovuorena täällä työhuoneen lattialla, kun toinen hylly odottaa yhä vanhassa kodissa. Sitten vasta intoa tulee, kun saa kaikki kamat paikoilleen ja löytää helpommin kaikkea! 🙂

DSCN0429

Käytin tollasta pehmoa roikottava lapsi -kuvaa neljässä kortissa. Tässä niistä eka.

DSCN0430

Toka roikottaja.

DSCN0431

Kolmanteen roikottajaan väritin ton kukan ihan ite (ja sen on näköinenkin, hahaa).

DSCN0432

Vielä viimeinen pehmon raahaaja.

DSCN0433

Äiti tilasi multa yksivuotiaalle tytölle Teletappi-kortin. Toivottavasti pieni tyttö tykkää. 🙂

IMG_8796

Tämä kortti ja koristeet meni Swap-botin joulukortti-swappiin.

IMG_8802

Tästä tuli Pian synttärikortti.

IMG_8941

Sitten joulukortteja.

IMG_8942

Ja lissää.

IMG_8943

Ja vieläkin lissää.

IMG_8944

Eikä ne tähänkään vielä lopu.

IMG_8945

Mutta tässä viimeiset!

IMG_8999

Tästä kortista tykkään ite tosi paljon! 🙂

Tein ite muutaman joululahjan tässä muuttohässäkän keskellä. Hyvä suoritus tuokin, vaikka enemmän oli kyllä suunnitelmissa… Ehkä ensivuonna sitten taas enemmän omatekoisia juttuja.

IMG_8973

Tässä ekana pipo, jonka aloitin jo joskus syksyllä, mutta tein valmiiksi vasta jouluviikolla. Pipo meni Pialle. Värit valikoitui Pian takkien värien perusteella. 🙂

IMG_8974

Tässä pipo vielä toisesta kuvakulmasta.

IMG_8976

Otin kuvan muutamista joululahjoistakin, kun kerrankin tykkäsin omista paketeistani. En siis tykkää yhtään paketoinnista, oon siinä aina surkea, en vaan osaa. Sain onneksi Pialta aatonaattona pienen lahjojen paketointikoulutuksen 😀

IMG_8985

Tässä valmistui kuusenoksista kranssi vanhempieni kotioveen. Noi nauhat on niitattu vaan toisiinsa ihan randomisti ja sanoin äitille, että ne saa ottaa pois jos ne on tyhmiä. 😀 Kun en oikein tiennyt laittaako vai eikö laittaa nauhoja, kun mulla on vaan kaikenlaisia pätkiä eikä mitään yhtä pitkää nauhaa jonka olisi tohon voinut laittaa.

IMG_8987

Kranssissa ei ole mitään kehikkoa sisuksissa, siihen on vain laitettu oksanippuja rautalangalla yhteen. Se on hiukan niin kuin soikea kun se roikkuu ovessa, että ehkä kannattaisi joku pajurinkula vaikka sinne sisälle ensikerralla laittaa. Oppia ikä kaikki! Eikä se soikeakaan tyhmä ole. 🙂 Noi kuusen neulaset oli ihanan pehmeitä, jotain eri ihan normilajiketta jota vanhan kodin pihalta löytyi.

IMG_8988

Tehtiin Lumi-Kukan kanssa ekaa kertaa taikataikinaa. Ei tytsi sitten näitä jaksanut koristella… Mää koristelin nämä kaksi ja annoin kahdelle joulukuuselle lahjaksi. 😀 Tytsi askarteli sitten vielä mummulle kaksi, mutta niistä en huomannut kuvia ottaa.

IMG_8993

Tämmösen valokuvataulun idean näin Pinterestissä ja kun sattui löytymään tuollainen canvas-pohja askartelutarvikevuorelta, niin tein sitten anopille tuollaisen. Noita olisi voinut enemmänkin tehdä, tarvii pitää mielessä… 😉


Avainnauhakoru ja mansikkakortti

Posted on

Pitkäaikainen ystäväni kyseli multa olenko tehnyt avainnauhoja, niitä joissa voi roikottaa avaimia kaulassa. En ollut tehnyt. Mutta nyt olen! Ja oli niin kiva tehdä sellaista, että tekisi mieli tehdä lisääkin! Joko avainnauhakoruja tai sitten vain koruja. Mutta sitten pitäisi olla miljoona erilaista tarviketta ja välinettä ja helmeä ja mitä kaikkea… Tämän tein Pian (mun koruguruni) luona hänen avustuksellaan ja osittain hänen välineillään. Helmet olin ostanut ite ja tuon jutun mihin avaimet saa kiinni. Lähetin tämän ystävälleni, joka antaa tämän sitten lahjaksi eräälle toiselle. En kerro enempää, ettei yllätys paljastu. 🙂

IMG_8362 IMG_8363 IMG_8364 IMG_8365

Askartelin eilen pitkästä aikaa taas kortin. Swap-botin mansikkakorttivaihtoon. Kortista tuli kiva! Ihailen sitä vielä tässä pöydälläni, huomenna tai ylihuomenna tipautan postiin ja matkalle kohti Amerikkaa. Olen nyt osallistunut muihinkin korttivaihtoihin, joissa saa askarrella erilaisilla teemoilla kortteja. Seuraavaksi askartelen punaisen kortin. Sen jälkeen kortin, johon tulee parini nimi – Courtney. Kivoja aiheita! 🙂

IMG_8433


Askarruksia

Posted on

Koitin kerätä kasaan viimeviikkojen askarteluja, joita olen valokuvaillut. Tässäpä niitä tulee…

Ekana pocket letter, jossa oli aiheena valokuvaus. Etupuolelle valokuvia, käytin näitä omalta pihalta otettuja kuvia.

Ekana pocket letter, jossa oli aiheena valokuvaus. Etupuolelle valokuvia, käytin näitä omalta pihalta otettuja kuvia.

Ja takapuolelle laitoin kaikenlaista valokuvaukseen liittyvää. Kaikki ei niin tarkasti laita takapuolelle sitä mitä "vaaditaan", mutta mää en uskalla olla olematta tarkka. :D

Ja takapuolelle laitoin kaikenlaista valokuvaukseen liittyvää. Kaikki ei niin tarkasti laita takapuolelle sitä mitä ”vaaditaan”, mutta mää en uskalla olla olematta tarkka. 😀

Sitten kortteja... Tämän sai 2v veljenpoika.

Sitten kortteja… Tämän sai 2v veljenpoika.

Tämä puolestaan päätyi anopille synttärikortiksi.

Tämä puolestaan päätyi anopille synttärikortiksi.

Äiti tilasi multa Turtles-kortin, joten tein pyöreän pizzapohjan, jonka päälle hamahelmiturtles. Toi violetti oli lapsena mun suosikki, siksi päädyin häneen. :)

Äiti tilasi multa Turtles-kortin, joten tein pyöreän pizzapohjan, jonka päälle hamahelmiturtles. Toi violetti oli lapsena mun suosikki, siksi päädyin häneen. 🙂

Äiti tilasi multa myös Tappara-kortin, tämänkin sitten hamahelmeilin.

Äiti tilasi multa myös Tappara-kortin, tämänkin sitten hamahelmeilin.

Tämä puolestaan matkustaa parhaillaan Amerikkaa kohti Postcard Unitedin (postcrossingia vastaava systeemi) kautta.

Tämä puolestaan matkustaa parhaillaan Amerikkaa kohti Postcard Unitedin (postcrossingia vastaava systeemi) kautta.

Swap-botin swapissa piti koristella paperiliittimiä, niinpä tein tällaiset kolme. Toi oli ihan hauskaa puuhaa, voisi kokeilla tehdä noita enemmänkin.

Swap-botin swapissa piti koristella paperiliittimiä, niinpä tein tällaiset kolme. Toi oli ihan hauskaa puuhaa, voisi kokeilla tehdä noita enemmänkin.

Tässä Lumi-Kukan ja mun peltipurkkiaskartelut anopin synttärilahjaksi. Mää annoin matopurkin (siinä lukee mummun madot) jonka sisällä oli matojakin. Ja lapsi antoi kukkapurkin/maljakon, johon valikoi itse koristetarrat ja johon kerättiin kimppu erilaisia kukkia. :)

Tässä Lumi-Kukan ja mun peltipurkkiaskartelut anopin synttärilahjaksi. Mää annoin matopurkin (siinä lukee mummun madot) jonka sisällä oli matojakin. Ja lapsi antoi kukkapurkin/maljakon, johon valikoi itse koristetarrat ja johon kerättiin kimppu erilaisia kukkia. 🙂

Matopurkissa on tietty madon kuvakin oltava :D Tulostin ihan normi paperille, leikkasin ja lakkasin purkkiin kiinni.

Matopurkissa on tietty madon kuvakin oltava 😀 Tulostin ihan normi paperille, leikkasin ja lakkasin purkkiin kiinni.


Hello Kitty, Spiderman ja Suomi

Posted on

Olen taas askarrellut. Jipii! Ekana äitille tehty nimpparikortti, kun äitillä oli eilen nimipäivä. Äiti tykkää Hello Kittystä, niin kortin aihetta ei tarvinnut kauaa miettiä. 🙂

Löysin netistä tollaset ristipistoaakkoskuvat, jotka tulostin kun löytyi somasti kaikki tarvittavat kirjaimet. :)

Löysin netistä tollaset ristipistoaakkoskuvat, jotka tulostin kun löytyi somasti kaikki tarvittavat kirjaimet. 🙂

Toinen kortti menee pojalle, joka tykkää Spidermanista. Äiti tilasi tämän kortin multa. Toivottavasti vastaanottaja tykkää! 🙂

Hämppymies :)

Hämppymies 🙂

Viimeisenä mun viides pocket letterini, jossa teema oli kotimaa. Tätä oli kiva tehdä! Taskuihin sujautin Muumi-tarroja, Muumi-tikkarin, Muumi-purkkaa, pari kotimaista leimasinta, teetä, kiiltokuvasarjakuvan ja kirjeen.

Tähänkin löytyi netistä kivasti kuvamateriaalia.

Tähänkin löytyi netistä kivasti kuvamateriaalia.


Neljäs pocket letterini ja saatu pöllökortti

Posted on

Tein eilen taas yhden pocket letterin, tämä oli neljäs tällainen mun tuoreella pocket letter -urallani. 🙂 Aiheena iloisuus ja onnellisuus. Siispä etsin Pinterestistä iloisia kuvia, tulostin niitä ja aloin kasata mun taskukirjettäni. Siitä tuli kiva, ton tyyppisen tykkäisin itekin saada.

Olis pitänyt kuvata ennen taskujen täyttöä... Mutta näkee tosta kuvasta aika hyvin.

Olis pitänyt kuvata ennen taskujen täyttöä… Mutta näkee tosta kuvasta aika hyvin.

Takapuolelta. Sujautin taskuihin askarteluun kaikkea pientä kivaa rompetta. Ja tietty sen kirjeen.

Takapuolelta. Sujautin taskuihin askarteluun kaikkea pientä kivaa rompetta. Ja tietty sen kirjeen.

Ja sain eilen postitse kivan kortin Alaskasta. Ihanat värit ja ihana pöllö! Kiva idea käyttää taustapaperina kirjansivua, joka on maalattu kivan väriseksi. 🙂

Ei pöllömpi kortti :)


Pocket letter ja kisukortti

Posted on

Olen ihastunut uuteen tapaan yhdistää kirje ja askartelu – sen jutun nimi on pocket letter. Suomenkielistä nimeä ei lienee ole vielä olemassakaan, kun sen verran tuore tuo pocket lettereiden tekeminen maailmallakin on. Se on niiiiin kivaa! Ideana on laittaa keräilykorttitaskuun (sellanen yhdeksän taskun muovisivu, joita löytyy ainakin kirjakaupoista) kaikenlaisia juttuja sekä kirje. 😀 Siis tehdä siitä nätti ja kätkeä taskuihin pieniä aarteita. Joko jonkun teeman mukaan tai sitten ihan mitä vain itse haluaa. Vähän vaikea selittää, mutta näytän tuoreimman pocket letterini kuvan, niin ehkä se vähän selventää. Tää on mun kolmas. Kaksi ekaa ei ehkä olleet ihan niin kauhean hienoja, että niistä olis edes kuvaa viittinyt ottaa muistoksi. 😀 Koko ajan on siis havaittavissa kehitystä, jes!

Tässä oli aiheena runous. Ja tuollainen etupuolesta tuli. Tykkään tästä :)

Tässä oli aiheena runous. Ja tuollainen etupuolesta tuli. Tykkään tästä 🙂

Takapuoli näyttää tältä. Tää oli vähän hankala täytettävä, kun aiheena piti olla runous näissä kamoissakin... Nooh, laitoin lempirunoni sinne englannin kielisen käännöksen kanssa, runoaiheisia kysymyksiä vastaanottajalle, kirjeen (joka kuuluu siis oleellisena osana tätä) ja sitten noitten runolappusten taakse vielä pieniä askartelujuttuja ekstroina.

Takapuoli näyttää tältä. Tää oli vähän hankala täytettävä, kun aiheena piti olla runous näissä kamoissakin… Nooh, laitoin lempirunoni sinne englannin kielisen käännöksen kanssa, runoaiheisia kysymyksiä vastaanottajalle, kirjeen (joka kuuluu siis oleellisena osana tätä) ja sitten noitten runolappusten taakse vielä pieniä askartelujuttuja ekstroina. Lisäsin niitä vasta kuvan ottamisen jälkeen, ettei noi taskut kauheesti pullottaisi kuvattaessa.

Tää on hurjan kivaa hommaa, ihan koukuttavaa! 🙂 Seuraava pocket letter, jota alan huomenna tehdä, on aiheeltaan sellanen että siihen kuuluu laittaa kaikkea iloista ja kivaa. Helpompaa siis kuin tuo runous. Vaikka kiva haaste tuo runojuttukin oli! 🙂

Sitten näytän kortin, jonka askartelin jo viime viikolla, mutta vasta nyt sain sen kirjoitettua ja lähtemään postiin. Tässä vaihdossa oli aiheena tehdä vapaavalintainen postikortti parille. Mun parini tykkää kissoista, ja siitä se idea sitten lähti. Piirsin kissan, leikkasin sen ja lätkäisin korttipohjalle. Kiva kortti tuli, toivottavasti kestää postin matkassa ehjänä…

Miau!

Miau!

Viime lauantain vietin Pian luona. Ekana oli laukkukutsut ja sitten alkoi meidän askarteluaikamme. Oi se oli niin ihanaa! Koristelin läjän kirjekuoria askartelupapereilla ja -nauhoilla. Voisin niistäkin jotain ryhmäkuvia koittaa ottaa ennen kuin laitan niitä myyntiin kauppaani. En tosin laita niitä myyntiin ennen kuin saan siirrettyä kauppani uuteen verkkokauppasysteemiin. Onhan tuossa siirrossa hommaa, mutta se on kaiken sen vaivan arvoista ihan varmasti! Vanhaa verkkokauppa-alustaa ei enää päivitetä (ja se on kallis verrattuna siihen uuteen), joten on aika muuttaa. 🙂 Uudistukset aina piristävät ja tuovat uutta intoa koko hommaan! Ei sillä että intoa muutenkaan olisi puuttunut, tykkään yhä yhdeksän vuoden jälkeenkin kovasti kauppani kanssa puuhastelusta! Mutta haluan että tuo kauppasysteemi elää ja kehittyy koko ajan, siksi on aika hypätä uuteen junaan.