Jälkitarkastuspäivä

Posted on

Tänään koitti se päivä, kun menin toivottavasti viimeistä kertaa Porin sairaalaan äitiyspolille. Mutta sinne pääseminen meinasi viedä hermot. 😉 Ville lähti jo hyvissä ajoin ennen lähtöä katsastamaan mun autoani, kun se oli jo hiukka myöhässä eikä viittinyt lähteä ajamaan sillä jos poliisit olisivat pysäyttäneet… Auton katsastus ei oo ihan ykkösenä ollut mielessä viime viikkojen aikana, jostain kumman syystä. Siksi se vähän myöhästyi. Mutta voi jestas sitä katsastusta… Tyyppi oli kuulemma ettinyt ja ettinyt ja vielä kerran ettinyt tyyppikilpeä. Siihen oli mennyt joku hemmetin puoli tuntia aikaa! :/ Kello alkoi siis olla jo lähellä kahtatoista, kun Ville pääsi kotiin palaamaan ja sitten äkkiä viemään vauva hoitoon vanhempieni luokse. Onneksi molemmat mummulat on ihan lähellä, tuonne kauempaan ajaa muutaman hassun minuutin. Huomattiin siellä sitten, että vaunujen koppa oli unohtunut kotiin… ARGH! Onneksi isukki meni sen sitten hakemaan ja me lähdettiin ajelemaan kohti Poria.

Harjavallan kohdalla oli alettu juuri sillä hetkellä paikata rampin alussa olevaa vammakohtaa tiessä, joka on siinä ollut ikuisuuden. Sitä reiäntäyttömatskua oli kipattu keskelle tietä kauhia läjä. Ja sen levittämiseen olis mennyt ikuisuus! Onneksi tuo Lindru osaa toimia ja pujoteltiin siitä paikkauskohdasta ovelasti  (ja tylysti) ohi, kun ei todellakaan ollut aikaa jäädä odottamaan milloin se ukkeli olisi saanut paikkauksensa tehtyä.

Ehdittiin hyvissä ajoin äitiyspolille ja siellä sitten odoteltiinkin ikuisuus, kun lääkäriaika oli semmosen puoli tuntia myöhässä. Ei olis siis ollutkaan mitään kiirettä, mutta mistä senkin etukäteen tiesi!

Kun mut lopulta kutsuttiin sinne huoneeseen, eka kysymys oli monesko raskausviikko on menossa 😀 Toinen nainen sitten korjasi että oon jälkitarkastuksessa, hihi! Siinä sitten käytiin vielä kerran läpi se mun kauhutarinani ja tädit päivittelivät miten harvinaista se on mitä mulle kävi.

Lisää kauhua meinasi tulla elämään, kun nuorehko (ei siis ikivanha) kätilö ultrasi mun kohtua ja pyysi toisen lääkärin paikalle, kun kohtu oli vähän friikin näköinen jostain kohtaa. Toinen kokeneempi kätilö sitten tuli paikalle ja totesi tarinani kuultuaan, että kohtu on sellaisen operaation jälkeen ihan sen näköinen kuin kuuluukin. Ja mainitsi ettei oo 20 vuotisen uransa aikana toista munlaista tapausta kohdannut. Hahaa, vähänkö oon uniikki akka! 😀

Lopuksi sitten vielä otettiin puheeksi seuraavat raskaudet, oikein monikossa. Sanoin kyllä että ei ole mitään sellasia ajatuksia, että enemmän lapsia maapallolle tallaamaan meiän toimesta tahtoisin… Tädit siinä sitten kilpaa selittivät, että voin kyllä siihen touhuun ryhtyä vielä (melkein olettivat että tosiaan ryhdyn), mutta raskautumista pitää harkita tarkkaan ja heti alusta asti sitä sitten seurattaisiin siellä äitiyspolilla. Ja varsinkin loppuvaiheessa se vaatisi tiheää tarkkailua, kun kohtu on pystysuunnassa leikelty auki, niin se ei ole enää entisellään. Ja raskauden ei annettaisi mennä loppuun asti, vaan vauva syntyisi sektiolla tyyliin heti kun se pieni siihen valmis olisi, kun se isoneva vauva tietty rasittaisi kohtua koko ajan lisää ja lisää. Mutta mulle kyllä riittää tuo meiän yksi pikkuinen, vaikka koskaan ei saakaan sanoa että ei koskaan enää… Mutta koen riskit liian isoiksi eikä todellakaan ole mitään halua alkaa enää riskeerata mitään. Millä nauttisit edes raskaudesta, kun koko ajan saisi raskauden edetessä pelätä, että kestääkö kohtu isompaa ja isompaa rasitusta… Meillä ei onneksi ole mitään tarkoitusta täyttää maailmaa pienillä Lindruilla 😀 Ei ole suunnitelmissa ollutkaan lisääntyä vaikka viiteen kertaan 😉 Mä olen aina ajatellut että jos lapsia haluan, haluan yhden tai kaksi. Se tavoite onkin jo saavutettu onnellisesti. 🙂 Juuri tuon takia se kohdunpoiston mahdollisuuskaan ei silloin synnytyksen jälkeen hetkauttanut maailmaani, kun en ollut haaveillut suurperheestä. Toki sisarukset on ihana osa elämää, mutta onpa ainakin nelijalkaisia sisaruksia pienellä.

Päästiin sairaalasta lähdettyämme avoautoilemaankin ekaa kertaa tänä keväänä! Mittari näytti +13.5 astetta eli jopa puoli astetta enemmän kuin se mun päättämä lämpötilarajani. 🙂 Oi se oli ihanaa pitkästä aikaa ja ekaa kertaa tolla nykyisellä autollani! 🙂 Kaupungilla ajellessa tarkeni hyvin siis. Katto pääsi takaisin päidemme päälle kun lähdettiin pikatielle ajelemaan kohti Raumaa. Raumalla käytiin kaupassa Citymarketissa (ei näkynyt valikoimissa kyllä lakko lainkaan!) ja lopuksi vielä haettiin Peippisten luota ihku (tai sitten ei…) Opel Corsa, joka ajettiin yhden valimosedän luo ja jatkettiin matkaa kotiin. Vähänkö kiva oli ajella omalla autolla oikein pikatielläkin! 😀 Oon jakaantumisen jälkeen ajanut omalla autolla vain postiin tai kauppaan eli hurjat pari kilometriä per reissu. Raumalta oon pari kertaa ajanut kotiin, mutta Villen autolla (jolla ei oo läheskään niin kiva ajaa kuin omalla beibelläni!).

Pikkuihminen oli hyvin hoidossa pärjännyt, vaikka ei ole ennen noin pitkää aikaa meistä erossa ollutkaan. Kerran syönyt ja muun ajan melkein vain nukkunut. Joku kuutisen tuntia tuo hoitokeikka kesti, ihan outoa olla niin pitkään vauvatta. 🙂 No, ajatuksissa tyyppi kyllä paljon oli. 🙂 Mutta oon tyytyväinen kun osaan antaa pienen hoitoonkin, etten pelkää ettei muut osaa sitä hoitaa ja huoltaa. 🙂


Väliaikatietoja taas

Posted on

Nyt ollaan kelloteltu kuutta supistusta tunnissa, puoli kolmesta lähtien on tahti pikkuhiljaa nopeutunut tähän. Ja kipu on myös lisääntynyt. Ihastuttavaa polttelua alavatsassa, mutta vielä ihan siedettävää vaikka se välillä saakin jo jalat kiemurtelemaan kivusta. Pitää vain muistaa hengitellä ja koittaa rentouttaa itteensä, niin pärjäillään. Sellainen joku lämmin tyyny/pussi alavatsan päällä olisi varmaan aika ihana… Kuumaa suihkua voisi kyllä harkita, se varmaan toisi myös helpotusta.

Isukki haki koirat hoitoon muutama tunti sitten, ettei tarvitse niitä sitten ainakaan yöllä alkaa hakea tai viedä. Ja Hra L on mun kanssa kotona ollut jostain puolesta päivästä lähtien. Yksin oliskin ollut kurja olla näitten kipujen kera. Sekin auttaa kummasti, kun toinen on lähellä. Ja kyselee välillä vointia. 🙂

…supistustauko…

Auts! En tiiä paheneeko koko ajan vai tuntuuko vain siltä, mutta tulee vielä piiiitkä ilta tällä menolla. Yöstä puhumattakaan. Pitäis olla kotona lääkäri joka voisi tsekata onko kohdunsuu alkanut avautua vai onko tää kaikki vaan silkkaa kiusausta. Ja ilokaasupullo olis kätsy 😀 (Sikäli mikäli siitä jotain apua olisi mulle).

Mutta kyllä tämä tästä. Pitää muistaa ajatella että jokainen tuskan hetki tuo sitä pientä tyyppiä lähemmäksi. Ja pian voi kutitella kaveria jalkapohjasta ihan livenä eikä vaan mahan läpi. 🙂 Jalkapohjaa on taas koitettu tunkea välillä kyljestä ulos. 🙂

Se on vaan tyhmää kun ei tiiä yhtään kauanko tätä kestää ennen kuin alkaa olla tosi kyseessä. Ei kauheesti ilahduta jos tätä kerran 10 minuutissa kituutusta jatkuu vaikka vuorokauden tai kaksi…


Vielä yhdessä koossa ;)

Posted on

Raporttia pukkaa taas… Kolmen jälkeen nukahdin ja nukuinkin heräämättä kuuteen asti. Sitten alkoikin taas supistella oikein räminällä, melko kivuliasta, mutta yhä vain noin vartin välein. Ja keksin hyvän kivunlievitystavan, kun möngin ihan Hra L:n lämpimään selkään kiinni mahani kera – se toi helpotusta. 🙂 Seitsemän aikaan kun mieskin heräili ja mun elävä lämpötyynyni erosi pallomahastani, tulikin jo niin kipeä supistus että sanoin jo että tänään ei varmaan kannata mennä töihin…

Sen kipeän supistuksen jälkeen on kuitenkin tullut vain kaksi supistusta, joten hyvin hyvin epäsäännöllistä meininkiä vielä. Ei mikään kiire siis mihinkään. On siis ihan normaalit aamutoimet hoidettu. Tukkakin pesty ja laitettu  (eihän sairaalaan voi mennä tukka pystyssä, hihi!) ja syöty ja nyt sitten odotellaan mitä päivä tuo tullessaan. Sairaalaan ei ennen lähdetä kuin ei enää pysty kotona olemaan. Ja tässähän voi mennä vaikka kuinka kauan vielä ennen kuin tositoimet alkaa, mutta luulisi että nää yli 9 tuntia kestäneet oireet on jo jotain edistystä saaneet aikaan. 🙂

Saas nähdä syntyykö pikkuinen Zeta perjantaina aikana liputuspäivänä vaiko vasta viikonlopun puolella. Nyt tuntuu meinaan että voi hyvinkin mennä vielä vaikka kuinka kauan. Zeta potkiskelee ihan normaalisti vielä eikä lapsivettäkään ole kai yhtään lorahtanut, joten ei pienellä ole mitään hätää. Nyt pitää vain lepäillä ja nukkua jos nukuttaa ja ennen kaikkea ODOTELLA.

Kipujenkin kanssa on ihan hyvä olla, kun tietää että ne tuovat väistämättä Zetaa lähemmäs meitä. 🙂 Ihan hurjaa jos ja kun jo tämän viikonlopun aikana saadaan syliimme se pieni ihmisen taimi… Kun en mä vieläkään ihan tajua että mahassa semmonen ihana pieni hengailee!


Ei tule uni ei…

Posted on

Kello alkaa lähestyä kolmea ja mun oli pakko päästä välillä pois sängystä, kun en mä nukuttuakaan saa. Hra L onneksi jäi kuorsailemaan tyytyväisenä. Pitäähän autokuskin ja tukihenkilön saada kunnolla unta, jos tässä oikeesti ollaan koitokseen lähdössä perjantain aikana. 🙂 Se on sivuseikka, että oon ite ollut torstaiaamusta kello seiskasta asti hereillä (nyt noin 20 tuntia siis) ja en antanut itteni edes nukkua päiväunia alkuillasta, kun ajattelin että en saa sitten niin hyvin nukuttua yöllä jos siihen aikaan annan itteni nukkua. Ei fiksu päätös 😉

Supistuksia tulee kai joku neljä tunnissa, jos olen älynnyt kelloa kattoa horrokseni keskellä joka kerta kun polte on alkanut. Oon niitä aikoja kyllä kirjoitellut ylös, että voin vähän paremmin seurata tilanteen kehittymistä. Siihen kun ei ole luottamista mitä aikoja muistiini jää, kun aivot on muutenkin pehmenneet.

Kauhean mielelläni ainakin aamuun asti vielä kotona olisin, mutta mistäs sen tietää miten tilanne tästä kehittyy. Ja voihan nää supistukset kai vielä mennä kokonaan poiskin. Vaikka nyt kyllä tuntuu että se olisi aika ihme… Supistelu alkoi siinä yhdentoista jälkeen kun katteltiin CSI:tä telkkarista. Sanoin vaan Villelle että nyt alkoi mahaa poltella kummasti ja kumpikin kokeiltiin että ihan piukeena mahapallo oli. Se oli siis sellainen eka oikea supistus! Ei siitä voinut erehtyä. Toinen tuli siinä puolen tunnin päästä ja kolmas toisen puolen tunnin päästä. Ja nyt tulee noin 15-20 minuutin välein, vaikka jos kirjanpitooni on luottamista, niin yksi pitempikin väli tuohon on jäänyt. Tai sitten olen ollut horroksessa enkä ole kirjoittanut niitä ylös.

Vessassakin saa ravata alle tunnin välein, kun Zeta puskee rakkoa ihanaisesti. :/ Kovasti otus liikuskelee yhä, vaikka yksiö on alkanut jo valmistautua alienin ulosheittoon. 🙂

Jospa koittaisin vielä mennä sänkyyn… Päätäkin jo särkee väsymyksestä. Pieneen horrokseenkin vajoaminen on jotain lepoa sentäs.

Ainiin, pakko vielä mainita että Activia-jogurtti taitaa olla melko tehokasta turvotuksen ja pömppömahaisuuden poistajaa… Kun söin ekaa kertaa elämässäni (?) sellaisen tuossa vähän ennen kuin supitelu alkoi. 😀 Villelle sanoinkin, että saas nähdä tehoaako Activia niin kuin niissä typerissä telkkarimainoksissa väitetään. Nyt tuntuu, että tehoaa 😉

Ja ainiin numero kaksi – ihmettelin yhtä oireilua joka nyt on yön tunteina alkanut vaivata. Muahan närästää! Ei tää oikein muuta voi olla. Onneksi on lääkettä odottamassa. Yhden kerran siihen vasta olenkin joutunut turvautumaan koko raskauden aikana.


Ihan oikeita supistuksia…!

Posted on

Jännää! Nyt saattaa olla prosessi alkanut – neljä ihan oikeeta supistusta koettu! Puolentoista tunnin sisällä, mutta joka tapauksessa! Niin kuin mahan polttoa, joka tuntuu koko alavatsassa ja tekee mahasta ihan pinkeän. Ei taida saada Zetakaan nukuttua, kovasti potkiskelee. 🙂

Mä koitan nukkua ja kerätä voimia, JOS nyt oikeesti on tosi kyseessä. Hra L jo kuorsaa tuossa vieressä. Toivottavasti itekin nukahtaisin…

Raportoin lisää yön aikana jos tilanne kehittyy eikä uni tule. Kätsyä kun voi puhelimellakin blogia päivittää 🙂


Neuvoloitu rv 40+3

Posted on

Taas yksi neuvolavisiitti takana. Eli oon yhessä koossa yhä! Maha ahdisteli ihan nukkumaanmenoon asti eilen, mutta yö meni oikein hyvin vaivoitta ja heräsinkin seitsemän aikaan varsin virkeänä ja positiivisin mielin. Taisin vain pari kertaa vessassakin juosta yöllä ja nukahdin nopeesti uudelleen molemmilla kerroilla.

Beibi on painunut entistäkin alemmas (niin kuin osasin kuvitella) ettei ihme jos hiukka painetta tuntuu kun toinen puskee itteensä niin alas. Sydänäänet hyvät ja verenpaine hyvä ja hemoglobiini hyvä (se mitattiin pitkästä aikaa ja tuli taas uus enkka – 138) ja kaikki muukin hyvin. Ne eiliset poltteluoireet ja muut mahafiilikset lupaavat ihan hyvää, mutta mistä sen tietää milloin tuo pieni on valmis syntymään… Joka tapauksessa ensi viikon maanantaiksi taas neuvola-aika – viimeinen sellainen! Kun sitten torstaina viikon päästä laitettaisiin jo Poriin vierailulle. Ja sinne sitten joko jäädään tai ei. Kyselinkin tuosta Porijutusta ja se on kuulemma sitten vähän äidin omastakin mielipiteestä kiinni (jos näyttää siltä että kaikki on ok eikä vauva oo jättikokoinen tai mitään) jäädäänkö sinne vaiko ei. Mä luulen että olisin siinä vaiheessa jo ihan valmista kauraa. Eli näillä näkymin synnytyksen saa mun puolesta silloin käynnistää, ellei se ole tajunnut käynnistyä aiemmin. 🙂

Eipä tässä mitään vaikka vielä saisi odotella sen viikon, kun ei mulla kuitenkaan muita ”vaivoja” ole kuin kömpelyys ja tuo mitä puskeva pää saa aikaan. Voisi olla kauheat turvotukset, närästykset, selkäkivut, unettomuudet ja vaikka mitä. Enkä mä aamuisin vaivu epätoivoon kun huomaan herääväni taas omasta sängystä ja sanon Villelle ”yhä yhes koos”. 🙂 Kyllä tuo pieni syntyy sitten kun sitä haluaa.

Nyt on ehkä jotenkin iisimpi odotella h-hetkeä, kun tietää että viikon päästä viimeistään voidaan sitten laittaa asiat tapahtumaan. Viikko on lyhyt aika! 🙂

Ainiin, tänään oli myös tupsahtanut eka äitiysraha tilille. Sekin jotenkin tekee tästä todellisempaa, mää oon pian ihan oikea äiti! 🙂


Jännitys tiivistyy…

Posted on

Pitää heti raportoida kun nyt on jo ennenkokemattomia outoja kipuja pallomahassa. Koko päivän on tuntunut että pikkuinen puskee tarmolla kohti yksiönsä ovea (hienoja biologisia termejä mulla…) ja olo on ollut välillä kyllä ihan oikeesti kipuilevakin. En usko että olen vain kuvitellut sitä kipua. 😉 Koitin päivällä nukkuakin kun väsytti niin mahdottomasti ja taisin mä nukahtaakin sohvalle Deea käpertyneenä kippuralle ihan viereeni. Joskus loppuiltapäivästä olo palautui normaalimmaksi, mutta nyt maha on taas oudon tuntuinen ja vasemman kyljen puolelle taas sattuukin välillä, semmosta poltetta tai jotain. Oireita oireita! Pakko olla, ei mikään tavallinen mahakipu voi tämmöstä olla. Ja mulla on koko raskauden aikana ollut maha kipeänä vain muutaman kerran, silloin kun olen ähkyyn itteni syönyt. Nyt en ole syönytkään vielä iltaruokaa, vaan sitä ollaan juuri valmistelemassa. Riisiä ja tulista kanawokkia, kun tulinen ruokakin voi saada jotain aikaan. 😉

Hra L veikkaa beibin ulostuspäiväksi perjantaita. Jäämme odottamaan kituuttaako tuo pieni mönkijä mua siihen asti vaiko pitempään tai lyhyempään. 🙂 Tää menee nyt kuitenkin keittämään sitä riisiä, että se ehtii hiukan aikaa vetäytyä ennen syömistä, jotta sitä on iisimpi puikoilla nautiskella.


Mahailua rv40+2

Posted on

Ei oo Zeta uskaltanut alkaa syntyä, kun vasta tänäaamuna muistettiin ottaa valokuvakin tältä viikolta. 😉 Nyt vois sitten uskaltaa, kun on kuvakin otettu taas! Maha (ja uusi tukka) on nyt tämmönen:

Uskalsin taas pärstänkin jättää sensuroimatta, vaikka ilme onkin vähän tommonen blääh 😀 Mutta ilme kertokoon mitä tää ajattelee tästä odottelusta eli eikö se koskaan synny… 😉 Maha on kyllä pienemmän näköinen viime viikkoon verrattuna eli ehkä se enteilee jotain ja beibi on painunut parempiin asemiin tulevaa syntymää ajatellen…?! Tai sitten toi kuvakulma vaan hämää mut näkemään harhoja… Sanokaa joku muu, näyttäähänkö tuo pallo oikeesti nyt pienemmältä…?

Yöllä oli ihan normaali olotila, mutta herätyskellon herätellessä alkoi taas maha-ahdistus, semmonen ihmeen tunne jossa maha tuntuu koko ajan. Ei se oo niinkään kipeä tai mitään, mutta tuntuu tyhmältä. Että arvon neiti voisi alkaa puskea tähän maailmaan tuolta pienestä kodistaan, että äiti saisi taas mahansa ja rakkonsa omaksi omaisuudekseen. Poistu alien, poistu!


Odottavan aika on piiiitkä ;)

Posted on

Kun sanotaan, että odottajan odotus alkaa vasta sitten kun laskettu aika täyttyy, se pitää ihan totaalisesti paikkansa. Nyt ollaan vasta yhden vaivaisen päivän ajan kunnolla odotettu, mutta olen jo ihan kärsimätön! Ihan naurettavaa, mutta niin totta. 🙂 Huominen on taas yksi odotettava rajapyykki, kun keskimäärin vauvat syntyy rv:llä 40+2. Mutta vaikka mulle mitä faktoja nenän eteen tuotaisiin, niin silti tämä odotus on piiiitkää. Enhän mä edes tajua oikeesti että mahassa elelee ihan oikea ihmisen poikanen, joka on ihan meiän ikioma ja joka me saadaan tuoda sieltä sairaalasta sitten kotiin. Ja silti odotan sitä ihan kauheesti, vaikka kalloon ei ole edes mennyt koko asian ydin. On ihan eri asia laittaa kotia valmiiksi jotain mystistä vauvaa varten, kuin tajuta että semmonen ihan oikeesti on tänne muuttamassa asumaan. Avuton otus, joka on ihan riippuvainen meistä ja jolle me kaksi ollaan maailman tärkeimmät ihmiset ja jota me rakastetaan yli kaiken. Elämä on omituista.

Oon alkanut jo miettiä, että mitä jos mulla on joku ohjelmointivirhe geeneissä eikä mun ruho edes tajua mitä tolle mahassa majailevalle alienille kuuluu tehdä. Ehkä mun ruho kuvittelee että se nyt vaan ilmestyi sinne ja sen kuuluu siellä ollakin jostain syystä. 😀 Mutta jospa kuitenkin se tietää mitä sille kuuluu tehdä. Tähän kärsimättömään olotilaan vaan kuuluu kaikkia jänniä ajatuksia, jotka varmasti naurattaa jälkeenpäin. Joten ihan hyvä näitä kirjoittaa tänne muistiin. 😉

Ville taitaa paremmin tajuta että tuo voi päättää syntyä ihan hetkellä millä hyvänsä, nytkin meni vielä posti+kauppareissun jälkeen viimeistelemään kesken jääneet työt, jotta ei haittaa jos se lähtö tulee vaikka ensi yönä. 🙂 Kyllä mäkin noita kauppani hommia koitan sillai tehdä, että kaikki on mahdollisimman hyvällä mallilla sitten kun lähtö tulee eikä voi vähään aikaan kaupan kanssa puuhailla. Vaikka oikeesti en tosiaan tajua, että oon kahden viikon sisällä tuon pötkylän maailmaan putkauttamassa.

Tänään olen koittanut rasittaa ruhoani sillai sopivasti, että rasitus saisi supistuksia aikaan ja jotain alkaisi tapahtua. Tuloksetta. Lyhyellä aamulenkillä tuli pari minisupistusta (niitä treenailun tuntuisia) ja maha ahdisti aamulla vielä (kuten eilen ja viime yönä varsinkin), sitten mentiin vähän myöhemmin veljeni melkein vaimon Suvin + kummityttöni Nean ja meiän koiraotusten kanssa lenkille ja käveltiinkin lumimyräkässä mun jaksamistasooni verrattuna pitkä lenkki (joku 45 minuuttia), mutta ei sekään mitään supisteluja aikaan saanut. Sen jälkeen keräsin tilaukset kasaan (tiistain kunniaksi taas mukava läjä) ja maha ehkä ihan pikkuisen supisteli (tai sitten mielikuvittelin) siinä ahertaessa, mutta sen jälkeen ei mitään. Olo on ollut ihan totaalisen normaali. Maha-ahdistus on pysynyt poissa ja ainoa vaiva on tämä kömpelyys (mutta yhtä kömpelö olisin varmaan jos olisi ilman maha-alienia tän kokoinen maha!) eli periaatteessa ihan normaali olotila. Pitää tässä illalla varmaan alkaa siivota tai jotain, jos vaikka se jotain edesauttaisi. Eilen saunottiinkin, mutta ei se tehonnut, kuten huomata voimme.

Tänään on tullut luntakin jo jotain 5 senttiä lisää, jeejee! Se siitä reilun viikon ajan valliinneesta keväisestä olotilasta, nyt on taas talvi ja kunnolla onkin. Ja lisää tiedossa lunta seuraavien päivien aikana…


Neuvoloitumassa käyty (rv 40+0)

Posted on

Mut melkein unohdettiin, tai siis neuvolantäti oli kattonut viime viikon kalenterisivulta että mun aika olisi ollut kymmeneltä ja kun ei rouvaa siihen aikaan näkynyt, niin se oletti että olin lähtenyt sairaalaan jo. Onneksi menin ite oven taa koputtelemaan kun ei kutsua tullut, siellä se väkersi paperihommien parissa elellen viime viikon kalenterin mukaan 😀

Mutta niitä lukuja. Paino mennyt alaspäin viikossa 400 grammaa vaikka oon syönyt kuin mikäkin ahmatti! Zeta kai sitten varastaa niin paljon mun mahalaukkuni sisällöstä, että mulla on siksi koko ajan nälkä vaikka syön usein ja paljon (enkä aina pelkkiä hedelmiä ja muuta terveellistä…). Hyvä näin! Verenpainekaan ei ole kohonnut pilviin vaikka oon niitä mustia karkkeja mussuttanut eli hyvällä mallilla sekin. Kohdunpohjan korkeus se samainen 31cm, joka on itse asiassa jo alakäyrän alapuolella tässä vaiheessa. Vaavi on niin alhaalla jo, ettei ihmekään kun lukemat on pienet. Sydämensykkeet hyvät ja reagoi taas hienosti siihen neuvolatädin kiusaamiseen, taisi ihan suuttua kun mahaa väänneltiin ja käänneltiin. 🙂 Kaikki siis vallan hyvin!

Näistä mun mahafiiliksistä kun kerroin, niin lupaavalta kuulemma vaikuttaa jo! Että toivottavasti ei tarttisi torstaina enää neuvolaan mennä… Ja viikon päästä torstaina saiskin sitten jo potkun persauksille kohti sairaalaa, kymmenen ylimenevän päivän jälkeen kai sitten ainakin alettaisiin jo tutkailla jotain, vaikkei vielä käynnistettäisi toimintaa… No mutta toivottavasti siihen asti ei tartte mennä.