Ofelia 4.12.2000-6.12.2005

"I wish I could fly
Out in the blue
Over this town
Following you..."
Ensimmäinen karvainen lemmikkini Ofelia-marsu sai elää viisi vuotta ja kaksi päivää, kunnes tuli aika lähteä vihreämmille laitumille. Ofelia oli mitä ihanin ja helpoin lemmikki, lempeä luonne. :) Kova ikävä on tyttöä, mutta kauniit muistot elävät ikuisesti.
Viimeisinä viikkoinaan Ofelia oli alkanut laihtua, mutta lähinnä ajattelin että toinen marsuni Aaliah oli vain alkanut lihoa ja siksi Ofelia alkoi tuntua pienemmältä kuin Aaliah. Luulin jopa pari päivää ennen Ofelian kuolemaa että Aaliahilla olisi jokin kasvain mahassa tai jotain, kun se tuntui niin paljon painavammalta kuin kaverinsa. Päivää ennen itsenäisyyspäivää Ofelia sitten sairastui, illalla nenä alkoi vuotaa ja silmät näyttivät ihan tulehtuneilta. Tyttö näytti vanhentuneen yhdessä yössä valtavasti. :( Liikkui kuin vanhus ja oli tosi hauraan oloinen, laiha ja heikko. Kaulasta löytyi sitten jokin pattikin, syöpäkasvain kenties. Ja sitten seuraavana iltana Ofelia nukahti ikuiseen uneen. Itse olin silloin kaukana kotoa, marsut olivat kotiväellä hoidossa. Ofelia oli loppuun asti mitä ihanin lemmikki, minun ei tarvinnut edes nähdä tyttöä kuolleena.
|
Hannibal 1.10.2005-18.7.2006

Ensimmäinen hamsterimme Hannibal eli lyhyen mutta jännittävän elämän. Hannibal kuoli alle vuoden vanhana, syytä ei tiedetä. Yhtenä päivänä pikkuinen vain löytyi terraariosta kuolleena, linnansa alle purujen sekaan hautautuneena.
Hannibal oli hirmu pieni ja hirmu suloinen kaveri, jonka touhujen katseleminen ilahdutti aina yhtä paljon. Hannibal rakasti tehdä käytäviä purujen sekaan ja juosta juoksupöyrässään. Pikkuinen oli myös mestari levittämään kuivaruokaansa joka puolelle kuppinsa ympärille etsiessään ruoan seasta herkkupaloja. :)
Lepää rauhassa pikkuinen.
|
Aaliah 2002-2007

Toinen marsuni Aaliah oli ilonamme lähes viisi vuotta. Aaliah oli nuorena melkoinen hurjapää, jota ei kaikki edes uskaltaneet syliin ottaa, kun otus saattoi saada välillä sellaisia vauhtikohtauksia, että oksat pois. :) Ikinä neiti ei kuitenkaan rämäpäisyydestään huolimatta sohvaltakaan tipahtanut maahan eli ehkä kaverilla oli kuitenkin itsesuojeluvaistoa.
Aaliah oli ihan viimeiseen päiväänsä asti hyvässä kunnossa. Mikä lie tytön vienyt toiseen maailmaan...
|
Ronja 2005-2007
Toinen pikkuisista hiirulaisistamme, Ronja, ehti olla seuranamme alle vuoden. Ronja oli ihanan kesy kaveri, tuli helposti terraariosta kädelle ja seikkailemaan ulkopuoliseen maailmaan.
Ronjakin oli viimeiseen päiväänsä asti hyväkuntoinen, mutta jossain vaiheessa se tie aina päättyy...
|
Nikita 2005-23.3.2008

Ronja-hiirulaisen sisko Nikita sai elää Ronjan kuoleman jälkeen vielä lähes vuoden verran yksinään. Nikita oli kovin vanhan näköinen jo pitemmän aikaa, mutta silti hyvinkin eloisa ja söi aina hyvällä ruokahalulla. Kumpikaan hiirulainen ei koskaan edes puraissut sormeen, ihanan kilttejä tyttöjä.
Nikita nukahti pääsiäisen pyhinä ruokakuppinsa viereen ikuiseen uneensa.
|
|